Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Aatu Heikkonen

Timo Kivisen nimitti virkaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö 19. kesäkuuta.

Puolustusvoimain uudeksi komentajaksi nousee Timo Kivinen

Aleksi Olin

Nykyinen pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Timo Kivinen on valittu uudeksi puolustusvoimain komentajaksi.

Nykyisen puolustusvoimain komentajan, kenraali Jarmo Lindbergin seuraaja on nyt valittu. Tehtävissä aloittaa 1. elokuuta nykyinen pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Timo Kivinen. Vuonna 1959 syntynyt Kivinen tulee toimimaan puolustusvoimain komentajana seuraavat lähes viisi vuotta ajalla 1.8.2019–31.3.2024.
 
– Olen kiitollinen minua kohtaan osoitetusta luottamuksesta. Puolustusvoimia on kehitetty johdonmukaisesti ajan ja turvallisuusympäristön vaatimusten mukaisesti. Tulen omalta osaltani tekemään parhaani, että sama kehitys jatkuu, Kivinen kertoo puolustusvoimien tiedotteessa.

Kadettikoulussa Kivinen oli sekä kurssinsa priimus, että sotilasarvoltaan korkein oppilas eli kadettivääpeli. Samalla kadettikurssilla ollut Jarmo Lindberg oli myös kadettivääpelinä, mutta ilmavoimien puolella. Kiviselle myönnettiin myös ansioituneimmalle valmistuneelle jaettava kunniamiekka, johon myös kadettien äänet vaikuttivat. Samalta eli 66. kurssilta on tällä hetkellä virassa neljä kenraalitason upseeria.

Jo kadettikoulussa Kivistä on pidetty rauhallisena ja luonnollisena johtajana. Kivinen oli kadettikurssillaan arvostettu sekä ystävänä että johtajana. Hänen on sanottu omaavan luontaista johtajakykyä. Kivistä on luonnehdittu sopivaksi uudeksi puolustusvoimain komentajaksi.

– Kivinen sai samalla kadettikurssilla olleet samanikäiset kaverit mukaan rauhallisella positiivisella suostuttelulla, jotta asiat tulisi tehdyiksi. Esimerkiksi jos muut sattuivat hermostumaan, eräs kurssikaveri muistelee.

Kivinen suoritti kadettikoulun vuosina 1979–1982, minkä jälkeen hän on toiminut lukuisissa viroissa kuten puolustusvoimien strategiapäällikkönä, Utin jääkärirykmentin ja Karjalan prikaatin komentajana sekä sotilasasiamiehenä Budapestissa. Kadettikoulun jälkeen hän osallistui Yhdysvaltojen vaativalle Army Airborne and Ranger -kurssille vuonna 1983.

Ulkomailla hän on osallistunut myös maineikkaaseen Royal College of Defence Studies -kurssille Iso-Britanniassa vuonna 2008 ja Yhdysvalloissa järjestettävään International Visitors Programmeen vuonna 2003. Kivinen osaa Suomen lisäksi ruotsia, englantia ja venäjää.

Kenraaliluutnantiksi Kivinen ylennettiin vuonna 2016, ja hän on toiminut nykyisissä tehtävissään puolustusvoimain pääesikunnan päällikkönä vuodesta 2017 alkaen.