Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Puolustusvoimat

Puolustusministeri osallistui varusmiesten kanssa maastoruokailuun Kaartin jääkärirykmentissä.

Puolustusministeri Kaikkonen perehtyi joukkojen toimintaan Kaartin jääkärirykmentissä

Aurora Kuusisto

Ministeri Kaikkonen tutustui sotilaspoliisien ammuntoihin sekä nautti maastolounaan varusmiesten ja henkilöstöryhmien edustajien kanssa.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen vieraili maanantaina 7.9 Kaartin jääkärirykmentinssä ja Kehä 2020 paikallispuolustusharjoituksessa perehtymässä varusmiesten ja reserviläisten toimintaan.

Vierailua isännöineen Kaartin jääkärirykmentin komentajan eversti Petteri Tervosen mukaan vierailu sujui hyvin.

– Meillä oli mahdollisuus esitellä puolustusministerille Kaartin jääkärirykmentin erityispiirteitä ja perehtyä asevelvollisten koulutukseen, Tervonen kertoo.

Kaikkonen osallistui muun muassa syyskuun 16. päivä kotiutuvan 2. Sotilaspoliisikomppanian loppusotaan.

– Seurasimme taistelutilannetta ja varusmiehet vaikuttivat oikein osaavilta tehtäviensä suhteen, Kaikkonen toteaa.

Vierailun aikana otettiin huomioon erityisjärjestelyt koronaviruksen ehkäisemiseksi turvavälein. Kaikkonen kertoo, että Kaartin jääkärirykmentin alueella käytettiin hänen vierailunsa aikana myös kasvomaskeja. 

Koronajärjestelyt näkyivät Kaikkosen mukaan myös varusmiesten koulutuksessa. 

– Maastolounas oli varmaankin näkyvin osa erityisjärjestelyjä, jonka pääsin itsekin nauttimaan. Ihan hyvä makkarakeitto se oli, enpä ole pakista syönyt sitten omien armeija-aikojeni, hauska kokemus, Kaikkonen naurahtaa. 

Maastoruokailusta on ollut viimeaikoina paljon puhetta medioissa, sillä palautejärjestelmiin on tullut huomautuksia maastoruuan riittämättömyydestä. Kaikkonen painottaa, että ongelmaan on puututtu ja maastoruokailun tasoa pyritään parantamaan. 

Varusmiesten vointi vaikutti Kaikkosesta oikein hyvältä olosuhteisiin nähden.

– Reippaita nuoria siellä oli, Kaikkonen kehuu.