Puolustusbudjetti ei ole vain ostoslista
Kirjoittajan mielestä varusmiehille pitäisi opettaa, mihin kaikkeen Puolustusvoimilla kuluu rahaa.
Alokas kävelee ensimmäisenä päivänä varuskunnan varusvarastolle täyttämään valtavan kokoista sipulisäkkiä ties minkälaisilla varusteilla ja vaatteilla.
Raahatessaan sitä uuteen tupaansa hän näkee rekkoja, mönkijöitä ja mahdollisesti jopa panssarivaunuja.
Valtavan sipulisäkin tyhjennettyään hän hakee vielä tuhansia euroja maksavat taisteluvarusteet kaappiinsa.
Tähänkö kaikki ne miljardit menevät, saattaa hän mielessään pohtia.
Jos alokas ei päätä tätä itse selvittää heti kättelyssä, kysymys voi pyöriä mielessä koko palveluksen ajan. Hyvin laajasta kokonaisuudesta puhutaan intissä yllättävän vähän – jos ollenkaan.
Nato-maat sopivat viime vuonna Haagin huippukokouksessa uudesta kunnianhimoisesta investointitavoitteesta, jonka mukaan liittolaiset pyrkivät käyttämään puolustukseen ja turvallisuuteen yhteensä viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan vuoteen 2035 mennessä.
Tavoite ei koske pelkästään perinteisiä puolustusmenoja. Sen rinnalla korostuvat myös turvallisuutta vahvistavat investoinnit, kuten kriittinen infrastruktuuri, puolustusteollisuuden tuotantokyky ja uudet innovaatiot.
Kesäkuun alussa puolustusbudjetti nousi Suomessa kunnolla tapetille, kun eduskuntapuolueiden parlamentaarinen työryhmä julkaisi raporttinsa.
Sen mukaan Suomen tulisi tuplata puolustukseen ja turvallisuuteen käytettävät menot tulevina vuosina – eli saavuttaa ja ylittää Naton asettama tavoite.
Tässä vaiheessa varusmiehen leuka saattaa loksahtaa kunnolla. Tämäkö kaikki kalusto pitäisi tuplata?
Ei.
Puolustuskyky ei rakennu ainoastaan varuskunnissa. Viime vuodet ja uutiset ovat osoittaneet, että puolustuskyky on paljon muutakin kuin uusia ajoneuvoja tai aseita.
Se on muun muassa osaavia ihmisiä, logistiikkaa, uusia järjestelmiä ja kykyä tuottaa uutta kalustoa nopeasti silloin, kun sitä tarvitaan. Ukrainassa on nähty, ettei rahasta ole hyötyä, jos tuotanto ei pysy kulutuksen mukana.
Siksi puolustusbudjettia ei pitäisi ajatella pelkkänä ostoslistana. Sen tarkoitus on varmistaa, että koko järjestelmä toimii ja pysyy kehityksen mukana – myös silloin, kun sitä koetellaan.
Juuri siksi toivoisin, että jokaiselle alokkaalle kerrottaisiin edes pääpiirteittäin, mistä puolustuksen laaja kokonaisuus muodostuu, mistä varusteet tulevat, mihin puolustusbudjetin eurot käytetään – ja miksi.
Jos varusmies ymmärtäisi, kuinka pitkä kehitystyö, suunnittelu ja testaus jokaisen varusteen ja järjestelmän taustalla on, olisi myös helpompi ymmärtää, miksi niistä kannattaa pitää erityisen hyvää huolta.
Ennen kaikkea tieto lisäisi turvallisuuden tunnetta. Vaikka harva sitä palveluksensa aikana pysähtyy ajattelemaan, armeijassa harjoitellaan sitä kaikkein vakavinta tilannetta varten.
On lohdullista tietää, ettei puolustuskyky nojaa vain siihen kalustoon, jonka näkee kasarmilla, vaan huolella rakennettuun laajaan kokonaisuuteen.
Tulevaisuudessa Suomen puolustusta rahoittavat veroja maksamalla myös tämän päivän alokkaat. Siksi heille pitäisi palveluksen aikana opettaa, mitä yhteisillä euroilla rakennetaan.
