Punaisen baretin metsästäjät

Neljännen kierroksen ensimmäisessä kaarteessa nuori mies pysäyttää äkisti roskikselle, sylkäisee ja tunkee sormet kurkkuun. Jotain sieltä tulee, mutta juoksu jatkuu. Kouvolan jäähallissa kolmas erä laskuvarjojääkäreiksi pyrkiviä on päivänsä puolivälissä. Mittelö jatkuu kiivaana ja vain harva pääsee seuraavana päivänä järjestettävään toiseen vaiheeseen.

Punabarettisten laskuvarjojääkäreiden, maavoimien erikoisjoukkojen, maine on kova. Tänäkin vuonna yli viisisataa nuorta miestä ja naista on hakenut laskuvarjojääkärin koulutukseen. Valintakokeen fyysinen osuus muodostuu lihaskunto-, juoksu-, uinti- ja hiihtotesteistä. Seuraavaan vaiheeseen päässeiltä taas koetellaan korvien väliä, ryhmässä ja yksilönä.

Valintakokeen fyysisten testien johtaja, vääpeli Kimmo Smeds, kertoo, että nykyisin fyysisestä kokeesta läpi pääsee noin kolmannes hakijoista. Aiemmin luku oli päinvastainen.

– Pisteytyksiä ei ole lähdetty madaltamaan, vaikka harvempi pääsee läpi, Smeds painottaa ja katselee kahvikuppi kädessä jumppamatolla punnertavia hakijoita. 

Myös laskuvarjojääkäreiden valintakokeissa näkyy kansanterveyden yleinen trendi: Nuorison kunto on laskenut. Smeds huokaisee, että sama ilmiö näkyy muissakin fyysistä kuntoa vaativissa valintakokeissa, kuten poliisikouluissa.

– Vaatimustasoa ei silti voi laskea. Koulutukseen valitaan ne, jotka kykenevät suorittamaan palveluksen. Vuosittain tällaisia henkilöitä on karkeasti kuudestakymmenestä kahdeksaankymmeneen, Smeds tiivistää laskuvarjojääkärien osalta.

Mieli ja ruumis

Suurin osa hakijoista on vielä lukiota käyviä poikia, mutta mukana näkyy olevan yksi tyttökin.

– Tänä vuonna haki yhteensä kuusi naista, joista kolme saapui itse kokeisiin, Smeds kertoo.

Koko laskuvarjojääkärien historiassa palveluksen on suorittanut vain yksi nainen. Valintakokeissa pisteytystä ei tasata sukupuolen perusteella. Jokaisen on suoriuduttava samoilla standardeilla.

Smeds katsoo, että vaikka fyysisessä kokeessa parhaiten pärjäävät ovat lähes poikkeuksetta taustaltaan urheilijoita, myöhemmissä psykologisissa testeissä vaaditaan myös muita avuja.

– Läpipääsyyn vaaditaan kykyä toimia tehokkaasti sekä yksin että porukan kanssa.

Testien tarkemmista vaiheista Smeds ei paljasta enempää, mutta osan niistä muodostavat jokaisen varusmiehen suorittamat “pällitestit”, P1 ja -2 -kokeet.

Koetta seuraavien kouluttajien ja palveluksessa olevien laskuvarjojääkärien arvomerkki- ja nimilaatat on poistettu. Operaatioturvallisuus on tavanomaisia sotilaita korkeampaa. Kokeeseen osallistuvat käsketään jonoon hyppymaton taakse. Osallistujilla on päällään liivit, joihin on kiinnitetty numerollinen lappu.

– Kahdeksan, saa hypätä! Kaksikymmentäkaksi, saa hypätä! Kolmekymmentä, saa hypätä!

Vieressä tuloksia kirjataan ylös. Laskuvarjojääkäriksi mielivän on kyettävä hyppäämään vauhditta kaksi metriä saadakseen edes yhden pisteen. Täysiin pisteisiin vaaditaan kaksi metriä ja neljäkymmentä senttiä. Joku hyppää ennen aikojaan ja palaute on välitön:

– Numero seitsemäntoista, ei ollut vielä lupaa hypätä. Hyppäät vasta, kun lupa on annettu, onko ymmärretty?

Teemu Honkanen (vas.) ja Leevi Jantunen odottelevat kokeiden jatkumista. Kuva: Otto Rantanen

Ketään ei laskuvarjojääkäriksi pakoteta ja sotilaallisesta käyttäytymisestä annetaan esimakua jo valintakokeissa. Löysäilyä, huijaamista tai piittaamattomuutta järjestyksestä ei katsota läpi sormien. Moni hakijoista on unelmoinut paikasta punabarettien joukossa pienestä pitäen. Niin myös leuanvetotangon luota tavoitetut Leevi Jantunen ja Teemu Honkanen.

– Laskuvarjojääkäriksi pääseminen on ollut unelma lapsuudesta lähtien. Faija sanoi joskus, että “oot kova jätkä, kokeile pääsetkö”, ja tässä ollaan. Katsotaan mihin riittää, mutta tähän asti on sujunut hyvin, Jantunen kertoo ja nojaa lyhyellä tauolla seinään.
Myös Honkanen on elätellyt haaveita laskuvarjojääkäriydestä kauan. 

– En ole harjoitellut juoksua painon kanssa, mutta cooperissa menee 3100 metriä, hän kertoo.
Tänään kunto punnitaan.

Reppu selkään

“Juoksu” pulpahtelee keskustelussa esille vähän väliä. Silläkin on valintakokeita jännittävien parissa liki legendaarinen maine. Kyse on kolmen kilometrin juoksusta kymmenen kilon reppua selässä kantaen. Koe on juostava lähes cooper-vauhtia. Ennen reppujuoksua osallistujilla on puolisen tuntia aikaa levätä, tankata ja valmistautua siihen asti rankimpaan osuuteen kokeissa.

– Tämä on se vaihe, jossa moni tippuu, Smeds kertoo ja vilkaisee odottelevia osallistujia.

Muutama on jo keskeyttänyt. Äsken lappua rinnassaan kantanut, kalapuikkoviiksinen nuori mies on palauttanut liivinsä ja kävelee ohitsemme. Kaukalossa kiekkojuniorien mailojen kolahdukset rikkovat hiljaisuuden. Tänään puhti ei riittänyt. 

Kilpailijat valmiina. Kuva: Otto Rantanen

Vääpeli Smeds komentaa osallistujat kolmiriviin. Ohjeistus on selkeä: Ensiksi juostaan kaksi kilometriä lämmittelytahtiin. Sitten vielä kolme kilometriä, josta otetaan aika ja pisteet lasketaan. Kelkan jalaksilta näyttävä “reppu” kiinnitetään selkään ja kiristetään. Repun on tarkoitus mimikoida laskuvarjoreppua.

Osallistujat asettuvat kahteen jonoon ja lähtevät rivakasti hölkäten kiertämään jäähallin rataa. Seitsemännen kierroksen jälkeen lyhyt tauko. Reput kiristetään, jos tarvetta on. Osallistuja peräjälkeen sylkäisee roskikseen. Joku juo vettä, joku ei.

Kovaa kyytiä Kouvolassa

Sitten mennään.

– Kovakuntoiset kärkeen, Smeds huutaa kuuluvasti.

Jonoa aletaan järjestämään. Kilpailijat ovat valmiina. Kello käynnistyy. Honkanen on ensimmäisten lähtijöiden joukossa ja jono lähtee vielä tiiviinä kierrokselle. Radan kolmannessa kaarteessa numero 33 kiilaa kärkeen ja alkaa keräämään kaulaa muuhun porukkaan. 

Vähitellen joukko alkaa hajoamaan. Ensimmäisen kierroksen jälkeen kärkisakki, kahdeksan juoksijaa, pysyttelee täysien pisteiden vauhdissa. Suurin osa pääsee vielä hyville pisteille. Kolmannelle lähdettäessä 33 on hankkinut jo kymmenen metriä etumatkaa toisena tulevaan. Alku on komea. Honkanen on tässä vaiheessa tippunut sijalle kaksitoista, vielä kovien pisteiden vauhtiin. Kuuluisa “puolimatkan krouvi” on saavutettu kärjen osalta, kun kello kertoo ajaksi 06.31:08. Viiden joukossa on jo tapahtunut muutoksia: ensimmäiseksi on kirinyt numero 40, jonka kasvoilla ei vielä näy väsymyksen merkkejä.

Maaliviivalle on asetettu kaksi sensoria, jotka ilmoittavat ajan sadasosan tarkkuudella. Mies, joka laitetta hoitaa, laskee vahvistetut linssit lukulasien päälle ja kertoo ohimennen, että sensoreita tullaan käyttämään pian Finlandia Hiihdossa.

– Jos säät sallii, hän huomauttaa ja katoaa kontrollipöydän taakse.

Viimeinen kierros käynnistyy. Ensimmäiset kilpailijat ovat ottaneet perän aikoja sitten kiinni, juoksijoiden sijoitusta on vaikea erottaa. Kuka pärjää, kuka tippuu? Luovuttaneet kävelevät hitaasti eri kulmista. Pettymys näkyy monen kasvoista. Kärki kiristää tahtia edelleen ja saapuu viimeiselle suoralle. Maali lähestyy. Nopein aika: 11.56:12, kilpailija 40. Neljä sekuntia cooperin-testin alle. Sitten kilpailija numero 27, sitten 3. 

Mies, reppu ja autio halli. Laskuvarjojääkäriksi mielivät törmäävät kuriin jo kättelyssä. Kuva: Otto Rantanen

Samalla kun osallistujat lepäävät kuka mitenkin, kerrotaan, että seuraavaksi siirrytään mittaamaan hiihto- ja uintitaitoa Vekaranjärven varuskuntaan. Toimittajat eivät tällä kertaa pääse mukaan. Kokeessa toimitsijana oleva varusmies komentaa osallistujia nousemaan seisomaan.

– Ei istuta.

Joku yrittää oksentaa roskikseen, mitään ei tule. Helpolla ei laskuvarjojääkäriksi pääse.