Turkki — solmukohta vai umpisolmu

Anatolian niemimaalla ja Bosporinsalmen ympärillä sijaitseva Turkki on solmukohta Aasian ja Euroopan välillä. Sen strateginen merkitys on noteerattu kaikkialla maailmassa — erityisesti maassa itsessään.
– Turkki haluaa olla itse keskeinen napa ja toimia itsenäisesti maailmanpolitiikassa, summaa Ulkopoliittisen instituutin Turkkiin erikoistunut vanhempi tutkija Toni Alaranta Turkin linjan.
Suvereeni ulkopolitiikka tarkoittaa sitä, että Turkki ei aio sitoutua tiukasti mihinkään liittoumaan. Maa on Naton jäsen, mutta ylläpitää siitä huolimatta aktiivisia suhteita niin Kiinaan kuin Venäjäänkin.

Irti lännen napanuorasta

Naton jäsenmaa ja Euroopan Unionin kandidaattimaa. Päältäpäin voisi luulla maan pyrkivän tiukastikin lännen leiriin.
Natossa Turkki tunnetaan pitkän linjan jarruttelijana ja EU:n liittymisprosessi on ollut jäissä vuosia. Unioni onkin alkanut suhtautua Turkkiin jo lähinnä ulkopuolisena toimijana, esimerkiksi pakolaissopimuksia solmittaessa. Sitä on jouduttu käsittelemään EU:ssa pahimmillaan jo hybridivaikuttamisuhkana.
– Ainakin tämä tilanne parin vuoden takaa, jolloin Turkin viranomaiset ihan tarkoituksella kuljettivat pakolaisia Kreikan vastaiselle rajalle ja järjestivät sinne sellaisen härdellin, Alaranta muistelee.
Hän viittaa tapaukseen, jossa pakolaiset ottivat yhteen Kreikan rajaviranomaisten kanssa pyrkiessään maahan. Joidenkin lähteiden mukaan paikalla olisi ollut Turkin turvallisuuspalvelun henkilöstöä provosoimassa tilannetta.
Myös Natossa yksinäinen soraääni on kuulunut usein presidentti Recep Tayyip Erdoganin suusta. Suomen ja Ruotsin jäsenyyksien ratifioinnin viivyttely on vain viimeisin vastaavankaltainen temppu.
– Mitään virallisia mekanismejahan ei ole, että joku eksynyt lammas saataisiin ruotuun  tai Naton jäsentä voitaisiin erottaa, Alaranta muistuttaa.

Itää unohtamatta

– Jo sinä päivänä kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan Erdogan sanoi ettei Turkki polta siltoja Ukrainaan eikä Venäjään, Alaranta toteaa.
Sillat eivät ole vuoden kuluessa palaneet eivätkä muutenkaan vaurioituneet. Alarannan mukaan Erdogan ja Vladimir Putin puhuvat keskenään puhelimessa viikoittain.
Turkin Nato-jäsenyys ei Venäjää haittaa. Ennemminkin Putin on tyytyväinen kontaktistaan läntisen sotilasliiton sisällä. 
Maailmanmahdiksi halajavalle myös Kiinan-suhteiden hiominen on ollut kärkiprioriteettejä viime vuosia.
– 2015-16 tehtiin sellainen linjanveto, että Turkki lopetti kokonaan tämän uiguurikysymyksen kritisoinnin, vaikka Turkki on aikaisemmin toiminut uiguuriopposition turvapaikkana, Alaranta kertoo.
Kiinaa on kansainvälisesti kritisoitu muslimivähemmistön kaltoinkohtelusta ja keskitysleireihin rinnastetuista oloista.
– Oikeastaan se iso muutos on, että aikaisemmin, sanotaan sinne vuoteen 2002 tai 2005 saakka, länsisuuntaus oli se prioriteetti, mutta nyt se on vain yksi suuntaus, Alaranta linjaa.

Diplomatiaa sotatoimien uhalla

Medioissa on viime aikoina spekuloitu Turkin mahdollisesti valmistelevan hyökkäystä Pohjois-Syyriaan. Maan joukot miehittävät jo joitain alueita, joilla pelkäävät kurdien autonomiseen asemaan pyrkivien joukkojen nousua. Allekirjoittaako asiantunitja median spekulaatiot?
– Se on edelleen ikään kuin työkalupakissa, Alaranta analysoi.
Todennäköisimpänä skenaariona hän ei sitä kuitenkaan pidä. Tämä johtuu taas kerran Turkin tarkasta balanssista juuri ja juuri kaikkien suurvaltojen ystävälistalla. Putinilta ei ole kuulemma tullut hyväksyntää invaasiolle.
– Näillä on tähän asti aina aina ollut Venäjältä jonkin taso vihreä valo, Alaranta kertoo.
Ilman Venäjän hyväksyntää hyökkäyksen tapahtuminen on erittäin epätodennäköistä. Alueella on jonkin verran Venäläisiä asevoimia. Esimerkiksi ilmaherruus on ollut Venäjän hallussa. Suorat yhteenotot Turkin ja Venäjän, tai sen koommiin esimerkiski Yhdysvaltojen, sotilaiden kanssa olisivat ulkomaansuhteille liian riskialttiita.
Lännen hyväksynnällä ei ole Turkille yhtä paljon väliä. Natolla ei ole samankaltaista vaikutusvaltaa alueella. Sitä paitsi Turkilla on omia valtteja hihassa lännen vastatoimien välttämiseksi. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien ratifioinnin panttaaminen.
Turkki kaipaa kuitenkin kipeästi jonkinlaista vallitsevan tilanteen purkamista. Epävakauden aiheuttamien syyrialaispakolaisten määrä Turkissa on valtava sisäpoliittinen ongelma Turkille. Alaranta jopa nostaa sen tärkeimmäksi Turkin ulkopolitiikkaan vaikuttavaksi sisäpoliittiseksi tekijäksi.
Ratkaisuvaihtoehdoista jäljelle jää siis vain diplomatia. Tämä vaihtoehto sopii parhaiten ulkoisillekin vaikuttajille.
– Venäjän kätilöimänä Turkin ja Syyrian hallinnot ovat selvästi lähentyneet viimeisen puolen vuoden aikana, Alaranta toteaa.
Maiden ulkoministerit ovat jo tavanneet ja Alaranta uskoo presidenttien tapaamisen seuraavan pian perässä. Turkin tavoitteena olisi turvallisuusyhteistyösopimus, joka takaisi, että kurdien autonomia ei etenisi Turkin rajoilla.
– Mutta vieläkään se seuraava invaasio ei ole poissa pelikirjasta, jos nämä muut keinot eivät tuota tulosta, Alaranta toistaa.