Psykologi inttimuistoista: ”Ihminen liioittelee omaa rooliaan ja ansioitaan”

Omaa asepalvelustaan muistellessa monille tulee päällimmäisenä mieleen rankimmat harjoitukset ja leirit. Minkä takia juuri raskaimmat muistot tuntuvat jälkikäteen parhaimmilta?

Vajaan kahden viikon leiri marraskuussa, räntäsade jatkuu päivästä toiseen. Teltassa värjötteleviä varusmiehiä ei hymyilytä, mutta jonain päivänä he todennäköisesti muistelevat kokemusta lämmöllä.

Helsingin yliopiston psykologian professori Marko Elovainio toteaa, että juuri raskaimmista kokemuksista jää vahvimmat muistijäljet.

– Luulen, että tapahtumia muistellaan myönteisimpinä, kuin mitä ne olivat. Koska ihmisellä yleensä on tapana sekä muistaa että nähdä itsensä epärealistisenkin myönteisessä valossa, saatetaan liioitella myös omia ansioita ja roolia tapahtumissa, Elovainio arvioi hymyillen.

– Noin parikymppisenä, ihmisen ollessa herkässä iässä, tekemisistä jää vahva jälki ja merkitys. Siitä tietyllä tavalla ennustetaan sitä, mikä minusta on tullut.

Elovainio huomauttaa, ettei ihmisen muisti ole passiivinen varasto, jonne voidaan varastoida asioita ja josta pystytään hakemaan niitä tarvittaessa. Muisti on aktiivinen prosessi, jossa ihminen muistellessaan luo samalla tarinaa siitä, mitä muinoin tapahtuikaan.

 

Lajityypillisesti ihminen havaitsee Elovainion mukaan ikäviä asioita paremmin kuin myönteisiä ja turvallisia. Ihmisellä on rajallinen kapasiteetti, joten tärkeimmät asiat pitää muistaa.

– Ihmisen minuuteen kuuluu paitsi persoonallisuuspiirteet, myös motiivit, tavoitteet ja halut. Siihen kuuluu myös tietynlainen narratiivi eli kertomus siitä, miten olen tullut tällaiseksi ja mitä elämässäni tapahtui ennen tätä päivää. Ihmisillä on tapana tehdä siitä tarina.

Omaa tarinaa muistellaan useaan otteeseen elämän aikana. Kun asiat ovat aktiivisessa muistelussa, ne saattavat hieman muuttua: uuvuttavista kokemuksista tulee myönteisiä.

Se, kuinka nopeasti koettelemuksista toipuu ja niistä pystyy laskemaan leikkiä, on yksilökohtaista. Osa varusmiehistä osaa nauraa asian suhteen jo tulevana viikonloppuna, osalla menee kuukausia. Viimeistään palveluksen päättyessä leiri on yleensä muuttunut sankaritarinaksi, jota on mukava muistella.

Elovainio väläyttää, että asepalveluksessa on samankaltaisuuksia naisten synnytyskokemuksen kanssa. Vaikkei kumpikaan välttämättä ole tapahtumahetkellä mieltä ylentävää, muistellaan niitä jälkikäteen myönteisesti. Molempiin liittyy vertailu siitä, millainen kokemus oli.

 

Muistot yhdistävät myös toisilleen ventovieraita ihmisiä. Eri sukupolvien edustajat voivat keskustella omista kokemuksistaan ja löytää yhteisen kielen, vaikka ajankuva on ollut täysin erilainen.

– Kun on jaettu kokemus, joka on kaikille samanlainen, tulee siitä merkityksellinen ihmisen oman tarinan kannalta. Otetaan vähän miehestä mittaa: meninpä läpi tästäkin, mekin ollaan tehty tämä sama juttu. Se luo ihmisten välille yhteisiä muistoja, vaikkei inttiä oltaisi suoritettu samaan aikaan, Elovainio täsmentää.

– Oman palveluksen rankkuuden korostaminen nostaa omaa arvoa ja oman tarinan hienoutta. Mitä kovempia kokemukset ovat olleet, sitä sankarillisemmin niistä on selvitty ja sitä hienompi tarina on.