"Suomi toimii johtovaltion roolissa" – CAVS-ohjelman projektitoimisto perustettiin Tampereelle
CAVS toimii suunnannäyttäjänä uudesta tavasta toteuttaa yhteishankintoja Euroopassa.
Monikansallinen panssariajoneuvohankkeen projektitoimisto perustettiin Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnan yhteyteen Tampereelle. Toimiston viralliset avajaiset pidettiin tiistaina 30. syyskuuta.
Projektitoimistossa työskentelee henkilöstöä Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Saksasta ja Latviasta. He kuuluvat hallinnollisesti oman maansa organisaatioon, mutta toimivat Common Armed Vehicle System (CAVS) -ohjelman johtajan alaisuudessa.
CAVS-ohjelma on Suomen, Ruotsin, Latvian, Saksan, Tanskan, Norjan ja Iso-Britannian yhteinen 6x6-vetoisten panssariajoneuvojen kehitys- ja hankintaohjelma, joka kattaa myös ajoneuvojen ylläpitovaiheen. Ohjelma on avoin uusille jäsenmaille. Ohjelman johtoryhmää vetää projektijohtaja Liisa Nevalainen Järjestelmäkeskuksesta.
Projektitoimiston tehtävänä on johtaa ohjelmaa kokonaisuutena ja varmistaa yhteisten tavoitteiden saavuttaminen.
– Projektitoimisto vahvistaa CAVS-ohjelman yhteistä johtamista ja on tärkeä askel, sillä kyseessä on ensimmäinen monikansallinen puolustusmateriaalihanke, jossa Suomi toimii johtovaltion roolissa, toteaa CAVS-ohjelman ohjausryhmän puheenjohtaja ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen apulaisjohtaja, insinööriprikaatinkenraali Juha-Matti Ylitalo.
Euroopan unionin EDIRPA (European Defence Industry Reinforcement through common Procurement Act) rahoittaa projektitoimistoa. EDIPRA on myöntänyt CAVS-ohjelmalle 60 miljoonaa euroa. Rahoitusta tullaan käyttämään lisäksi muun muassa yhteisten sopimusten toteutukseen sekä uusien ajoneuvovarianttien kehitykseen.
CAVS-ajoneuvot etenevät toimituksissa ja kehityksessä
Patria toimittaa CAVS-ajoneuvoja. Ajoneuvot perustuvat yhteiseen Common Platform -alustaan, josta on kehitetty useita eri versioita, kuten miehistönkuljetusajoneuvo, johtopaikka-ajoneuvo, sekä NEMO-
Uusia variantteja voidaan kehittää jäsenmaiden tarpeiden mukaan. Ohjelma on avoin Euroopan maille, joilla on samankaltaiset ajoneuvokalustoa koskevat vaatimukset.
Tilatuista lähes 1000:sta CAVS-ajoneuvosta noin 200 on jo toimitettu. Suomi on tilannut yhteensä 161 panssaroitua XA-300 -miehistönkuljetusajoneuvoa, joiden toimitukset ajoittuvat vuosille 2023–2026.
Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen alainen Järjestelmäkeskus vastaa XA-300/CAVS-ajoneuvojen hankinnoista osana maavoimien Panssariajoneuvo2020 -hanketta.
– CAVS-projektitoimisto mahdollistaa voimakkaasti laajenevan CAVS-ohjelman tehokkaan hallinnoinnin ja johtamisen. Malli on uusi ja innovatiivinen ja toimii siten suunnannäyttäjänä uudesta tavasta toteuttaa eurooppalaisia puolustusmateriaalin yhteishankintoja EU:n EDIRPA rahoituksen tuella. Projektitoimistossa pääsemme yhdistämään CAVS-maiden osaamisen koko ohjelman hyväksi ja odotan innolla tulevaa, tiivistää Nevalainen.