Osiot
Valikko

Ruotuväki

Grafiikka: Daniel Sandell

Professorin luennon mukaan Venäjä on suuri raaka-aineviejä ja aikoo jatkaa vientiä tulevaisuudessakin. Hallinto pyrkii legitimoimaan tämän kansan keskuudessa siten, että "hiilivetykulttuurista" tehdään osa venäläisyyttä.

Professori: Venäjän energiapolitiikka on osa hybridivaikuttamista

Aaro Aalto

Kolme neljäsosaa venäläisestä öljystä menee vientiin, ja 85 prosenttia tästä öljystä myydään EU-maihin. Tästä syystä Venäjä kykenee estämään EU:n yhteisen energiapolitiikan syntymisen.

EU-maat yrityksineen ostavat kaksi kolmasosaa Venäjän ulkomaille viemästä öljystä ja kolme neljäsosaa kaasusta. Koska Euroopan unioni on niin riippuvainen tuontiraaka-aineista, Venäjä kykenee vaikuttamaan EU:n energia- ja ulkopolitiikan kehitykseen, sanoo Venäjän energiapolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista.

Eräänlainen esimerkki hybridivaikuttamista on, kun Venäjä kilpailuttaa raaka-aineiden kauppasopimuksia eri EU-maiden energiayhtiöiden kesken. Näin luonnonvarat kietovat maiden ympärille uusia taloudellisia ja poliittisia riippuvuuksia.

Raaka-aineiden hinnoilla on valtava merkitys myös Suomen taloudelle.

– Valtio-omisteisen Neste Oy:n kautta Suomi hyötyy edullisista öljy- ja kaasuvirroista. Mikäli raaka-aineet jouduttaisiin ostamaan muualta, olisivat taloudelliset vaikutukset valtavat, Tynkkynen toteaa.

Suomen kohdalla riippuvuudet eivät rajoitu ainoastaan öljyyn.

– Ulkopuolisen silmin Fennovoiman ja Rosatomin yhteistyökuvio oli hämmentävä. Jos tapahtuu Olkiluoto kolmen kaltainen prosessi, on erittäin suuri riski, että se politisoituu ulkopoliittiseksi ongelmaksi.

– Energiakauppa on Suomen ulkopolitiikan ytimessä, hän toteaa.

Raaka-aineet ovat voimakas vaikutin myös Venäjän sisäpolitiikassa.

– Maan poliittinen eliitti on kietoutunut energiavirtoihin ja niiden korruptioon. Putinin hallinto on riippuvainen hiilivedystä. Se on alkanut rakentamaan energiaidentiteettiä, jossa arktisen energian hyödyntäminen nähdään maan tulevaisuutena, Tynkkynen kuvailee.

– Hiilivetykulttuuri luodaan siis osaksi venäläisyyttä. Näin kansa ei vastusta sitä, että Venäjä on suuri raaka-aineviejä, käytännössä siis kehitysmaa, hän jatkaa.

Myös maan sisäiset öljyputkihankkeet ovat eräänlainen keino kontrolloida maan sisäpolitiikkaa ja vaikuttaa aluehallintojen toimintaan.

Venäjän energiapolitiikka vaikuttaa kokonaisturvallisuuteen toisellakin tapaa: naapurimaan ympäristöongelmien ja sosiaalisten ongelmien kautta.

Tynkkysen mukaan energiasektorin työntekijöistä pidetään suhteellisen hyvää huolta. Silti yhteisöillä ei ole suurta mahdollisuutta vaikuttaa asioihinsa.

Jopa noin prosentti Venäjällä tuotetusta öljystä, kenties enemmänkin, kuluu hukkaan muun muassa vanhojen öljyputkien vuoksi. Yhtiöt eivät saa onnettomuuksien aiheuttamista saasteista laajamittaisia sanktioita.

Öljyntuotannon sivutuotteena syntyvä kaasu usein soihdutetaan, eli poltetaan ilmaan, vaikka sen voisi ottaa hyötykäyttöön. Vuodessa Venäjällä soihdutetaan kaasua niin paljon, että se vastaa kymmenkertaisesti Suomen vuosittaista kaasuntarvetta.

Koska suurin osa Venäjän öljystä ja kaasusta myydään EU:hun, venäläisten raaka-ainetuottajien yritysvastuun kasvattaminen kasvattaa tutkijan sanoin myös Suomen energiaturvallisuutta.

Professorin luento oli osa Maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan Matinen tutkimusseminaaria, joka järjestettiin kuluvan viikon torstaina.