Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Museovirasto

27. marraskuuta on kulunut 150 vuotta presidentti Juho Kusti Paasikiven syntymästä.

Presidentti Paasikiven juhlaseminaarissa pohdittiin myös Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä

John Nyholm

Presidentti Juho Kusti Paasikiven syntymästä on kohta 150 vuotta. Hanasaaren kulttuurikeskuksen tämän kunniaksi järjestämässä juhlaseminaarissa käsiteltiin muun muuassa Suomen ja Ruotsin välistä puolustusyhteistyötä.

Presidentti Juho Kusti Paasikiven syntymästä tulee 27. marraskuuta 150 vuotta. Tämän kunniaksi Hanasaaren kulttuurikeskus järjesti 19. lokakuuta digitaalisen juhlaseminaarin.

Seminaari järjestettiin yhteistyössä Paasikivi-seuran, Svenska litteratursällskapetin ja Nya Utrikespolitiska Samfundetin kanssa.

Seminaarissa keskusteltiin laajasti muun muuassa presidentti Paasikiven urasta sekä Suomen ja Ruotsin välisestä puolustusyhteistyöstä.

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist, joka oli yksi seminaarin avauspuhujista, on vakuuttunut siitä, että Paasikivi olisi tänäkin päivänä korostanut Pohjolan ja Pohjoismaiden yhteistyön merkitystä.

– Yhdessä olemme vahvempia, yhdessä pääsemme pidemmälle, ja toisin toteamista olisi myös presidentti Paasikivi luultavasti pitänyt suoraan sanoen tyhmänä, Blomqvist vakuuttaa.

Hanasaaren toimitusjohtaja Gunvor Kronman mainitsi avauspuhessaan Suomen ja Ruotsin välisen puolustusyhteistyön.

– Ottaen huomioon presidentti Paasikiven elämäntyön luulen, että hän olisi ollut vaikuttunut merkittävistä askeleista, joita on otettu puolustusyhteistyön kehittämisessä maidemme välillä. 

Ruotsalainen senioritutkija, tohtori Gunilla Herolf varoittaa kuitenkin siitä, että suomalais-ruotsalaiseen yhteistyöhön liittyy myös potentiaalisia haasteita. Esimerkiksi Ranskan presidentti Emmanuel Macronin painostaminen euroalueen jäsenyyteen on osa kehitystä, joka voisi johtaa ongelmalliseen tilanteeseen.

– Jos tämä jatkuu, niin se voisi aiheuttaa eripuraa Ruotsin ja Suomen välillä EU:n sisällä.

Seminaarissa esiintyi myös dosentti Mikko Majander, Ruotsin entinen Helsingin-suurlähettiläs Mats Bergquist, dosentti Hanna Ojanen ja professori Henrik Meinander. Keskustelua moderoi ministeri Pär Stenbäck.