Sol Martin Jõemaa

Sanna Matintalo hymyilee pipo päässään harmaan betoniseinän edessä.

Sanna Matintalo työskentelee Porin prikaatin ympäristösuunnittelijana.

"Yksikin isompi ympäristöpoikkeama, joka vältetään, kattaa kustannukset" – Porin prikaati näyttää mallia ympäristönsuojelussa

Sanna Matintalo

Ympäristösuunnittelija Sanna Matintalo avaa kolumnissaan, kuinka arvokasta harjuluontoa suojellaan tehokkaalla työkalulla.

Porin prikaatiin kuuluvien Niinisalon ja Säkylän kasarmialueet sekä tärkeimmät harjoitusalueet sijaitsevat poikkeuksellisen arvokkailla alueilla. Keskeiset harjoitusalueet Pohjankangas, Hämeenkangas ja Säkylänharju sijaitsevat ensimmäisen luokan pohjavesialueilla, joista talousvetensä saa yhteensä jopa sadat tuhannet ihmiset Länsi-Suomessa. Harjoitusalueilla on myös luonnonsuojelu- ja Natura-alueita sekä suojeltavia eläin- ja kasvilajeja.

Joukko-osaston ajoneuvokanta käsittää satoja raskaita ajoneuvoja, polttoainetta jaetaan noin kaksimiljoonaa litraa vuositasolla ja varuskunnassa varusmiespalveluksensa ajan asuva henkilömäärä lisättynä prikaatin omilla ja kumppaneiden työntekijöillä vastaa pienen kunnan asukaslukua.

Kaiken tämän hallitseminen ympäristöä pilaamatta on arvioitu sen verran haastavaksi urakaksi, että ympäristöasioiden järjestelmälliseen huomioimiseen ja kehittämiseen on otettu käyttöön ympäristöjärjestelmä. Se on sertifioitu eli sen standardinmukaisuus tarkistetaan ulkopuolisen arvioitsijan toimin vuosittain.

Ympäristöjärjestelmä on johdon työkalu, jonka avulla tunnistetaan toimintaan kohdistuvat velvoitteet ja toiminnan vaikutukset, hallitaan riskit sekä seurataan niiden pienentämisen tehokkuutta.

Porin prikaatin johto on arvioinut ympäristöjärjestelmästä saatavan hyödyn sellaiseksi, että sen ylläpitämistä on haluttu jatkaa vuodesta toiseen. Taloudelliselta kannalta yksikin isompi ympäristöpoikkeama, joka järjestelmän avulla vältetään tai jonka aiheuttamaa vahinkoa pystytään sen avulla pienentämään, kattaa järjestelmän ylläpidosta koituvat kustannukset.

Joukko-osaston laatujärjestelmä hyödyttää laajemmin myös koko Puolustusvoimia. Tämä tarkoittaa vähintään ylempien organisaatiotasojen tiedottamista kehitys- ja muutostarpeista, minkä avulla toimintaa on mahdollista kehittää myös laajemmin.

Porin prikaatin ISO14001-standardin mukainen ympäristöjärjestelmä viettää nykyisessä laajuudessaan kymmenvuotissyntymäpäivää tänä vuonna. Niinisalon varuskunnassa järjestelmää on kuitenkin toteutettu jo paljon kauemmin, ja arkistoista löytyy kokousmuistio vuodelta 2007, missä liitteenä on Tykistöprikaatin komentajan päätös ympäristöjärjestelmän rakentamisesta.

Puolustusvoimien laajuista ympäristöjärjestelmää on kehitetty muutamia vuosia, mutta sen sertifioinnista ei ole vielä tehty päätöstä. Porin prikaatissa ympäristöasioiden suunnitelmallisessa huomioimisessa ollaan vielä keskimääräistä Puolustusvoimien joukko-osastoissa olevaa ympäristönsuojelun tasoa edellä.

Ympäristönsuojelun painopisteet ovat maaperän ja pohjaveden suojelu, kemikaalien hallinta, jätehuollon kehittäminen sekä uutena ilmastonmuutokseen ja energiamurrokseen varautuminen.

Ympäristöasiat tulisi huomioida kaikessa toiminnassa osana muuta suunnittelua eikä ympäristöasioiden huomioiminen saisi olla erillinen, muusta irrallaan oleva kokonaisuus. Työ turvallisuuden ja valmiuden eteen jatkuu myös ympäristönsuojelussa.