Pohjoismaiden merikadetit ystävystyvät ja urheilevat Suomessa
Pääjärjestelijänä toiminut merikadetti Eemil Lehtinen muistutti juhlapuheessaan ihmisiä yhdistävästä tekijästä.
Kolmannen vuoden merikadetti Eemil Lehtinen on tyytyväinen työnsä tuotettua hedelmää pitkän uurastuksen jälkeen. Tänä vuonna Turussa järjestettävät Pohjoismaiset merikadettipäivät (Nordic Cadet Meeting eli NOCA) alkoivat korein menoin viime keskiviikkona.
Merikadettipäivien avajaistilaisuus järjestettiin Turun Varvintorilla, jossa yleisö, suomalaismerikadetit sekä heidän ulkomaalaiset vieraat saivat nauttia Laivaston soittokunnan säestyksestä ja Ilmavoimien F/A-18 Hornetin seisauttavasta ylilennosta.
Ennen avajaistilaisuutta Lehtinen myönsi olevansa luonnollisesti jännittynyt.
– Ykkösprioriteetti NOCA:ssa on edustaa Suomea ulkomaalaisille vertaisilleen. Onnistunut ja kunniakas järjestely on keskeinen osa sitä, Lehtinen arvioi.
Kisailua monipuolisissa lajeissa
Lehtinen on ollut Pohjoismaisten merikadettipäivien suunnittelun sydämessä jo vuoden, sillä hän on tämän vuoden niin sanottu NOCA-Chief. Se tarkoittaa, että hän toimii pääjärjestelijänä Suomen isännöidessä tapahtumaa Merisotakoulun johdolla.
Hän kantaa harteillaan suuren vastuun: merikadettipäiviin osallistuu 320 merikadettia kaikista pohjoismaista paitsi Islannista. Tapahtuma täyttää lisäksi tänä vuonna 75 vuotta.
Erityisti Lehtinen on kiitollinen 11 merikadetin vahvuiselle työryhmälleen, joka on yhdessä saattanut monipäiväisen tapahtuman piirrustuspöydältä todellisuuteen.
– NOCA:n lähestyttäessä työn määrä on kasvanut roimasti. Liikkuvia osia ja yksityiskohtia on ollut valtavasti, hän puntaroi.
Lehtinen kertoo, että NOCA on vuosittain järjestettävä monipäiväinen tapahtuma, jossa pohjoismaiset merikadetit pääsevät kilpailemaan, tutustumaan ja verkostoitumaan etenkin urheilun parissa.
– Merikadetit kilpailevat maittain seitsemässä lajissa ja eniten pisteitä kerännyt maa julistetaan voittajaksi, Lehtinen selittää.
Lajeja, joissa kadetit kilpailevat ovat esimerkiksi jalkapallo ja köydenveto. Tiedossa on myös haastava Nordic Combat Course, johon kuuluu melontaa, juoksua ja ammuntaa. Kyseiset lajikilpailut järjestetään Turun keskustassa Aurajoen rannalla lauantaina 10.8.
– Tapahtuman järjestäminen Turun keskustaan vaatii NOCA:lta paljon suunnittelua ja yhteistyötä eri viranomaisten ja toimihenkilöiden kanssa, Lehtinen toteaa.
Komea paraati historialliseen kohteeseen
Keskiviikkona avajaisseremoniassa puhuivat niin Merisotakoulun johtaja, kommodori Antti Rainio, sekä tapahtumasta vastuussa ollut Lehtinen.
Lehtinen sanoi aikovansa puhua juuri siitä mitä NOCA tarkoittaa suomalaisille merikadeteille urheilun ja sen luoman yhteishengen suhteen.
– Maailmassa jonka kriisit ja konfliktit jakavat ihmisiä, urheilu yhdistää meitä kaikkia yhä enemmän, Lehtinen ilmaisi juhlapuheessaan muille merikadeteille.
– Huolimatta siitä olemmeko täällä kilpailemassa, kannustamassa tai fiilistelemässä, tiedän, että tulemme olemaan osa jotain mahtavaa, hän jatkoi.
Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja lopulta Pohjoismaisten merikadettipäivien lippujen noustua salkoon Varvintorilla, lähti kadettien paraatimuodostelma soittokunnan tahdittamana ja suomalaisten johtamana marssiin.
Paraati eteni muun muassa Ankkurit ylös -merisotamarssin raikuessa ja sen vastaanotti merisotakoulujen johtajat Suomen Joutsenen kannelta. Merikadettien tahtimarssi oli paraatissa nuhteetonta koko matkan ajan Turun linnan sisäpihalle. Turun linnassa järjestettiin avajaisten vastaanotto, jossa puhui mm. Mika Akkanen, Turun kaupungin kansainvälisten asioiden päällikkö ja kaikkien neljän maan kadettipursimiehet.
Pohjoismaiset merikadettipäivät eli NOCA järjestetään 7. – 11. elokuuta Turussa.