Vihollista ei vielä näy, mutta taistelijat liikkuvat suojassa. Kuuluu lyhyitä käskyjä ja joukko liikkuu eteenpäin.
Käynnissä on Maasotakoulun organisoima Northern Forest 23 -sotaharjoitus Rovajärven alueella Lapissa. Harjoitus keräsi Rovajärvelle jopa 8000 sotilasta niin Suomesta kuin kumppani- ja liittolaismaista. Harjoituksen aikana hiottiin yhteistoimintaa eri aselajien ja kansainvälisten joukkojen kesken.
Northern Forest on osa kokonaisuutta, johon kuuluu käynnissä olevan harjoituksen lisäksi edellisviikolla toteutettu Lightning Strike 23.
Harjoituksen johtajan, eversti Janne Mäkitalon mukaan tuolloin harjoiteltiin yhteensopivuutta Puolustusvoimien ja kansainvälisten kumppanien kanssa niin, että tuliyksiköt ampuivat rinnakkain ja tulta johdettiin myös yhdessä.
Harjoituksissa on mukana suomalaisten lisäksi joukkoja Ruotsista, Norjasta, Iso-Britanniasta sekä Yhdysvalloista.
– Nyt hyökkäämme ja puolustamme rinta rinnan toisiamme vastaan. Siinä on rintamavastuun vaihtoa, yhteydenottoja, yhteisiä käskynantoja ja se on oma hieno mausteensa, kun meidän esikuntamme joutuvat tekemään tilanneselostuksia englanniksi. Hienosti olemme ymmärtäneet toisiamme, Mäkitalo kehuu kansainvälistä yhteistyötä.
Suomalainen maasto tuo etenkin kansainvälisille joukoille oman mausteensa harjoitukseen. Mäkitalon mukaan harjoituksessa on sotilaita, jotka ovat tottuneet metsäisen maaston sijaan toimimaan operaatioissa aukeilla alueilla. Suomalaisten osaaminen saa kiitosta Mäkitalolta:
– Me olemme poikkeuksellisen hyviä henkilökohtaisen aseen käyttötaidossa ja turvallisessa aseen ja ampumatarvikkeiden käsittelyssä, maastonkäytössä sekä tulen ja liikkeen yhdistämisessä, hän listaa.
Rovajärven harjoitusalue Lapissa tarjosi puitteet monikansalliselle Northern Forest 23 -harjoitukselle. Harjoituksen johtaja, eversti Janne Mäkitalon mukaan suomalaiset sotilaat ovat hyviä maaston hyödyntämisessä. Kuva: Eero Tammivuori
Reserviläisistä koostuva Kainuun prikaatin ensimmäinen jääkärikomppania on ryhmittynyt edellispäivänä käymänsä onnistuneen puolustustaistelun jälkeen metsäalueelle Rovajärvellä. Taistelijat huoltavat itseään ja varusteitaan ja valmistautuvat seuraavan päivän vastahyökkäykseen. Siellä täällä näkyy telttoja ja naamioituja telakuorma-autoja, joista löytyy esimerkiksi viestiasemia ja viestipäivystäjiä. Puhelin soi, päivystäjä vastaa ja viesti kulkee eteenpäin.
– Olemme sellaisessa paikassa, että aika moni tukeutuu meihin, jotta viesti kulkee. Pystyy sanomaan, että tekee arvokasta hommaa, viestiaseman johtaja, alikersantti Tommi Koho sanoo.
Ensimmäisen jääkärikomppanian päällikkö, yliluutnantti Teemu Karjalainen uskoo joukkonsa selviävän hyvin tulevasta hyökkäyksestä, vaikka vihollinen onkin mekanisoitu, eikä jääkärikomppanialla ole omia panssarivaunuja.
– Ajetaan vihollinen sinne mistä se on tullutkin! hän sanoo.
Karjalainen on tyytyväinen reserviläiskomppaniassaan tapahtuneeseen kehitykseen. Harjoituksen ensimmäisinä päivinä reserviläiset saivat kertaavaa koulutusta, mutta harjoituksen loppupuolella Karjalainen toteaa joukon olevan hyvin tehtäviensä tasalla. Joukon asenne saa myös kiitosta.
– Tämä ei ole sellaista pakkopuurtamista, vaan tuntuu, että joukko ymmärtää hyvin, minkä takia olemme täällä. Varmasti johtuu vallitsevasta geopoliittisesta tilanteesta ja siitä, että on pari vuotta käyty aikuistumassa reservissä.
Päivä kääntyy iltaan ja taistelijat saapuvat komentopaikalle käskynantoa varten. Komppanian päällikkö selostaa heille tilannetta ja hyökkäyssuunnitelmaa osoitellen karttaansa. Mekanisoidun ruotsalaisjoukon on määrä liittyä hyökkäykseen. Hyökkäyksessä harjoitellaan siis myös rintamavastuun vaihtoa suomalaisten ja ruotsalaisten kesken.
Ruotsin maavoimien komentaja, kenraalimajuri Karl Engelbrektson näkee Northern Forest -sotaharjoituksen jatkumona Suomen ja Ruotsin väliselle pitkäaikaiselle ja tulokselliselle yhteistyölle. Vaikka harjoitus on ollut raskas, Engelbrektson kertoo joukkojensa olevan iloisia oppimastaan. Joukot oppivat paljon myös toisiltaan.
– Olen ylpeä suomalaisten ja ruotsalaisten välisestä yhteistyöstä. Yhteistyöstä on tullut normaalia: joukot tuntevat toisensa ja maaston, hän sanoo.
Suomalaiset ovat Engelbrektsonin mukaan erityisen hyviä käyttämään miinoitteita ja maastoa hyväkseen. Harjoituksessa ruotsalaisille on korostunut, kuinka tärkeää jalkaväen ja mekanisoitujen joukkojen yhteispeli on.
Engelbrektson sanoo, että muut voisivat puolestaan oppia ruotsalaisilta ajoneuvojen ja tankkien käytöstä taistelussa.
– Olemme välillä yllättäneet vastustajan, kun olemme päässeet murtautumaan syvälle linjaan mekanisoitujen joukkojemme avulla, hän kertoo.
Kansainvälistä yhteistyötä. Norjalainen ja yhdysvaltalainen sotilas vertailevat aseitaan. Kuva: Eero Tammivuori
Aamulla taistelijat kömpivät ulos makuupusseistaan ja teltoistaan sateiseen ulkoilmaan. He pakkailevat varusteitaan ja keskustelevat edellisyön kovimmista kuorsaajista.
– Kyllä tämä vesisateeseen herääminen on masentavaa, eräs puun juurella tupakoiva taistelija päivittelee.
Tiedustelijat ovat ahkeroineet yöllä ja varhain aamulla komppanian päällikkö saa tuoreimman tiedon vastustajan liikkeistä. Pian taistelijat varusteineen katoavat telakuorma-autoihin suuntanaan vastustajan ryhmitys.
Jääkärijoukkue etenee maastossa hiljaa päästyään sillan yli. Helikoptereita lentää yli vähän väliä.
– Kaukana vasemmalla näkyy liikettä, joku sanoo.
Yhtäkkiä eteneminen saa vauhtia, eikä aikaakaan, kun aseet alkavat laulaa. Paukkupatruunoita kuluu, kun jääkärijoukko kohtaa vihollisen. Joku ampuu lyhyttä sarjaa konekiväärillä. Tilannetietoja vihollisen liikkeistä ja sijainnista huudetaan ampumisen yli.
– Ykkösen johtaja on kuollut! kuuluu huuto.
Ryhmän varajohtaja siirtyy johtoon ja taistelu jatkuu. Lopulta vihollinen irtaantuu ja jääkärit pääsevät välitavoitteeseensa.
– Kohtasimme jonkinnäköisen vihollisen etupesäkkeen. Siellä oli kahden ryhmän verran vihollista ja löimme ne pois kahden ryhmän iskulla, jääkärijoukkueen kouluttaja, ylikersantti Olli Immonen selventää tilannetta komppanian välitavoitteessa.
Matkaa varsinaiseen tavoitteeseen on vielä pari kilometriä. Immonen kuvailee joukkuettaan vauhdikkaaksi, eikä intoa puutu, vaikka reservissä onkin oltu pari vuotta.
– Se on vastustajalle kehityskohta, että irtaantuvat nopeammin. Meillä oli hyvä liike siinä, hän toteaa.
Toisaalla kranaatinheitinkomppania on saanut kranaatinheittimet asemiin. Jääkärikomppanian hyökätessä kranaatinheitinkomppania liikkuu kärjen taustalla tukien hyökkäystaistelua epäsuoralla tulella. Pian paikalle kurvaa telakuorma-autoja kyydissään lisää kranaatinheittimiä. Ei aikaakaan, kun kranaatinheittimet ovat pystyssä ja ampumakunnossa.
Kainuun prikaatin kranaatinheitinkomppania koostuu varusmiehistä ja heidän kouluttajistaan. Monelle varusmiehelle harjoitus on niin kutsuttu loppusota, eli varusmiespalveluksen viimeinen suuri sotaharjoitus, jossa testataan käytännössä palveluksen aikana opittua.
Varusmiesten keskuudessa on havaittavissa pientä väsymystä ja erään telakuorma-auton takaosasta kuuluukin äänekästä sadattelua ja toiveita, että harjoitus päättyisi pian.
Kranaatinheitinkomppanian 1. tulijoukkueen joukkueenjohtaja, luutnantti Anton Sulander kuitenkin kertoo joukon jaksaneen hyvin, vaikka takana on pitkä harjoitus kylmissä ja märissä olosuhteissa.
– Kehityskohtana tällä joukolla on vielä ison kuvan hahmottaminen ja se, että useita asioita voi tehdä samaan aikaan. Toisaalta ampumatoiminta eli suuntaaminen ja lataaminen on kehittynyt reippaasti. Muutama viikko sitten saatiin minuutissa ammuttua ehkä kolme laukausta, nyt menee helposti seitsemän, Sulander kehuu.
Nopeus onkin yksi kranaatinheitinmiehen tärkeimmistä ominaisuuksista. Piiru, metri, sekunti. Tämä on Sulanderin mukaan joukon motto.
– Eli jos me olemme myöhässä, emme pysty tukemaan jääkärikomppaniaa, jolloin jääkärikomppania ei välttämättä pysty taistelemaan onnistuneesti, hän selittää.
Kranaatinheitinkomppanian ryhmityksen liepeillä tulevia liikkeitä suunnittelee upseerikokelas Mirja Ulvila. Hän on tuliasemaupseeri, ja toimii tässä harjoituksessa kranaatinheitinkomppanian varapäällikkönä. Tehtävä on vaatinut häneltä päättäväisyyttä, suunnittelukykyä ja sitä, että on itse aina vähän edellä.
– Tiedustelua ja valmistelua on ollut todella paljon. On ollut paljon tuliasemia, joten olen saanut tosi paljon suunnitella mittauksia ja toteuttaa niitä ihan yöhön asti, hän avaa tehtäviään.
Vaikka tuliasemaupseerin ja komppanian varapäällikön tehtävät eroavat toisistaan, Ulvila pitää monipuolisia tehtäviä positiivisena asiana.
– Tuliasemaupseeri on komppanian varapäällikön ensimmäinen sijainen. On tietysti hyvä harjoitella, jos tulee tilanne, että tarvitaan sijaista. Se on myös hyvä tässä varapäällikön hommassa, että tietää muista tehtävistä paljon.
Kun kranaatinheitinkomppania saa hyökkäävältä jääkärikomppanialta tiedon, että he voivat siirtyä, Ulvilan tehtävänä on suunnitella jälleen uudet tuliasemat ja johtaa joukko niihin.
Esikunta- ja viestikomppaniassa tunnelma on päällisin puolin rauhallinen. Komppanian ryhmitys on kauniin järven rannalla ja maisemaa katsellessa voisi helposti unohtua, että komppania on jatkuvan erikoisjoukkouhan alla ja ilmahälytyksiä on tullut useita.
– Tällä hetkellä taisteluosasto on aloittanut vastahyökkäyksen vihollista vastaan. Me olemme taisteluosaston pääkomentopaikalla ja täältä johdetaan taistelua. Tavoite olisi jatkaa hyökkäystä ja lyödä vihollinen, komentopaikkajoukkueen johtaja, upseerikokelas Jimi Mahonen avaa tilannetta.
Joukkueen varajohtaja, kersantti Onni Rissanen kertoo, että harjoitus on sujunut hyvin ja esikunnan sekä päällikön aikamääreisiin on päästy. Myös eteen tulleet ongelmat on saatu ratkottua.
– Tässä oppii omasta joukosta, itsestään, taistelusta, esikunnan toiminnasta ja Suomen metsistä. Sitä oppii aivan kaikkea, mitä voi kuvitella. Olemme olleet täällä kuusi päivää, mutta tuntuu, että sinä aikana on tapahtunut kolmen vuoden edestä asioita, Mahonen sanoo.
Ei ihmekään, sillä esikunta- ja viestikomppaniassa tehtävää riittää ja aselajien välinen yhteistyö korostuu.
Ensimmäisen jääkärikomppanian viestipäivystäjä huolehtii siitä, että viesti kulkee. Hän sanoo, että tässä tehtävässä tuntee tekevänsä tärkeää työtä. Kuva: Eero tammivuori
– Aselajien toimintaa olemme nähneet paljon. On ollut eri joukkoja ja joukkueenjohtajia. Olemme käyneet läpi, mitä heidän joukkonsa tekevät, mitä on tapahtumassa ja mihin he ovat ryhmittymässä. Olen tykännyt siitä, Mahonen kehuu.
Esikunta- ja viestikomppanian suunnittelukontissa hallitaan kokonaiskuvaa ja nimensä mukaisesti suunnitellaan harjoituksen isoja linjoja, kuten joukkojen siirtymiä. Kontissa työskentelevät reserviläiset edustavat eri aselajeja ja tuovat näin monipuolista osaamista konttiin. Reserviläiset puhuvat kansainvälisestä yhteistyöstä, jota he ovat päässeet harjoituksen aikana tekemään ja etenkin yhteistyö Ruotsin kanssa saa kiitosta.
– Olemme läheisiä Ruotsin kanssa. Heidän kanssaan on helppo toimia ja läppä lentää, yksi reserviläisistä heittää.
Vaikka viestijärjestelmien yhteensovittaminen vaatiikin heidän mukaansa vielä työtä, taktiikka Ruotsin joukkojen kanssa on melko samanlaista, mikä helpottaa toimintaa taistelukentällä.
Harjoituksen päätyttyä joukot hajaantuvat kukin tahoilleen. Kansainväliset joukot joko kotimaihinsa tai seuraaviin harjoituksiin, reserviläiset koteihinsa ja varusmiehet takaisin omiin varuskuntiinsa. Maavoimien komentajan, kenraaliluutnantti Pasi Välimäen mukaan on hienoa nähdä, kuinka hyviä maanpuolustajia Puolustusvoimista kotiutetaan.
– On hienoa nähdä se kirkas katse ja asennoituminen tähän. Siihen, mitä tehdään, suhtaudutaan vakavasti, mutta kun tilanne on ohi, heitetään läppää ja on mukavaa. Täällä aseveljet touhuavat yhdessä, Välimäki summaa.
