Pohjoisen hankilaavuista Haminan lämpöön
Sodankylän arktisen valmiusyksikön karaistama upseerioppilas Tuukka Lohilahti viettää kesänsä Haminan Reserviupseerikoulun tiukassa opissa. Elokuussa takaisin pohjoiseen suuntaava Lohilahti odottaa malttamattomana joukkueensa kouluttajan puikkoihin hyppäämistä.
Upseerioppilas Tuukka Lohilahti / Kärkikomppania / Reserviupseerikoulu / TJ 176
"Aloitin palvelukseni Rovaniemellä ja aloin kaivata hieman lisähaastetta, joten hain kovan paikan maineessa olevaan Sodankylän valmiusyksikköön. Reserviupseerikoulu alkoi myös kiinnostaa, sillä pääsin johtamaan kasarmilla joukkueita ennen johtajakoulustakin. Sodankylässä toimin myös ryhmänjohtajana aliupseerikurssin aikana. Reserviupseerikurssilta valmistuttuani palaan pohjoiseen valmiusyksikköön ensin kouluttajaksi ja sitten joukkueenjohtajan tehtäviin.
Olin aluksi hieman epävarma johtajakoulutukseen hakeutumisesta. Tajusin kuitenkin viettäväni melko varmasti koko vuoden varusmiehenä, joten päätin nyhtää kaiken mahdollisen irti palveluksestani. En koe olevani persoonana johtajatyyppinen, mutta en myöskään pysty jättämään puuttumatta asioihin, joissa selvästi vaaditaan parantamista tai auktoriteetin läsnäoloa.
Pohjoisesta etelään siirryttäessä suurimmat erot näkyvät tietenkin lumen poissaolossa sekä kaluston erilaisuudessa. Sodankylässä ja Kajaanissa valmiusyksiköt liikkuvat pitkälti telakuorma-autoilla sekä suksilla ja koulutus keskittyy arktisissa olosuhteissa toimimiseen. Sodankylässä ei myöskään ole erillistä aliupseerikoulua, vaan aliupseerioppilaat majoittuvat ja toimivat samassa rakennuksessa jääkäreiden kanssa. Tämän avulla johtamisesta saa mielestäni enemmän irti, kun oikeat alaiset ovat koko ajan läsnä.
Sodankylästä Haminaan siirtyessä oli hauska havaita kesän olevan täällä jo tuloillaan, sillä Sodankylässä sai vielä värjötellä lumihangessa. Reserviupseerikoulu on myös siinä mielessä mielenkiintoinen paikka, että täällä kaikki ovat kavereita keskenään. Alussa taisi mennä kolmisen päivää, ennen kuin kaikki ihmiset tunsivat toisensa. Myös paikan yhteishengessä on oma hohtonsa, sillä se on täysin erilainen kuin missään muualla.
En itse majoitu yhteistuvassa, sillä käsittääkseni tupiin majoittuvat valittiin suoraan vapaaehtoisten joukosta aakkosjärjestyksessä. Valtaosa upseerioppilaista on kuitenkin allekirjoittanut suostumuksensa osallistumiseen ja toiminta yhteistuvissa on muutenkin vaikuttanut hyvältä. Aikaisemmissa yksiköissä oli hieman hankalaa, kun tiedon kulku naisten tupaan ei aina toiminut odotetusti. Lisäksi tuntuu, että naiset ovat nyt päässeet entistäkin tiiviimmin mukaan porukkaan.
Parhaimpana ja samalla raskaimpana kokemuksena on tähän mennessä jäänyt mieleen Sodankylän selviytymisharjoitus. Talvella vähällä ruualla, hankeen kaivetussa tilapäismajoitteessa vietetyn yön jälkeen hiihdimme ahkiot perässä aina seuraavaan ja sitä seuraavaan harjoitukseen. Vaikka välillä ärsytti todella paljon rämpiä menemään, niin yöllä nähdyt mielettömät revontulet saivat ajatukset välillä muualle. Tunteita tuli selviytymisharjoituksen aikana koettua laidasta laitaan.
Tällä hetkellä odotan eniten, että pääsen takaisin Sodankylään pyörittämään joukkoni toimintaa kokopäiväisesti. Pohjoisessa odottava suuri vastuu ei jännitä pätkääkään, sillä Haminassa saa kaikki siihen vaadittavat opit."
