Pohjois-Korea kiusaa etelänaapuriaan roskailmapalloilla – Tutkija kertoo näkemyksensä niemimaan nykytilanteesta

Vuosikymmeniä kestänyt konflikti on ottanut jälleen uusia kierroksia muutaman sopuisamman vuoden jälkeen.

Vaikka Korean sodan päättymisestä on kulunut yli 70 vuotta, eletään Korean niemimaalla virallisesti yhä aselevossa. Vuonna 2018 ehdittiin jo puhua rauhansopimuksen tavoittelemisesta ja sotatilan päättämisestä, mutta nyt suhteet ovat jälleen aallonpohjassa.

Turun yliopiston Korea-tutkija Antti Leppänen kertoo, että suhteissa tapahtui merkittävä muutos vuoden alussa. Etelä- ja Pohjois-Korea ovat virallisesti pitäneet maiden yhdistymistä yhteisenä tavoitteenaan, mutta tammikuussa Pohjois-Korean itsevaltias Kim Jong-un ilmoitti, ettei eteläinen naapuri ole enää kumppani edes yhdistymisen saralla, vaan vihamielinen valtio.

Leppänen kutsuu Pohjois-Koreaa sotaväkivaltioksi, jossa armeija on olemassaolon kannalta keskeinen pilari. Suuret sotilasmenot ja kansan hyvinvoinnin uhraaminen sotilaallisen valmiuden ylläpitämiseksi ovat sen tyypillisiä piirteitä.

Pohjoisnaapurin sotilaallinen valmius on jatkuva ja perusteltu uhka Etelä-Korealle. Pohjois-Korealla on saatavilla olevien tietojen mukaan yli miljoonapäinen armeija ja yli puolen miljoonan hengen reservi. Etelän puolella armeijan vahvuus on reilu puoli miljoonaa. 

Pohjois-Korealla kerrotaan olevan ylivoima myös sukellusveneiden ja tankkien määrässä, jonka lisäksi sillä on tunnetusti ydinaseita ja lukuisia eri kantamien ohjuksia. Pohjois-Korean aseistus on kuitenkin osittain vanhaa neuvostoliittolaista tekoa, joka antaa etelän modernille kalustolle etulyöntiaseman. Etelä-Korealle elintärkeä etu on myös kumppanuus maailman vahvimman sotilasmahdin eli Yhdysvaltojen kanssa.

– Etelä-Korean mediassa sotilaallisten yhteenottojen vaaraa pidetään ihan todellisena, ja melko korkeana, Leppänen sanoo.

Etelä-Korean suhtautuminen Pohjois-Koreaan puolestaan riippuu Leppäsen mukaan pitkälti valtaapitävästä hallinnosta. Nykyinen konservatiivihallinto suhtautuu Pohjois-Koreaan sitä edeltänyttä liberaalihallintoa kovaotteisemmin, mikä on yksi syy heikentyneiden suhteiden taustalla.

Ongelmalliset välit

Etelä- ja Pohjois-Korean suhteiden hoitaminen on siinäkin mielessä ongelmallista, että kumpikaan ei virallisesti ole tunnustanut toista valtioksi. Suhteita ei käsitellä kummallakaan puolella ulkopoliittisena asiana. Etelä-Koreassa suhteista pohjoiseen vastaa virallisesti Yhdistymisministeriö.

Sotilaallinen välienselvittelykään ei ole ennenkuulumatonta. Antti Leppänen kertoo olleensa Etelä-Koreassa syksyllä 2010, kun Pohjois-Korean rajan yli ampuma tykistötuli tappoi kaksi eteläkorealaista sotilasta. 

– Viimeisten vuosikymmenien historiaa tarkastellen en olisi yhtään yllättynyt, vaikka sotilastoimia ilmenisi myös vastaisuudessa, Leppänen toteaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että edes kuolonuhreja vaatineet sotilaalliset toimet eivät ole johtaneet pitempään aseelliseen konfliktiin maiden välillä.

Vaikka uhka on jatkuvasti läsnä, eivät eteläkorealaiset elä jatkuvassa sodan pelossa. Leppänen sanoo, että Pohjois-Korea tulee paikallisten kanssa harvoin puheeksi, eikä se ole esimerkiksi yleinen vaaliteema.

– Pohjois-Korea-pelko tai Pohjois-Korean riskin nimissä tapahtuva kurinpito eivät ole suosittuja aiheita politiikassa. Niistä ei Etelä-Koreassa saa poliittista hyötyä, Leppänen kertoo.

Koreoiden yhdistyminen ei ole eteläkorealaisten keskuudessa suuressa suosiossa, vaikka siihen virallisesti pyritään. Pohjoiskorealaisten mielipiteistä ei ymmärrettävästi ole luotettavaa tietoa, mutta esimerkiksi Kiinassa oleskeleville pohjoiskorealaisille teetetyn kyselyn mukaan yhdistymishalu on pohjoisessa etelää korkeammalla.

Antti Leppänen ei pidä yhtenäistä Koreaa realistisena tulevaisuudenkuvana. 

– Ei pidä koskaan sanoa, että ei koskaan, mutta ei se realistista ole. Yhdistymistä realistisempaa on kahden Korean valtion vakiintuminen. Nyt mielenkiintoisempaa on tarkkailla, siirtyvätkö Koreoiden väliset asiat kummassakin maassa ulkoministeriöiden hoidettaviksi ulkoasioiksi.