Pohjoinen piti, partisaanit pakenivat – Valmiusyksikkö seurasi jatkosodan takaa-ajotaistelun latuja itärajalle

Valmiusyksikön sotilas kiristää sukset tiukasti kiinni saappaisiinsa. Edessä on marssi, joka seuraa tarkasti vuonna 1944 tapahtuneen takaa-ajon reittiä. Sotilaat ovat valmistautuneet koitokseen huolellisesti. Jokainen on syönyt, nesteyttänyt ja levännyt ennen voimia koettelevaa marssia.
Kaukopartiomarssi seuraa erillisosasto Savukosken Mikkelitunturin takaa-ajoreittiä. Erillisosasto Savukoski eli Er.Os.SAU suojasi Itä-Lapin kyliä sekä ajoi neuvostopartisaaneja pois Suomen alueelta jatkosodan aikana.
SAU oli oman aikansa valmiusyksikkö, joka koostui viidestä kevyestä joukkueesta ja tukevista osista.
Viiden päivän ja yli 100 kilometrin marssi on kunnianosoitus iskuissa kaatuneille suomalaisille sekä SAU:n veteraaneille. Marssilla myös vaalitaan perinteitä, kun erityisillä paikoilla pysähdytään ja muistellaan sota-ajan tapahtumia. Marssilaisille luetaan 80 vuoden takaisia tapahtumia vanhasta sotapäiväkirjasta.

Vuonna 1941 partisaanit iskivät Kuoskun kylään tuhoten sen täysin. Partisaanit tappoivat siviilimiehiä, lapsia ja naisia.

Marssin lähtöpaikka on Kuoskun kylä. Sotilaat seisovat siistissä rivissä ja osoittavat kunnioitusta, kun seppele lasketaan partisaanien uhrien muistomerkille.

Kaukopartiomarssi noudatti tarkasti reittiä, jolla partisaanit ajettiin 80 vuotta sitten matkoihinsa Itä-Lapista. Kuva: Elias Harinen

Nousun kylän kautta Pesosjängänvaaraan

Kun seppele on laskettu, noin 200 sotilaan kokoinen valmiusyksikkö siirtyy Kuoskun muistomerkiltä linja-autoilla Nousun kylään, josta takaa-ajo alkoi hiihtäen. Samaan tapaan SAU:n miehet vuonna 1944 siirtyivät Saunakankaan tukikohdasta kuorma-autoilla Nousun kylään.

Illisvaaran kenttävartio joka teki hälytyksen huhtikuun alussa 1944 isosta partisaaniosastosta. Nousun kylässä Er.Os.SAU oli 1940-luvulla valmiudessa ja aloitti partisaanien takaa ajon yhdellä kevyellä joukkueella. Taisteleva vahvuus oli noin 200 taistelijaa erillisissä kevyissä joukkueissa. Nopealla toiminnalla estettiin Kuoskun ja Nousun kylien tuhoaminen tällä kertaa.

Jo melkein kymmenen kuukautta Sodankylässä palvelleille valmiusyksikön sotilaille hiihtäminen on tuttua, joten legendaarisen hiihtomarssin alku sujuu jouhevasti. Nousun kylä jää hiihtäjien taakse. Sukset suhisevat matkan edetessä Illisvaaraa kohti.
Illisvaarassa oli SAU:n aikaan kenttävartio, jota kautta hälytys partisaaneista saatiin. Kenttävartio toimi tärkeänä osana alueen turvaamista.
Joukko tietää taukojen olevan vähässä ja lyhyitä. Juoda kannattaa marssiessa ja energiatasot pitää ylhäällä mahdollisuuksien mukaan. Ensimmäinen yöpymispaikka saavutetaan myöhään illalla Pesosjängänvaarasta. Joukko on marssinut koko päivän ja lepo on tarpeen.

Pesosjängänvaarassa saatiin taistelukosketus partisaaneihin ja käytiin ensimmäinen taistelu. Vihollinen saatiin mottiin Pesosjängänvaaraan, mutta yön pimeydessä vihollinen murtautui motista ja jatkoi perääntymistä.

Hiihtomarssiin osallistuneet JPR VYKS varusmiehet vaihtavat kuivia vaatteita päällensä Sorsatunturilla. Kuva: Elias Harinen

Lyhyet yöunet taivasalla

Taistelijat saavat sukset pois jaloistaan ja verryttelevät niveliään. Luvassa on yö taivasalla, mutta lepo on tarpeen olosuhteista riippumatta.
Hiljainen keskustelu tulevasta kuuluu yössä sotilaiden asettuessa nukkumaan. Pakkaselle kääntynyt yö on kylmä sija vain makuupussin kanssa, mutta sotilaat ovat tottuneet maastossa nukkumiseen.
Unet jäävät lyhyiksi, sillä sotapäiväkirja määrää marssin ajoitukset. Unenpöpperöiset varusmiehet nousivat aamuyöllä 03:20. Sitten oli jo aika jatkaa matkaa kohti koillista.
SAU:n miehet lähtivät aamuyöstä ennen puolta neljää jatkamaan takaa-ajoaan vain pienen levähdyksen jälkeen.
Valmiusyksikön sotilaat jakavat keskenään tuntemuksia lyhyistä yöunista sekä ikuisuudelta tuntuvasta, hiihdon täyteisestä päivästä. Väsymyksen seassa kukkii myös huumori, sillä se auttaa jatkamaan.
Joutsi-tunturin eteläpuolelta etenevä joukko saavuttaa illalla seuraavan taistelupaikkansa Suolttijoen itäisessä haarassa. Marssiin osallistuva henkilökunta kertoo jokaisella pysähdyspaikalla taisteluiden kulusta vuosia sitten.

Partisaanit saadaan uudestaan kiinni Suolttijoen itäisessä haarassa ja alueella käydään lyhyt taistelu. Lähes kahden vuorokauden yhtämittaisen takaa-ajon jälkeen sotilaat saavat pidemmän lepotauon taivasalla tulien ääressä taisteluiden jälkeen.

Rasituksen merkkejä alkaa kerääntyä taistelijoiden kasvoille. Painavat silmäluomet ja repun kantamisesta arat hartiat saavat vihdoin levätä, kun taistelijat saavat pidemmän lepotauon rakotulien ääressä. Kahden vuorokauden lähes yksijaksoinen takaa-ajo päättyy Kullavaaraan.

Jääkärit valmistelevat kelopuista tehtyä kokkoa rajakastetilaisuutta varten Sorsatunturilla. Kuva: Elias Harinen

Huolto liikkuu marssilla hiihtäjien edellä

Kaikki harjoitukseen osallistuvat varusmiehet eivät hiihdä. Telakuorma-autoilla sekä moottorikelkoilla liikkuvat huolto-osat mahdollistavat harjoituksen.
Hiihtävän osan ruoasta, vedestä ja majoituksesta vastaava huolto-osa on pieni, mutta sen vaikutus korvaamaton. Varusmieskersantti Ylimäki johtaa 16 hengen huolto osaa harjoituksessa.
Moottoroitu joukko liikkuu aina taukoalueelle hiihtävää joukon edellä. Tukijoukot valmistavat ruoan kenttäkeittimillä valmiiksi, joten hiihtäjät pääsevät nopeasti tankkaamaan.
Alueella tarvittavat muutkin valmistelut, kuten tulipaikkojen kaivaminen ja valmistelu, ovat huolto-osien vastuulla. Valmistelut tulevat tarpeeseen, sillä Itä-Lapissa on lunta toista metriä.
Tukevat joukot heräävät aikaisin aamulla aloittamaan työnsä. Hommaa riittää yömyöhään asti. Tela-ajoneuvot varmistavat myös harjoituksessa tarvittavan kaluston liikkumisesta. Myöhemmin tarvittavat kelopuut ja hiihtäjien reput kuuluvat kalustoon. Myös kenttäkeittimet sekä ruoka ja vesi kuuluvat huolto-osien vastuulle.
– Huolto pyrkii tulemaan aina valmiiksi etupeltoon, että täällä on sitten hommat valmiina, kun hiihtäjät pääsevät tauolle, Ylimäki tiivistää.
Kelkkaosat toimivat läheisesti huolto-osien kanssa harjoituksessa. Moottorikelkkaa voi ajaa vain Puolustusvoimien myöntämällä ajoluvalla. Yhteensä kelkkoja sekä kuskeja on 21.
Huolto tuo ajoneuvoilla polttopuut, lapiot, tukikohtareput ja muut tarvikkeet tietä pitkin sopiville paikoille, joista ne kuljetetaan maastoon kelkoilla. Autoilla ei pääse syvälle metsään, jossa taukoalueet sijaitsevat. Tulipaikat ja keittokolmiot pitää kaivaa hyvissä ajoin.
– Tavoite on, että kun on koko päivän hiihtänyt, niin tauolla ei ensimmäiseksi tarvitse kaivaa toista metriä syvään hankeen tulipaikkoja, taistelulähetti Jesse Inkeroinen kertoo.

Pysytelläkseen lämpimänä märässä ja kylmässä kelissä, valmiusyksikön jääkäri on pukenut ylleen taukovaatetusta. Kuva: Elias Harinen

Viimeiset taistelupaikat itärajan takana

Kolmantena marssin aamuna yön pakkanen on lauhtunut nollakeliksi. Levänneet sotilaat valmistautuvat jättämään taukoalueensa ja aloittavat suksien kiristämisen saappaisiinsa. Aurinko paistaa ja kirkastaa marssijoiden ilmeitä. Tunnelma ruoan jälkeen on tyytyväinen ja innokas. Toresvaaraa ylittäessä monet huomaavat kahden päivän marssin taakan. Vaikka mieli on yön aikana palautunut, lihakset eivät. Tunnit vierivät eteenpäin ja maisema pysyy tasaisen lumisena. Ilta hämärtyy ja yö herättää hiihtäjissä kysymyksiä.
Illan tullen Siuloivanselkä aukeaa joukon eteen. Yö nukutaan lumikiepissä Venäjän rajan kupeessa. Er.Os.SAU:n alkuperäinen reitti jatkui nykyisen Venäjän rajan ylitse, joten reittiä ei voida nyt seurata täydellisesti. Rajalta on kuitenkin mahdollista nähdä viimeiset taistelupaikat.
Neljäntenä aamuna joukko on valmiina päivään, joka huipentuu Sorsatunturin laelle, jossa valmiusyksikön sotilaat kastetaan valmiusjääkäreiksi. Rajakaste on ainutkertainen mahdollisuus vain Jääkäriprikaatin valmiusyksikölle. Kastettuja on vain pieni prosentti kaikista Suomen varusmiehistä, ja siitä saatu todistus koristaa monien palkintokaappeja vielä vuosienkin jälkeen.
Rajakaste on perinne, joka juontaa juurensa Jääkäripataljoonan kantajoukkoihin. Kantajoukon Polkupyöräpataljoona 1 toimi rajan suojajoukkona Terijoella Karjalankannaksella 1920-luvulla.
Polkupyöräpataljoona 1 ja myöhemmin Jääkäripataljoona 1 kastoi sotilaansa Veriojan suulla rajasisseiksi. Perinne on otettu valmiusyksikön kaukopartiomarssin loppuun vuonna 2017, kun valmiusyksikkö perustettiin. Nykyään sotilaat kastetaan valmiusjääkäreiksi.
Valmiusjääkäri saa todistuksen, joka on samankaltainen kuin todistus, jonka Polkupyöräpataljoonan sotilaat saivat aikanaan 1920-luvulla.

Vartiomiehellä on rynnäkkökivääri selässä ja Suomi-konepistooli käsissä perinteen mukaan. Kuva: Elias Harinen

Sankka sumu yllättää tunturin huipulla

Vihdoin hiihtäjät lähestyvät Sorsatunturia. Takana on jo yli sata kilometriä. Sumu sakenee jokaisella suksenpotkulla. Kun hiihtäjät kiipeävät tunturia ylös, ympäristö muuttuu täysin valkoiseksi ja näköyhteys katkeaa edessä sinnittelevää hiihtäjää pidemmälle.
Sumu on muuttunut niin tiheäksi, että on tärkeää pysyä edessä hiihtävän tuntumassa. Jos sumun keskelle jää yksin, voi helposti eksyä maastossa, jota ei tunne.
Joukko hiihtää väsynein vedoin kohti tunturin huippua. Sumun lisäksi tuuli ja sade yltyvät. Huipulla sotilaat alkavat vaihtaa märkiä vaatteita pois päältä. Tuulisessa ja tuiskussa riisuuntuminen on ikävää, mutta kuivat vaatteet varmistavat toimintakyvyn.
Suurista kelopuista tehty roihu odottaa tulevia valmiusjääkäreitä tunturin päällä. Sotilaat järjestyvät joukkueittain siisteihin riveihin tulen eteen. Jokainen on kuljettanut mukanaan marssin ajan puuhalkoa, jolla vala vannotaan. 
Joukko laulaa valalaulun, ja yksitellen taistelijat alkavat purkaa muotoa kohti tulta. Jokainen sotilas heittää vuorollaan halon tuleen, nostaa käden lipalle kohti itää ja tekee tilaa seuraavalle taistelijalle.
Tuoreet valmiusjääkärit laskevat tunturin alas ja pääsevät nauttimaan huollon valmistelemasta taukoalueesta ja lihakeitosta. Edessä on vielä viimeinen yö ja harjoituksen lopettava kilpahiihto.
Viimeisenä iltana taistelijat valmistelevat louteet nukkumista varten. Koko harjoituksen ajan hiihtävä osasto on nukkunut ilman telttaa, eikä viimeinen yö ole poikkeus. Viimeinen päivä vaatii vielä voimansa, joten lepääminen on tärkeää.
Marssi päättyy Siuloivan tunturin juurelta alkavaan kilpahiihtoon. Joukkueet pääsevät vielä viimeisillä voimillaan ottamaan mittaa toisistaan 10 kilometrin hiihdossa.
Kaukopartiomarssi järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Talven ja kesän saapumiserien valmiusyksikkö marssii oman palveluksensa loppuvaiheilla. Talven erä marssii mahdollisimman lähellä huhtikuun kolmatta päivää, jolloin takaa-ajo tapahtui vuonna 1944.