Pieni eläin - teatterin Grand old lady

Näyttelijän ammatti tuli Seela Sellalle kotoa. Harrastajanäyttelijöiden ympäröimänä hän haaveili urasta näyttelijänä, eivätkä unelmat ole mihinkään vuosien saatossa haihtuneet.

– Näytteleminen oli haaveena ihan pennusta saakka, ihan jo alle kouluiän. Toinen vaihtoehto oli, että jos en pääse teatterikouluun, niin jos voimistelunopettajaksi valmistuisin ja sitä kautta kuitenkin, takakautta pääsisi sinne teatteriin. Jotain kautta mun piti mennä, Sella muistelee.

Lukiolaisena Sella sai silloiselta Tampereen teatterin johtajalta Sakari Puuruselta paperin, joka oikeutti aina istumapaikan teatteriin. Niinpä kaikki illat kuluivat katsoen näyttelijä Eeva-Kaarina Volasen työskentelyä.

– Eeva-Kaarina on yksi esikuvani ammattitaidon ja muunkin sellaisen suhteen. Hän oli mulle sellainen suuri ja tärkeä. Myöhemmin näyttelin hänen kanssaan ja tällä hetkellä Kansallisteatterin pukuhuoneessa minulla on Eeva-Kaarinan paikka. Eeva-Kaarina seuraa mun elämää sillä tavalla, Sella kertoo.

Volasen taito syttyä joka kerta hetkessä uudelleen ja uudelleen opetti Sellalle näyttelijäntyötä enemmän kuin mikään muu. Myöhemmin Sella sanoikin Volaselle, että tämän roolityöskentely opetti paljon.

– Istuin teatterissa joka siunatun ehtoo ja osasin kaikki näytelmät ulkoa. Vaikka tiesin, että nyt tulee se kohta, josta tykkään, niin Eeva-Kaarina silti syttyi tässä ja nyt. Ja niin sen täytyy olla, että syttyy joka kerta uudelleen. Ihmiset eivät saa ajatella, että tätä on harjoiteltu, että on sovittu kuka puhuu missäkin, Sella sanoo ja naputtaa pöytää painottaakseen syttymistä.

Kopiointia toisen työstä Sella ei kuitenkaan hyväksy tai tee. Aina on lähdettävä omalta pohjalta, matkiminen ja kopiointi johtaa vain pieleen menemiseen. Vaikka ajatusta yrittäisi matkia, se täytyy silti löytää itse.

– Tätä Eeva-Kaarina opetti mulle omalla tekemisellään, että ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, on sytyttävä sillä hetkellä ja reaktio on aina erilainen, mutta aina aito, Sella selittää.

 

Ura näyttämöllä on kestänyt jo lähes 60 vuotta. Sinä aikana Sellan tapa näytellä, valmistella roolia ja olla lavalla on muuttunut.

– Silloin nuorempana ei ollenkaan tiennyt, että tämä on niin vaikeaa. Silloin luuli, että löysi ensimmäiseltä sivulta ajatukset ja ajatteli, että tämä on tällainen henkilö. Sitten näytteli sen ja se oli sillä siisti. Nyt huomaa, että valinnan mahdollisuuksia on niin paljon, että on turkasen vaikeaa. Oikein naurattaa, joskus meni varmaan ihan oikeinkin, mutta ei silloin ollut aikaakaan hirveästi analysoida, Sella hymähtää.

Hämeenlinnan kaupunginteatteri oli ensimmäinen, johon Sella meni valmistuttuaan. Teatterissa oli yhdeksän ensi-iltaa vuodessa, eli ensi-iltapäivänä luettiin jo seuraavaa näytelmää. Muutaman viikon päästä koitti taas ensi-ilta, ja sykli alkoi alusta.

– Ei siinä hirveästi ehtinyt ajatella. Piti ottaa se ensimmäinen ajatus, jonka löysi ja sillä mentiin. Mutta ehkä nuorena mennään sillä nuoruuden innolla ja joissain näytelmissä voi pärjätäkin sillä, Sella nauraa.

Sellan mittava ura on pitänyt sisällään myös rooleja elokuvissa ja sarjoissa. Teatteri on se, mitä Sella rakastaa, koska siellä näyttelijä saa itse miettiä roolinsa alusta loppuun.

– Ymmärrän, että henkilö menee sinne ja tänne, on punainen lanka. Filmi taas on ohjaajan, kuvaajan ja leikkaajan taidetta, mutta näyttelijä ei pysty hallitsemaan sitä kokonaisuutta. Voi olla niin, että loppukohtaus kuvataan ensimmäisenä. Voi olla ensimmäinen otto, se voi olla kymmenes tai sadaskin otto, joka otetaan. Teatteriesitys on siitä niin ihana, että se elää koko ajan, Sella kertoo hymyillen.

 

Rakkaus ammattiaan kohtaan kuultaa Sellan kasvoilta ja äänestä kun hän puhuu. Näytteleminen on se, mistä on aina haaveiltu, eikä Sellasta olisi ollut tavalliseen ammattiin.

– Ei musta olisi siihen, että mä 40 vuotta menisin töihin, kotiin, töihin kotiin, ehei. Joskus on sellaista ihanaa glooria tässä elämässä. Joskus on, joskus ei. Joskus on ihan arkea, mutta tavallista arkea minulla ei oikeastaan ole. Tämä on siitä ihana ammatti, että joka ikinen päivä on erilainen. Harjoitukset ovat erilaisia, näyttelijät vaihtuu, roolijaot vaihtuu, Sella pohtii.

Näyttelijäntyö on Sellan mielestä etuoikeutettu ammatti. Työ, jota tekee, siihen laittaa kaiken energiansa ja rakkautensa. Näyttelijänä olo on Sellan mukaan yksityisyrittäjänä oloa – ammatin voi viedä mukanaan mihin tahansa.

– Jos joku teatteritalo häviää alta niin so what, mä näyttelen torilla, mä näyttelen tässä. Olen ollut monta kertaa tilaisuuksissa, joihin on pyydetty esiintymään ja ihmiset istuvat samassa tasossa. Mä olen sitten sanonut, että ei, minä menen pöydälle. Pannaan pari pöytää kasaan, tässä on mun lava, tämä on mun näyttämö. Sä olet turvassa siinä, ei sitä ammattitaitoa kukaan pois vie, Sella sanoo ja naurahtaa.

 

Seela Sella juhlii par’aikaa 80-vuotisjuhliaan näyttämöllä. Hän kiertää ympäri Suomea Pieni eläin-monologinäytelmällään, jossa hän saa näytellä roolia, jota ei ikinä saanut – Nasua.

– Mä sanoin, että olen koko ikäni halunnut olla Nalle Puhin Nasu ja en ole ikinä saanut olla, koska on aina sanottu, että Nasu on poika. Olen ollut niin fiksu jo ennen tällaisia homo- tai transkeskusteluja, että olen pienestä asti käsittänyt, että Nasu on sellainen, Nasu on mitä vaan. Ei sua rajota joku sukupuoli sinne tai tänne, Nasu on vain Nasu. Kaikille avoin, ymmärtää kaikkia ja on positiivinen, Sella hymähtää.

Pieni eläin käsittelee muun muassa maailmanmenoa Nasun, pienen eläimen silmin. Sellan mukaan on järjetöntä, kuinka ihminen tohottaa koko elämänsä ja on aina menossa, mutta ei ajatella sitä, että jonain päivänä kaikki katoaa ja kaikki on ollut turhaa.

– Siitä lähdettiin, ja jos vanha ihminen rupeaa moralisoimaan, että etkö ymmärrä, ettei luontoa tuhota, niin ei se mene perille, se on saarnaamista. Mutta kun pieni eläin humoristisesti ja rakkaudella katselee, niin sitä kuuntelee empaattisesti ja lähtee mukaan siihen elämään, Sella miettii.

Tekoprosessissa täytyi miettiä tyylilajia, ei saanut olla liian eläin tai lapsellinen. Täytyi löytää Nasu, joka lopulta löytyi.

– Päädyttiin löytämään se aitous, se on Seela! Seelassa on kaikki nämä Nasun piirteet ja asiat, ei tarvitse näytellä, kun vain yrittää olla, Sella naurahtaa.

 

Kilttinä luonteena tunnettu Sella ei ole koskaan ollut diiva tai hirviöihmisen maineessa, vaikka keneltä kysyisi. Kuitenkin aikoinaan opettaessaan näyttelijäntyötä Sella kykeni olemaan vähemmän mukava.

– Muistan, kun opetin teatterikoulussa kolmoskurssin tyttöjä, teimme Shakespearin monologeja, yksi tyttö sanoi, että sä olet kauheampi kuin Jouko Turkka. Mä sanoin, että niin olenkin. Käyn katsos käsiksi, että menepäs siihen. Sitten kun he sanoivat, etteivät jaksa enää, sanoin, että olet kuule vasta puolessa välissä, Sella naurahtaa.

Sella näkeekin opettamisessaan, näyttelijäntyössä ja armeijassa paljon samaa. Kun luulee olevansa ihan loppu, on vasta puolessa välissä.

– Ihminen luulee, että hän on fyysisesti antanut kaikkensa ja muka henkisestikin, ja ajattelee ettei enää muka jaksa. Mutta se ihminen, joka on käynyt tämän jo läpi, ja on kouluttaja, tietää, että on vasta puolessa välissä. Teatterissahan on sama kuin jollain marssilla, sen joka ohjaa, täytyy tietää, kuka jaksaa ja miten. Ei aina voi silittää päätä. Sitten kun on lopussa, niin sitten voi silittää. "En mä ois uskonut". Niinpä, pääsit sinne saakka, Sella kuvailee.

Sellasta ei ikinä uskoisi tämän olevan jo 80-vuotias. Sella hyppii ja pomppii lavalla, joten monet ajattelevatkin Sellan ehtivän urheilemaan paljon.

– Ei kai nyt kahdeksankymppinen salilla juokse. Enkä mä ehdi, mulla on koko ajan niin hirveästi hommia, etten ehdi kuntoilla, kotikonstein tässä mennään, Seela kertoo.

Mutta mikä saa Seelan ikäisen naisen jaksamaan ja jatkamaan uraansa lavalla?

– Tämä hulluus, ei siinä muuta ole, hulluus, hulluus, Seela nauraa.