Palvelus vapautti minut kotimaiseen musiikkiin kohdistuneesta ahdasmielisyydestä
Kirjoittaja pohtii asepalveluksen ja inttimusiikin vaikutusta omiin musiikkimieltymyksiinsä.
Jos puhutaan totta, en ole vuosiin sietänyt suomeksi laulettuja kappaleita kuuntelulistoillani. Pitkän aikaa koin, että niissä oli jotain väärää ja piinallista. On vaikea edes hahmottaa, mikä omassa äidinkielessä niin tökki. En hävennyt, mutten huolinutkaan.
Ehkä se oli suomen tuttuus ja siten sen tavanomaisuus – tai ehkä yleinen musiikkimakuni oli alkeellinen eikä vielä kehittynyt nykyiseensä. En varmaankaan tiennyt edes, mitä genreä tai artistia kuunnella.
Veksin enkeli, inttiteemassa uudelleen sanoitettu cover-versio Pekka Ruuskan Rafaelin enkeli -klassikosta, oli ensimmäinen suomalainen kappale, jota jaksoin kuunnella vakavissani useampaan kertaan. Veksin enkeli on kuitenkin itsessään humoristinen ja jopa naurettava teos.
Biisissä solisti laulaa varuskuntaelämästä ja pyytelee terveysasemalta eli "veksiltä" palvelusvapautuksia. Pekka Ruuskan tajunnanvirta ja maailmantuska vaihtuvat inttimasennukseen ja niin sanottuun gonahdukseen.
Rannikkoprikaatin Pansion varuskunnan sairastuvassa viettämäni päivät kevenivät huomattavasti Veksin enkelin ja muiden inttibiisien ansiosta. Niin rohkenin kuuntelemaan myös muita suomenkielisiä lauluja, kuten vahvasti armeija-aiheista Kersantti Karoliinaa, josta eräs toverini kerran antoi erittäin lahjakkaan tupakaraokeversion.
Leo Luotoakin taidettiin kasarmilla joskus aamuisin soittaa, mutta hänen diskografiaansa en pidä minään.
Santahaminan varuskuntaan muutettuani löytyi tupaani väsymätön populaarimusiikin kuuntelija sekä sukupolveni suurin ja ainoa Kari Tapio -fani. Viettäessäni heidän kanssa aikaa kuulin, että koti tämä on sininen ja valkoinen, mullanmainen ja vieläpä joutsenlauluinen. Musiikki toi minut oman kulttuurini pariin ja se opettaa minulle uutta edelleen.
Pave Maijasen neuvo toimia niin, että me nuorukaiset emme joutuisi uusiin sotiin on inspiroiva ja ihailtava. Armeijassa sodan kurjuuden toden teolla tiedostin ja itseistin. Lisäksi pelkään, että minun olisi kestänyt häpeällisen kauan hoksata, että päätöksistä kiinni pitäminen todella itää voimaa ilman Maijasta ja palveluskokemusta.
Nykyään oma musiikkimakuni koettelee rock-musiikin rajoja, joten ei ole yllätys, että kuuntelen kotimaisista artisteista eniten Eppuja, J. Karjalaista ja Olavi Uusivirtaa. Myös menneiden vuosien ajattomat hitit Egotripiltä ja Juicelta kutsuvat puoleensa jatkuvasti.
Tuntuu kuin uusi maailma, johon minun olisi aina pitänyt kuulua on avautunut minulle. Itseni löytämisestä ja oman kulttuuriperinteeni paljastamisesta voin vain kiittää kaikessa armeliaisuudessaan Veksin enkeliä.
Musiikkimakuni muovautuessa tämä poika on kasvanut isäänsä; onhan musiikkimieltymykseni lopulta faijamainen. Rafaelin enkeli on minulle siksi syvemmin ironinen ja henkilökohtainen.
Automatkoilla takaisin varuskuntaan keskustelen isäni kanssa jatkuvasti musiikista. Joskus kadehdin, että hän pystyy olemaan nostalginen monista lempibiiseistäni. Symbolista on, että Pekka Ruuskan kynäilemä ja säveltämä ysärin hittisingle oli yksi niistä vaikutteista, jotka johtivat minun kastamiseen kolmannelta etunimeltäni Rafaeliksi.
