Palvelus edessä? Lue kokeneiden sotureiden parhaat inttivinkit!
Kysyimme lukijoilta, millaisia neuvoja he antaisivat palveluksen pian aloittaville alokkaille. Vastauksissa korostui hyvän asenteen ja kunnollisen varustuksen tärkeys.
Ruotuväki pyysi Instagram-tilillään kokeneilta tekijöiltä parhaat vinkit armeijan aloittajille.
Moni kyselyyn vastanneista suosittelee palveluksen aloittavia suhtautumaan uusiin haasteisiin hyvällä ja reippaalla asenteella. Karjalan prikaatissa palveleva alikersantti Oona Virta kehottaa alokkaita antamaan päivittäin kaikkensa.
– Kun jaksaa alokaskauden sykkiä niin pääse todennäköisemmin siihen palvelustehtävään, mihin haluaa. Täten loppupalvelus helpottuu, hän vinkkaa.
Virran mukaan sykkiminen tarkoittaa sitä, että jaksaa tehdä asian kuin asian hyvällä motivaatiolla ja pyrkii aina tekemään parhaansa.
– Reippaus antaa hyvän kuvan esimiehille, josta kertyy alokaskaudella pisteitä, joiden avulla pääsee halutessaan helpommin vaikka AUK:kiin tai RUK:kiin. Antamalla itsestään kaiken pääsee pitkälle, Virta lupaa.
Positiivisen asenteen tärkeyttä alleviivaa myös laivastossa palveleva matruusi Weeti Mäkelä.
– Kannattaa lähteä armeijaan avoimin mielin ja ajatella palvelus hyödyllisenä itselle. Välillä tarvitaan pitkää pinnaa, hän toteaa.
Hyvinä esimerkkeinä palveluksen tuomista hyödyistä Mäkelä pitää uusia kavereita, palveluksesta saatavia kokemuksia sekä mahdollisia pätevyyksiä, kuten kuljettajakoulutuksesta saatavaa C-ajokorttia.
Valmistaudu metsäöihin
Varusmiespalveluksensa Kainuun prikaatissa vuonna 2003 suorittanut Pekka Koivisto suosittelee uusia alokkaita harkitsemaan puukon, otsalampun sekä tulusten hankkimista niiden kätevyyden takia.
– Puukolla saa hyvin vuollettua sytykkeitä kamiinan tai nuotion sytyttämistä varten, ja otsalamppua on hyvä käyttää aina teltassa ja pimeissä rakennuksissa, valokuri kuitenkin mielessä pitäen. Tulukset ovat hyvä lisä silloin, kun tulitikkuja tai sytkäriä ei ole saatavilla, Koivisto perustelee.
Koiviston lisäksi muutkin vastaajat kehottavat varautumaan maastoharjoituksiin ajoissa.
Muun muassa taitettava istuinalusta, omat eväät, sekä ilo ja huumori ovat sujuvoittaneet maastossa oloa. Metsässäkin on syytä pitää huoli henkilökohtaisesta hygieniasta.
– Metsässä on freesimpi olo, kun muistaa pestä hampaat, neuvoo Kaartin jääkärirykmentin vuoden 2010 toisessa saapumiserässä palvellut Sari Ihatsu.
Kylmillä ilmoilla myös omia kerrastoja, villasukkia, pohjallisia sekä hanskoja suositellaan lämpimästi. Vastaajat kehuvat kuitenkin myös armeijan vermeitä.
– Intin saapassukat ovat kyllä parhaat sukat mitä voit luonnossa käyttää! Luota niihin, vakuuttaa reservin kersantti Wall, joka suoritti palveluksensa Karjalan prikaatin vuoden 2018 toisessa saapumiserässä.