Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Palveluksen odotetuin päivä tuo mukanaan myös murheita

Vain 12 aamua jäljellä. Reserviin siirtymisen ilon lähestyessä tunnen itseni huolestuneeksi.

Olen huolestunut siitä, millaisia töitä saan kesäksi. Olen huolissani siitä, miten saan varusmiespalveluksen aikana kertyneen visalainan maksettua pois. Olen huolissani siviilielämäni ihmissuhteiden ja vastuiden pariin palaamisesta — enää en voi livistää niistä sillä perusteella, että olen armeijassa. Olen myös huolestunut pääsystäni haluamaani maisteriohjelmaan.

Olen monella tavalla myös onnekas, koska monella palvelustoverillani tilanne on huonompi. Osa heistä joutuu kanssani jakamien huolien lisäksi jännittämään opiskelupaikan saamista tai pääsykokeita. Muutamat heistä joutuvat jopa pohtimaan, missä tulevat asumaan kotiutumisen jälkeen.

Lennämme ulos varusmiespalveluksen turvallisista rutiineista ja valtion elatuksen piiristä. Ahdistumiselle on siis hyvä syy.

Lähestyvän kotiutumisen odotus ja sen herättämät tunteet näkyvät kasarmielämässä. Meno varuskunnan sisällä tuntuu päivä päivältä villimmältä.

Ihmiset soittavat musiikkia kovempaa kuin aiemmin. Puhe ja vitsailu täyttävät kasarmin käytävät ennennäkemättömällä tavalla.

Ihmiset tuntuvat myös käyttävän enemmän aikaa toistensa kanssa. Yhteistä urheilua, elokuvien katsomista ja pelien pelaamista on entistä enemmän. Myös vapailla pidämme illanistujaisia useammin yhdessä.

Kasarmielämän muutoksiin saattaa vaikuttaa se, että meillä keväällä kotiutuvilla on yli 240 aamua takana ja tavat kuluttaa vapaa-aikaa ovat vähissä.

Uudet korpraalit ja tulevat ylennykset puhuttavat paljon. Komppanian päällikkö tyypillisesti antaa ylennykset palveluksen viimeisillä viikoilla, joten moni toiveikas jännittää tällä hetkellä. Suuri osa heistä joutuu pettymään.

Kenties yksi kiinnostavimmista loppupalveluksen saatossa tulleista muutoksista kasarmielämään on treffisovellusten, kuten Tinderin suosion nousu.

Syy on sinänsä päivän selvä. Palveluksen lopun häämöttäessä varusmies voi hyvin mielin sitoutua parisuhteeseen, koska tietää, että muutaman viikon päästä kiinniolot varuskunnassa loppuvat.

Varusmiespalveluksen loppu tuo mukanaan huolia ja muutoksia. Ei kai tässä mitään muuta ole tehtävissä kuin pyrkiä parhaansa mukaan ratkaisemaan huolet ja nauttimaan muutoksista.