Palveluksen kohokohtana valamarssi
Aliupseerioppilas Aleksi Munne Jääkäriprikaatista nauttii rehellisestä ryynäämisestä.
Viestialiupseerioppilas Aleksi Munne / TJ 261 / Jääkäriprikaati
"Olen Inarista kotoisin, ja tarkoituksena oli alun perin mennä Ivaloon Rajavartiolaitokselle suorittamaan palvelus. Minulla on kuitenkin polvi leikattu, joten kutsunnoissa minulle sanottiin, että älä turhaan mene hajottamaan itseäsi sinne. Niinpä päädyin Sodankylään ja Jääkäriprikaatiin.
Peruskoulutuskauden olin tukikomppaniassa ja tykkäsin kyllä kovasti. Meillä oli hyviä tyyppejä tuvassa ja viihdyin siellä hyvin. Nykyinen linja ei ehkä ole se toivomani, sillä olisin toivonut pääseväni raskaampiin tehtäviin. Se otti kyllä päähän, kun lääkäri sanoi, että en tule pysymään tiedustelulinjalla. Pää antaisi mennä, mutta kroppa ei kestä.
Tavoitteena olisi lähteä intin jälkeen Kadettikouluun, mutta nyt ensin yritän päästä Reserviupseerikouluun. Jo peruskolutuskaudella suoritin hommat hyvin ja sotilaan perustutkinnosta tuli kuntoisuusloma. Aina jos joku tehtävä minulle annetaan, niin suoritan sen kyllä.
Tykkään kaikista rähinähommista. Olen vähän sellainen ryynääjä luonteeltani, ja kuntoahan tänne tultiin myös kohottamaan. Valamarssi on tähän mennessä ollut intin paras kokemus. Se oli 30 kilometriä hiihtäen. Olihan se kohtalaisen rankkaa, mutta kunto kesti hyvin. Se on hienoa, kun pääsee oikeasti vähän haastamaan itseään.
En lähtenyt inttiin sillä asenteella, että vedetään tämä nyt pois alta. Haluan, että tästä on minulle jotain hyötyä, ja parhaassa tapauksessa haluaisin saada täältä työpaikan."