Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Palveluksen kehittyessä sotilaiden henki ei muutu

“Meitä opetetaan ryömimään ja konttaamaan ja matelemaan, hoitamaan kivääriämme niin ettei piippuun tai lukko-osiin mene roskia maahan heittäydyttäessä”

Tekstinpätkä ei suinkaan ole kuvaus viime viikon harjoituksista, vaan ote Mika Waltarin omaelämänkerrallisesta intti-aikaa käsittelevästä teoksesta Siellä missä miehiä tehdään (WSOY 1931). Suorittaessaan palvelusta vuonna 2020 on jännittävää löytää samaistumispintaa 90 vuotta vanhasta kirjasta.

Waltari ei ollut palvelukseen astuessaan mikään puntti-pentti. Läpimurtoteoksensa pari vuotta ennen inttiä luonut kirjailija oli kuluttanut vapaa-aikaansa ravintoloissa ja seurapiirikahveilla. Oppilas W. mainitseekin kirjassa palveluksen alkuviikkojen olleen hankalia, etenkin kun mielessä pyöri edessä siintävät silloiset 450 aamua. “Niin, niin, kyllähän monni nimensä tietää. Paljon on päiviä”, kirjailija toteaa. 

Tornari eli tornihuhu, on yksikössä leviävä paksu väite tai kertomus. Lomien peruuntuminen, Niinisalon kasarmin haamu ja keskellä yötä alkava hälytys saavat helposti suolakurkkujen huomion. “En ole vielä oppinut ymmärtämään, miten äärettömästi kaikkia asioita sotaväessä liioitellaan ja paisutellaan”, käsittelee Waltari naiiviuttaan tuhtien kertomusten edessä. Kenties juttujen paisuttelun taustalla nyt ja vuosisata sitten on ajatus, että puoleksi itsetieodottomasti jokainen koettaa tuoda oman lisänsä palveluksen paikoin yksitoikkoiseen arkielämään.

Waltari mainitsee myös ensimmäiset ammunnat, joiden jälkeen jännitys laukeaa ja taistelija kylpee adrenaliinissa. Lisäksi hän toteaa aseenpuhdistamisen olevan lähes mahdotonta suorittaa hyväksyttävästi. Helpotusta tuo kuitenkin ylempiarvoiset, sillä “kuta korkeampi tarkastaja, sitä helpommin pääsee läpi”. Myös sotku saa kunniaa paikkana mihin harjoituksien jälkeen keräännytään syömään munkkeja ja juomaan omenalimoonattia.

Mainituista yhtäläisyyksistä huolimatta palvelus on tietenkin uudistunut ja uudistuu edelleen. Kiväärit ovat kehittyneet, jalkarättejä ei tarvitse enää kuivata ja aamuisin saa aamuteen lisäksi myös kahvia. Koulutus 2020 on tuorein uudistus, jolla modernisoidaan ja tehostetaan varusmiespalvelusta ja ensi vuonna alkaa valtakunnallisesti uusittavien kasarmien ensierän käyttö Upinniemessä.

Pohdinnan aihe ei ehkä olekaan se onko varusmiespalvelus muuttunut, vaan se, että ihminen ei ole. Yhä keräännymme ikäluokittain olemaan osa jotakin suurempaa kuin me itse. Tämä prosessi herätti samoja ajatuksia heinäkuussa vuonna 2020 ja heinäkuussa 1929. “Tiedän jo, että tähän kesään tulevat liittymään puhtaimmat ja miehekkäimmät muistoni, kertaan mielessäni kauniita, kuumia päivä - kaikkea väsymysytä, masennusta ja riemua”, oppilas W. kirjoittaa.

Monesti palveluksessa kuulee sanottavan, että ikäväkin tehtävä helpottaa, kun hyppää leikkiin ja roolipeliin rohkeasti mukaan. Ei saa kuitenkaan unohtaa syvintä tarkoitusta, miksi kukin olemme palveluksessa. Vuonna 1930, yhdeksän vuotta ennen talvisotaa, Waltari kirjoittaa näin: “Yhä enemmän me pohdimme todellisen sodan mahdollisuutta. Oikeastaan kukaan meistä ei todella vakavasti vielä tunne tai usko, että meitä faktillisesti koulutetaan sotaa varten. Se on meille kovin kaukainen ja hullu ajatus. Leikkiä tämä meille vain on.”