Pääkaupunkiseudun taivaan turva

Helsingin ilmatorjuntarykmentin NASAMS-kalustolla luodaan pääkaupunkiseudun ylle turvaava verkko. Tulevaisuudessa ilmapuolustusjärjestelmää täydentää myös juuri tarjouskierrokselle lähtenyt uusi korkeatorjuntajärjestelmä.

Ilmatorjunnan keihäänkärkenä toimivat norjalaiset ITO12 -kutsumanimellä kulkevat NASAMS II FIN -ohjuslavetit johtamisjärjestelmineen saapuivat pääkaupunkiseudulle, kun Helsingin ilmatorjuntarykmentti harjoitteli alueen ilmapuolustusta 27.–30.10. 

Ilmatorjuntakalustoa operoinut 2. ohjusilmatorjuntapatteri koostuu taistelunjohtokeskuksesta, patterin komentopaikasta, elektro-optisesta sensorista, maalinosoitustutkasta ja kolmesta ohjuslavetista. Patterin eri osat voivat olla sijoitettuna kilometrien päähän toisistaan. Harjoituksessa osa patterista toimi Vuosaaressa, osa Santahaminassa ja osa Malminkartanossa.

– Hajauttaminen tuo turvaa vihollisen toiminnalta. Periaatteessa ohjuslavetit voivat ampua itsenäisestikin, mutta tarkoituksenmukainen toiminta vaatii yhteyden taistelunjohtokeskukseen, yksikön pääkouluttaja, kapteeni Raine Hirvisaari kertoo.

Taistelunjohtokeskus on patterin toiminnan solmukohta, joka käsittelee maalinosoitustutkan ja elektro-optisen sensorin välittämää tilannekuvaa. Taistelunjohtokeskuksessa operaattorit tekevät ampumispäätöksiä ja ovat yhteydessä muihin toimijoihin ilmapuolustuksen johtamisjärjestelmien kautta.

Tutkan tarjoamien havaintojen lisäksi elektro-optisesta sensorista saadaan lämpökamera- ja videokuvaa toimialueesta helpottamaan maalien osoittamista. Videon avulla voidaan myös esimerkiksi varmistua osumasta. 

Patterin hajaryhmityksestä huolimatta kokonaisuus toimii tehokkaasti. 

– Olemme varsin nopeasti tulivalmiita saavuttuamme alueelle. Kun ottaa huomioon kaluston tulivoiman, voi sanoa, että tarvittaessa pääkaupunkiseudulle saadaan hyvä suoja nopeastikin, Hirvisaari kertoo. 

Elektro-optinen sensori on eräänlainen maalinosoitin, johon kuuluu kamera, lämpökamera ja laseretäisyysmittari. 
(Kuva: Peetu Oksanen)

Vaativia tehtäviä varusmiehille

Hirvisaari kertoo varusmiesten toimivan ensimmäistä kertaa patterikokonaisuudessa. Aiemmin joukot ovat harjaantuneet vain ryhmä- ja jaoskokonaisuuksissa toimimiseen. 

– Harjoituksessa tavoitteena on harjaantua patterin taktiikassa ja jaosten taistelutekniikassa. Harjoitus on kokonaisuudessaan taisteluharjoitus, jossa varusmiesten pitäisi pystyä toimimaan neljän päivän jakso varsin itsenäisesti tauotta. Tämä on myös viimeinen koko yksikön koulutusharjoitus, Hirvisaari kertoo. 

Patterina harjoitellessa koko patteri toimii yhtenä kokonaisuutena. Varusmiesten eri tehtävät eroavat toisistaan huomattavastikin. Varusmiehiä toimii niin suojausryhmän taistelijoina kohteensuojaustehtävissä kuin taistelunjohtokeskuksessakin. Vaativimmat tehtävät vaativat miehistöltäkin vuoden palvelusajan. 

– Harjoitus on mennyt oikein hyvin. Olemme päässeet syventymään tehtäviimme ja kantamaan vastuuta itse, kun kouluttajat eivät enää jatkuvasti ohjaa toimintaa, harjoitukseen osallistuva upseerikokelas Eelis Kärkkäinen kommentoi. 

Koulutettavat varusmiehet toimivat harjoituksessa ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudulla.

– Kaupunkiympäristö asettaa toiminnalle omat erityispiirteensä, joihin varusmiehet pääsevät nyt harjaantumaan. Toiminta herättää paljon kiinnostusta sivullisissa, joiden kohtaamiseen varusmiehet pääsevät myös totuttautumaan, Hirvisaari kertoo. 

Ilmatorjunnan ulottuvuus kasvaa 

NASAMS-järjestelmää kritisoitiin hankinnan yhteydessä edeltäjäänsä, BUK-järjestelmää, pienemmästä kantamasta. Kapteeni Hirvisaari pitää kuitenkin järjestelmän kokonaissuorituskykyä erittäin hyvänä, sillä järjestelmä on hyvin verkottunut ja moderni kokonaisuus, mikä on mahdollistanut uusia ulottuvuuksia ilmapuolustuksessa. 

Verkottunut järjestelmä voi toimia yhdessä myös Ilmavoimien hävittäjien ja Merivoimien kanssa ja esimerkiksi ampua useita maaleja samanaikaisesti. Ilmatorjunnan tarkastaja eversti Mikko Mäntynen kertoo verkostokeskeisyyden kehittymisen olevan merkittävimpiä kehitysaskeleita ilmatorjunnassa.

Järjestelmän käyttämä AMRAAM-ohjus on käytössä myös Ilmavoimien F/A-18 Hornet-hävittäjissä. Yhdysvaltalaisvalmisteinen ohjus on tutkahakuinen ja pystyy korjaamaan kurssiaan lennon aikana joko laukaisualustan välittämän tiedon tai ohjuksen oman tutkan perusteella. 

Hirvisaari huomauttaa, että muut järjestelmät täydentävät kaluston suorituskykyä. 

– ITO12 on ilmatorjunnan keihäänkärki, mutta jos tilanne eskaloituisi, sen rinnalla käytettäisiin muitakin asejärjestelmiä, joista jokaisella on omat vahvuutensa. Ilmatorjunta on siltä osin monikerroksista, hän kertoo. 

Puolustusvoimien logistiikkalaitos tiedotti 28.10. lähettäneensä tarjouspyynnöt uusista ilmatorjuntaohjuksista, jotka lisäävät pystyulottuvuutta täydentäen nykyistä suorituskykyä. 

– Hankkeen tavoitteena on rakentaa nykyistä kattavampi korkeatorjuntakyky ja samalla kasvattaa merkittävästi ilmatorjunnan ulottuvuutta. Tavoitteena on hankintasopimuksen solmiminen vuoden 2022 loppuun mennessä, ja järjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön 2020-luvun puolivälin jälkeen, Mäntynen avaa.

Vaikka ohjusaikaan siirtyminen mullisti ilmatorjunnan suorituskyvyn 1970-luvulla, ei aika ole kuitenkaan kulkenut tykkien ohi. Mäntynen kertoo perinteisellä ammusilmatorjunnalla olevan tärkeä rooli maavoimissa, jossa se on tehokas tapa toimia esimerkiksi helikoptereita vastaan. ITO12-järjestelmän ensisijaisia kohteita sen sijaan ovat erilaiset kiinteäsiipiset ilma-alukset, kuten hävittäjät ja rynnäkkökoneet.

Ilmatorjuntapatterin toiminnan mahdollistaa monen alan osaajat. Toimintaan tarvitaan muun muassa tuliaseman raivaajia.
(Kuva: Peetu Oksanen)