Oodi Matti Myöhäisille

Ajoissa oleminen on joidenkin mielestä taito, mutta myös myöhässä olemisen jalo taito voi ajoittain olla eduksi.

Mietin torstai-iltana punkassani, mistä kirjoittaisin huomisen kolumnin. Mietin, mihin aiheisiin minulla on kärkkäitä mielipiteitä. Muistelen, mikä on ärsyttänyt varuskunnan porttien sisällä tai ulkopuolella. Yritän muistella, mitkä aiheet ovat nousseet pöydälle sotilaskodissa. Kaikista on kirjoitettu. Nukahdan, ja se aiheuttaa myöhästymisen ketjureaktion.

Herään perjantai-aamuna myöhässä. Läpi aamutoimien kummittelee pääni sisäinen ääni: keksi aihe ja kirjoita kolumni. Istun varuskuntaravintolan aamiaispöydässä kahvikupin ja tyhjän lautasen äärellä. Kahvistakin on hetki sitten kirjoitettu kolumni. Perhana. Katson kelloani ja yllätyn, kuinka paljon se on. Lähden kiireellä takaisin kasarmille tekemään punkkaani, etten myöhästyisi.

Bussi ajaa ohitse. Jään bussipysäkille odottamaan seuraavaa ja lueskelen aamun sekä eilisen uutisia. Yhtäkkiä mieleni valtaa rauhallisuus. Onhan tässä koko aamu, keskipäivä sekä iltapäivä aikaa kirjoitella niistä. Matti Myöhäiselle ominainen piirre on myös olla ylioptimistinen ajan suhteen. Varusmieskollega pyytää odottamaan ja avaamaan oven toimistolle. Hänkin on myöhässä. Odotellessani päätän kirjoittaa kaikista Matti Myöhäisistä.

Oma myöhästelyni ulottuu aikaan, jona olin vielä nuori esiteini yläasteella. Yöt venyivät myöhään, ja aamuista tuli raskaita. Usein jäin torkkumaan sohvalle tai aamurutiinit sujuivat sen verran unitokkurassa, että niihin kului tuplasti enemmän aikaa kuin olin varannut niille. Koulussa sanoin useammin "pahoittelut, että olen myöhässä" kuin "hyvää huomenta".  Jälkeenpäin mediassa puhuttiin paljon unirytmin muuttumisesta nuorilla biologisista syistä ja monissa kouluissa onkin yritetty siirtää ensimmäistä tuntia myöhemmäksi.

Lukiossa myöhästely kiihtyi, kun arjesta tuli omatoimisempaa. Herätyskello soi usein kuuroille korville, ja nukuin pommiin välillä useita tunteja. Yleensä tasapainottelin (onnistuneesti) rajalla, että kursseista pääsisi läpi, vaikka hallitsinkin aiheet, sillä myöhästymisiä sekä poissaoloja kertyi kiitettävästi. Mikäli myöhästymisille annettaisiin arvosana olisi se myös vähintään kiitettävä.

Varusmiespalveluksessa myöhästely muuttui osaltani monen muun asian ohella. Juoksut viimeiseen junaan harvenivat. Myöhästymistä ei katsottu samalla lailla sormien läpi. Peloteltiin, että mikäli myöhästyy lomilta ovat Esa ja Pekka (koodikieltä esitutkinnalle) seuraavat vieraat.

Suurin syy muutokselle oli kuitenkin sen tiedostaminen, että muutkin joutuvat kärsimään, mikäli myöhästyn. Pahimmillaan myöhästyminen voisi aiheuttaa ketjureaktion, joka ulottuisi monen joukkueen ruokailuaikoihin tai koulutuksiin. Toistettiin, että aikamääreet ovat pyhiä. Opettelin joko tekemään asiat tehokkaasti, kiireessä tai priorisoimaan siten, että jätin osan tekemättä. Palveluksen aikana tulikin tehtyä monta toistoa kiireessä tai hyvin nopeasti. Aikamääreeseen kerettiin, vaikka kengännauhat hieman näkyivät ja muutama nappi takista oli vielä auki. On silti vieläkin aamuja, jolloin sitä sulkee silmänsä ja toivoo, että myöhemmät herätykset kasarmilla eivät olisi pelkkää unta.

Siviilimaailmassa myöhässä olemiselle löytyy kuitenkin aika ja paikka. Esimerkiksi juhlissa tunnelma on yleensä melko kuiva tai jopa vaivaannuttava saavuttaessa paikalle ensimmäisten joukossa juuri, kun se on ilmoitettu alkavaksi. Myöhemmin paikalle on saapunut jo enemmän ihmisiä ja keskusteluihin on helppo hivuttautua mukaan. Myös ajoissa olleet hyötyvät Matti Myöhäisistä, sillä keskustelunaiheet eivät lopu, vaan samoja vitsejä voi jälleen kertoa uusille kasvoille.

Taitava Matti Myöhäinen saattaa myös käyttää myöhästymiseen kuluvan ajan johonkin luovaan ja yhteiskuntaa hyödyttävään, kuten vaikkapa kolumnin aiheen pohtimiseen.

Tämä Matti Myöhäinen pääsee jatkamaan myöhästelyä reservissä 97 aamun päästä.