Ompelija on kadetin kaveri
Kadetti on tunnettu näyttävästä asustuksestaan. Siitä pitää antaa kiitos kahdelle naiselle.
Mikä tahansa vaatteenriepu ei kelpaa Maanpuolustuskorkeakoulun opiskelijalle – tuttavallisemmin kadetille: esimerkiksi itsenäisyyspäivänä tasavallan presidentin kutsumaa Linnan juhlien vierasta saattaa tanssittaa kadetti, ja silloin ratkenneita saumoja ei hyväksytä. Siitä huolen pitää Santahaminassa sijaitseva kadettipukujen ompelimo viidellä ompelukoneella, kahdella hyöryprässillä ja yhdellä kempparikoneella.
– Ompelukoneemme ovat noin 20 vuotta vanhoja, mutta toimivat takuuvarmasti. Meillä on kolme suoraommelkonetta eli "perus" ompelukonetta. Kun esimerkiksi lyhennetään lahkeita, käytetään huolittelukonetta. Pikeerauskoneella tehdään lahkeeseen käänne, jotta reuna ei näy ulospäin, kertoo toinen ompelimon työntekijöistä, vaatturi Minna Mäkelä.
Ompelimon housu- ja takkiprässi toimivat painehöyryllä, joka tuotetaan ompelimon kanssa samassa rakennuksessa olevassa huoneessa. Toiseen näistä laitteeseen myös kadeteilla on käyttöoikeus.
– Housuprässissä on liian monta liikkuvaa osaa, mutta takkiprässi on kadettivarma eli he saavat itse tulla käyttämään sitä, Mäkelä naurahtaa.
Santahaminan ompelimo on ainut laatuaan Suomessa. Puolustusvoimilla on Mikkelissä ja Säkylässä vaatekorjaamot, mutta Mäkelän mukaan niissä keskitytään "vihreisiin vaatteisiin" ja esimerkiksi telttojen korjaamiseen.
– Meillä perusasiakas on kadetti. Syksyisin uuden kurssilla aloittaa noin 160 kadettia, ja kurssin saapuessa täällä on jonossa monta kymmentä kadettia. Kevyt palveluspuku jaetaan ensimmäisenä koulupäivänä, Mäkelä kertoo.
Kadettien puvut on valmistettu villasekoitteesta. Nykyään vaatteet toimittaa Imagewear, mutta edelleenkin käytössä on myös joitain Valtion pukutehtaan valmistamia pukuja jopa 80-luvulta. Näin on erityisesti erikoisten kokojen kohdalla, kun taas suosittuja kokoja uusitaan useammin. Mäkelä kertoo, että työssä haastavinta on suuret korjaukset, kun sopivaa kokoa ei löydy.
– Pari vuotta sitten tuli kadeteiksi tosi pieniä tyttöjä. Meitä ei oltu varoitettu siitä ollenkaan ja silloin harkittiin, että pienennetäänkö valmiista vaatteista vai tilataanko extrapieniä kokoja.
Ompelimo ei nimestään huolimatta ole täynnä pelkästään lankaa ja neulaa. Sen eksoottisinta antia on kadettien miekat, joita löytyy vain Santahaminan ompelimon varastosta. Ompelimo huoltaa miekat.
– Miekan pinnoite on todella ohut ja siksi painotamme kadeteille, että miekka on pelkkä koriste ja sillä ei saa miekkailla. Kaikennäköistä kadetit keksii tehdä, muun muassa heillä on jokin rituaali, jossa tehdään jonkinlainen lyönti miekalla. Se on ilmeisesti aika kova lyönti, koska meille kerran palautui miekka vääntyneenä, Mäkelä paljastaa naurahtaen.
Kadettien elämä tulee ompelimon työntekijöille muutenkin tutuksi. Se tuo Mäkelälle työssään uusia kohokohtia joka vuosi.
– Meillä on hirveän hyvät välit kadetteihin, ovathan ne sellaisia velikultia! Kun heillä on kaiken maailman puurojuhlia, niin saatamme auttaa rekvisiitan teossa. Joskus he myös käyvät itse ompelemassa merkkejä haalareihinsa tai partaa joulupukin asuun ja vierähtävät pidemmänkin tovin, Mäkelä selvittää iloisena.