Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Oskari Aumo

Helikopteri nousee pimeällä.

Maavoimien esikuntapäällikkö kenraalimajuri Jukka Jokinen kättelee reservi-sarjan voittajajoukkueen ankkuri Jeremias Lipsasta.

Oltermannia hiihdettiin läpi yön Pohjois-Savossa

Juho Käki

Yli kaksisataa reserviläistä ja varusmiestä hiihtivät läpi pimeän ja pakkasen Siilinjärven ja Kuopion metsissä viime yönä.

Puolustusvoimien vanhimman hiihtokilpailun viestihiihto Oltermannin 77. kilpailu hiihdettiin torstaina ja perjantaina Pohjois-Savossa Kuopion ja Siilinjärven vaihtelevissa maastoissa. Ensimmäinen Oltermanni-hiihtokilpailu hiihdettiin 90 vuotta sitten vuonna 1933 ja vuodesta 1951 alkaen Oltermannia on hiihdetty lähes vuosittain. Tänä vuonna kilpailemassa oli 21 joukkuetta, joista 13 oli reserviläisjoukkueita ja seitsemän Maavoimien joukko-osastoista. Lisäksi mukana oli edustusjoukkueet Ilmavoimista ja Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Kilpailun lähtöpaikkana toimi Vuorelan pienvenesatama Siilinjärvellä, josta joukkueet lähetettiin jäätä pitkin torstai-iltana kello seitsemän yli 80 kilometrin pituiselle kilpailureitille.
Joukkueet hiihtivät läpi yön ja saapuivat yöllä välimaalille Kuopioon Jynkänlahden koululle. Kilpailun toinen osa alkoi aamulla kello 7:30 välimaalilta, josta joukkueet lähetettiin takaa-ajokilpailuna kohti maalia. Toisen osan lähtö tapahtui välimaalille saapumisjärjestyksessä niin, että viimeiset joukkueet lähtivät kello 8:30.

Kilpailun maaliin Toivolan koululle Siilinjärvelle saapui ensimmäisenä Suur-Savon reserviläisjoukkue. Heidän jälkeensä toisena maaliin saapui Kainuun Prikaatin varusmiesjoukkue, jonka perässä kolmantena Kymenlaakson reserviläisjoukkue. Kärkijoukkueet hiihtivät noin 25 kilometrin matkan välimaalilta maaliin alle kahdessa tunnissa.

Voitto irtosi pitkällä kokemuksella

Ensimmäisenä maaliin saapunut reserviläisistä koostunut Suur-Savon joukkueen ankkuri Jeremias Lipsanen kertoo menestyksen taustalla olevan ammattitaitoinen joukkue aina suunnittelusta hiihtoon asti. Voitto oli joukkueelle kolmas peräkkäinen ja kahdeksasta viimeisestä hiihdosta kuudes.

– Hiihtovoimaakin löytyy niin tämä on ollut aika helppoa viime vuosina, veistelee Lipsanen.

Joukkueenjohtajana toiminut Risto Haikonen muistuttaa, että Oltermanni-hiihdossa tarvitaan hiihtotaidon lisäksi myös hyvää johtamista ja suunnitelmaa. Myös sotilaan perustaidot, kuten suunnistus ovat Oltermannissa tarpeellisia taitoja. Haikonen kertoo maaston olleen hyvin tyypillistä Oltermanni-hiihdolle. Reitti piti sisällään teitä, mutta myös suoria metsien läpi, sekä jääosuuksia. 

Myöskään kokemusta ei Suur-Savon joukkueelta puuttunut. Joukkueenjohtaja Haikosella on takanaan 29 Oltermanni-hiihtoa ja joukkueen vanhimmalla 59-vuotiaalla Markku Kaipaisella puolestaan 27. Kaipaiselle hiihto oli viimeinen, sillä reservin yläikäraja tulee ensi vuonna vastaan. 

– Mielellään tulisin ensi vuonnakin. Kyllä sitä vielä jaksaa, kommentoi Kaipainen.
Joukkueen nuorimmaiselle hiihtäjälle, 24-vuotiaalle Viljami Pätärille kyseessä oli neljäs Oltermanni.

– Meillä olisi tarvetta saada pudotettua alemmas ikähaitaria. Toivottavasti Savosta rupeaisi löytymään nuoria, joilla suksi kulkee, toivoo joukkueenjohtaja Haikonen.