Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Oskar von Essen

Kuvassa Tohtori ja sotahistorioitsija Alexander Clarke, historian oikuista kiinnostunut kirjailija Gareth Edwards, opettaja Daniel Caldon.

Reserviläiset Tapsa Uotila (vas), Ari Sinervo ja Janne Lindholm tutustuivat OmaIntti-palveluun harjoitusammuntojen yhteydessä.

"Olin ensimmäisten joukossa testaamassa" – reserviläiset ottivat uuden palvelun mielenkiinnolla vastaan

Santeri Kuusela

Laajennettu OmaIntti-verkkopalvelu keräsi kesäkuussa lähes 400 000 eri kävijää.

Sadat tuhannet asevelvolliset riensivät verkkoon selvittämään, mitä laajentuneella OmaIntti-palvelulla on tarjota reserviläisille.

Kirjautuessaan innokkaimmat kertaajat saattoivat törmätä virheruutuun, joka esti etenemisen. Pullonkaula oli odotettu. Palvelun julkaisun jälkeen OmaInttiin on tullut noin 400 000 uniikkia kirjautumista.

– Suunnittelimme palveluun ruuhkasivun, jotta kirjautuneilla palvelun käyttö onnistuu ongelmitta, OmaIntti-projektin päällikkö, Maavoimien viestintäasiantuntija Lauri Paju avaa.

Uutta palvelua ympäröivän huuman on huomannut myös reserviläinen Eerik Tuovinen.

– Olin positiivisesti yllättynyt palvelun laajuudesta. Sivujen ruuhkautuneisuus kertoo mielestäni vain ihmisten kovasta kiinnostuksesta, Tuovinen sanoo.

Tuovinen on kuullut lähinnä hyvää palautetta uudesta palvelusta.

– Yhteisöstäni tosi moni on myös käynyt tarkastelemassa OmaIntissä tietojaan. Minun mielestäni lisäys on oleellinen päivitys asevelvollisuusasioihin, hän lisää.

Pitkään kehitetty hanke

Aluetoimistossa asioiminen voi olla vaikeaa varusmiespalveluksen aloittaville ja reserviläisille. Hakemusten ja tietopyyntöjen laatimista voi olla haastavaa sovittaa omaan aikatauluun.

– Nykyisistä olosuhteista johtuen aluetoimisto ei kovin paljon anna puhelimen kautta tietoa, Tuovinen valittelee.

OmaIntin kehitysprosessi lähti liikkeelle vuonna 2019, kun sähköisten palveluiden tarve huomattiin. Sähköiset palvelut helpottavat asevelvollisen ja aluetoimiston taakkaa.

Palvelun idea on koota yhteen paikkaan kaikki olennaiset tiedot ja toimia vuorovaikutteisena alustana.

– Yhteydenpito aluetoimistoon on vääjäämättä tiivistä. Uusi tapa asioida aluetoimiston kanssa helpottaa arkea, Tuovinen lisää.

OmaIntti on asevelvollisille kehitetty sähköinen palvelu, joka on palvellut lähinnä varusmiesten tarpeita.

Kesäkuun alussa palvelu sai lisäominaisuuksia vastaamaan reserviläisten toiveita. Nyt palvelusta on mahdollista tarkastella esimerkiksi omia kertyneitä kertausharjoituspäiviään, sotilasarvoaan ja ylennyspäivämääriään.

OmaIntti-palvelun uudistus otettiin käyttöön 4. kesäkuuta reserveläisten asioinnin helpottamiseksi. Kuva: Oskar von Essen

Vuodesta 2019 OmaInttiin on lisätty palveluja hitaasti mutta varmasti. Rauhallinen tahti mahdollistaa, että lisäykset toimivat kuten pitää.

– Uuden palvelun julkaisu sujui hyvin. Kaikki ominaisuudet toimivat suunnitellusti, Paju kertoo.

Hän lisää, että palvelun yksi merkittävistä uusista ominaisuuksista on asevelvollisen mahdollisuus päivittää omia tietojaan. Vanhentuneet tiedot esimerkiksi ammatista kummittelevat palvelussa, jos henkilö ei ole muistanut päivittää niitä esimerkiksi Digi- ja väestötietovirastolla.

– Hienoa nähdä, että useat reserviläiset ovat käyneet päivittämässä omia tietojaan, Paju lisää.

Palvelun hienous on myös huomattu Reserviläisliiton ja muiden maanpuolustusjärjestöjen keskuudessa. 

– Liiton jäsenet ovat ottaneet OmaIntti-palvelun hyvin vastaan, Reserviläisliiton Toiminnanjohtaja Minna Nenonen kuvailee.

Palvelun kehitys tapahtui Puolustusvoimien tarpeesta, mutta kehitysprosessin aikana reserviläisten toiveita on kuultu erilaisissa tapaamisissa. Liitot toivoivat, että OmaIntissä näkyisi vapaaehtoinen maanpuolustus.

– Tässä vaiheessa ohjelmaa ne toiveet jotka me järjestönä aikanaan annettiin, ovat täyttyneet. 

Luvassa uusia ominaisuuksia

Nykyään melkein kaikki palvelut pyritään siirtämään internetiin, minkä takia on tärkeä varmistaa, että OmaIntti vastaa diginatiivin kansan tarpeita.

– Pyrimme palvelemaan asevelvollisia entistä paremmin ja kohdennetummin, Paju kommentoi palvelun tulevaisuutta.

Pilotissa on esimerkiksi mahdollisuus palauttaa kertausharjoituskäskyjen B-osa palvelun avulla.

– Tuomme koko ajan uusia ominaisuuksia palveluun mahdollisimman joustavasti ja ketterästi, Paju lisää.

Reserviläiset toivovat palvelulta kaksisuuntaisempaa kaistaa. Esimerkiksi varusteiden kuittaaminen tai vaatekokojen ilmoittaminen tehostaisi kertausharjoituksiin osallistumista.

– Henkilö voisi esimerkiksi ilmoittaa erityisosaamisestaan, jota Puolustusvoimat voisi sitten kriisin tapahtuessa hyödyntää helpommin, Nenonen ehdottaa.

– Minun mielestäni palvelu on kuitenkin nyt jo hyvällä tasolla. Lisäykset kehittävät vielä järjestelmää parempaan suuntaan, hän lisää.

Kaikki ei kuulu nettiin

OmaIntin uudistukset eivät ole vielä kantautuneet kaikkien tietoon. Hämeenlinnassa Suvipielisen ampumaradalla harjoittelevat reserviläiset ovat toistaiseksi hoitaneet asioitaan perinteisellä tyylillä. 

– Muista piireistä en osaa sanoa, mutta itse en ole palvelua vielä käyttänyt, ammunnanjohtaja Ari Sinervo kertoo.

Kiinnostusta uutta palvelua kohtaan kuitenkin löytyi. Älypuhelimen ympärille kerääntyi nopeasti utelias joukko OmaIntin käyttöliittymää ihmettelemään.

Kaikkeen palvelu ei kuitenkaan sovellu. Esimerkiksi tarkempaa sodanajan sijoitusta palveluun ei kannata odottaa. Turvaluokiteltuja tietoja pitää jatkossakin udella perinteistä reittiä.

OmaIntin kehitystyöstä huolimatta kaikki samat tiedot ovat saatavilla edelleen aluetoimistosta.