Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Olen väärässä!

Keskustelukulttuurin nykymeno on alkanut sapettaa syystäkin. Aina yhteistä päätöksentekoa myöten meno muistuttaa enemmän huutamista ja inttämistä ihmisille sopivien diskurssien asemesta. Pysähdy hetkeksi miettimään, miksi itse olet viimeksi kommentoinut vailla empatiaa.

Pitkän päivän päätteeksi saa – tai siis voi – rauhoittua vaikka tuvassa ja sukeltaa syvälle sosiaalisen median virtaan päätelaitteellaan. Ahdistushan siinä vain valtaa pienen mielen, kun ruutujen takaa hahmot huutavat kilvan. Aina on kuulutettava oma agendansa toista kovempaa, vaikka välillä faktoissa vetäisi mutkia suoriksi tai valitsisi niin sanotusti näkökulmansa asiaan. Tuttu kokemus, eikö?

Suunvuoroa voi olla vaikea saada, tai siltä se ainakin tuntuu. Jotta myrskyn silmään uskaltaa hypätä, pitää ajatukset hioa teräviksi ja myös esittää siten. Ei pidä jättää mahdollisuutta vastapuolelle olla piirun vertaa oikeassa.

Sama kuitenkin toistuu myös bittiavaruuden ulkopuolisilla areenoilla. Politiikassakaan ei nimensä mukaisesti ole enää laisinkaan kyse yhteisten asioiden hoitamisesta vaan enemmänkin kansansuosion saavuttamisesta. Jotkut viisaat ovat tavanneet sanoa, että suomalaisen politiikan vahvuus on päätösten hakeminen kompromissien kautta kauniin, moniin puolueisiin kannustavan vaalijärjestelmämme kautta.

Todellisuudessa visiot vesittyvät jopa hallituksen sisällä pikkuruisiin ideologisiin esteisiin. Usein käykin niin – ainakin näin maallikon silmin –, että päätöksiä tekeville ryhmille kompromissi tarkoittaa sitä, että kaikki joutuvat tyytymään laimeaan, lopulta tehottomaan ratkaisuun, johon kukaan ei ole tyytyväinen. Istuisivat joskus kiireettömästi alas keskustelemaan.

Joku on onneksi ollut hereillä! Ainakin Yleisradio ja Erätauko-säätiö, jossa muun muassa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto on taustatoimijana, olivat ja pykkäsivät vuosille 2021–2026 Hyvin sanottu – Bra sagt -hankkeen. Sen tarkoitus on nimenomaan edistää rakentavaa keskustelukulttuuria Suomessa, ja Yle itse ilmoittaa hankkeen tarkoitukseksi suomalaisen keskustelukulttuurin parhaiden puolien vahvistamisen ja turvallisten keskusteluympäristöjen luomisen. ”Samalla vahvistetaan suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan”, kuulemma.

Hanke paitsi kuulostaa vallan tarpeelliselta myös pelottelee totuudella. Erätauko-säätiö kertoo, että Ylen kyselyssä jopa 60 prosenttia suomalaisista kokee keskustelukulttuurin menneen huonompaan suuntaan. Millä aikavälillä – kuka tietää. Joka tapauksessa joukko on aika suuri. Vielä kun samassa yhteydessä kerrotaan, miten ”neljä viidestä suomalaisesta kaipaa mediassa lisää kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan” ja miten ”neljännes suomalaisista ei halua osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, sillä he pelkäävät muiden reaktioita”, on keskustelukulttuuriin puuttuva hanke helppo perustella. Ei olekaan yllätys, että moni toimija, Puolustusvoimat mukaan lukien, ovat mukana hankkeessa.

Paremmalla keskustelukulttuurilla voimme saavuttaa paljon. Villeimmissä unelmissa voisi olla mahdollista jopa käydä kenties valtakunnallisia vaalikamppailuja, joissa äänestäjät äänestävät puolueita realistisiin poliittisiin tavoitteisiin perustuen eivätkä hullaannu oikeasti mahdottomista mielikuvista ja lupauksista. Ehkäpä kansanvallassa olisikin kyse siitä, että kukin äänestää puolueita niiden tarjoaman todellisuuteen nojaavan kokonaiskuvan perusteella eikä juokse mahdottomien, yksittäisten vaalien alla heitettyjen valheiden perässä. Mutta myönnettäköön, tämä oli vähän turhan hurjaa ajatuksenakin.

Ensinnä olisi vain tärkeää oppia kuuntelemaan, kuulemaan ja kunnioittamaan. Joskus toiselta ihmiseltä voi oppia uuttakin, vaikka hän täysin toista mieltä olisikin. Nythän on trendikästä peräänkuuluttaa yhtenäistä kansaa – vain koska kansat ovat ”jakautuneita”. Ajatuksessa on kuitenkin perää, koska etenkin poikkeusoloissa kansalaisten kestävyyttä mitataan. Ajatellapa, jos poikkeusoloissa olisi kyse sotilaallisesta kriisistä; silloin naapurin vihaaminen ei saisi tulla kuuloonkaan.

Kunnioituksen kautta myös virheiden myöntämisestä tulisi helpompaa – niin uskomatonta kuin se onkin, edes mielipiteen muuttaminen uuden tiedon perusteella ei ole noloa. Maailmassa on nyt nähty liikaa vaalituloksia kiistäviä presidenttejä, kun nykypäivänä ei vain saa olla väärässä.

Aloitetaan vaikka tästä: tämäkin kirjoitus on varmaan monessa väärässä.