Oikeudenmukaisen sodan hinta on harkinta

On monta hyvää syytä herkistää korviaan meidän päiviemme uutisoinnille sodista. Esimerkiksi Venäjän hyökkäyssota sekä Irakin ja Syyrian sodat kertovat, millaista nykyajan sodankäynti on, ja toisaalta myös toistavat historiassa vallinneita sodankäynnin malleja. Sukelletaanpa taisteluiden tuntumaan nähdäksemme, mitä nämä mallit ovat.

Venäjä on jatkanut hyökkäyssotaansa mittavista tappiosta ja pettäneistä suunnitelmista huolimatta. Itä-Ukrainassa sijaitsevan Luhanskin alueen kuvernööri Serhi Haidai vahvisti Helsingin Sanomien mukaan (13.6.), että kaikki Ukrainaa halkovan Donetsjoen sillat Severodonetskin kaupungissa on tuhottu, eikä kaupungin liikenneyhteyksien palauttaminen onnistu ennen talvea. 

Infrastruktuuriin, kuten siltoihin, vaikuttaminen ei ole uutta Venäjän sotastrategiassa. Saksalaisten etenemistä toisen maailmansodan aikaisessa operaatio Barbarossassa jarrutti venäläisten poltetun maan taktiikka, jolla nämä tekivät maastossa käyttökelvottomiksi kaiken vihollisjoukkoja mahdollisesti hyödyttävän. Niin ikään jatkosotaa seuranneessa Lapin sodassa saksalaisjoukot tuhosivat runsaasti rakennettua ympäristöä.

Yle piti Turkin toteuttamaa iskua Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta ja Syyrian kurdien puoluetta YPG:tä vastaan (2.2.) yhtenä tuhoisimmista pitkään aikaan. Vaikka Turkin puolustusministeri Hulusi Askar on vakuuttanut maan välttäneen siviilien vahingoittamista, muiden lähteiden tiedot osoittavat toista. Niitä edustaa sotaa tarkkaillut ihmisoikeusjärjestö Syrian Observatory for Human Rights, jonka mukaan ainakin neljä ihmistä kuoli ja useita loukkaantui Turkin droonien ammuttua kaksi ohjusta sähkövoimalaan Irakin rajalla. 

Siviiliuhreja ei ole aina aiemminkaan säästelty sotien pyörteissä. Yhdysvaltaisen Brownin yliopiston selvityksessä todetaan, että Afganistanin sodassa niitä kertyi noin 51 000 vuosina 2001-2021. Toiseen maailmansotaan kuuluneessa Stalingradin taistelussa Neuvostoliiton siviiliuhrien kokonaisluvuksi on arvioitu yli 40 000.

Sodankäyntiin on pyritty saamaan tolkkua määrittelemällä, miten pitäisi sotia. Teoria nimeltään jus in bello eli oikeutettua sodassa antaa sodankäynnissä hyväksyttyjen toimintatapojen ominaisuuksiksi tarpeellisuuden, suhteellisuuden ja inhimillisyyden. Käytännössä sodassa ei siis saisi esimerkiksi tappaa lainkaan siviilejä tai toteuttaa hyökkäystä, jonka tappiot voivat olla huomattavasti suuremmat kuin hyödyt.

Lienee selvää, että esimerkkisodat eivät ole olleet täysin jus in bellon mukaisia. Voimapolitiikka ei tule katoamaan maailmasta kokonaan, joten olisi järkevää harkita sotilaallisten toimien käytön perusteita ja seurauksia. Niillä ei välttämättä saavuteta rauhaa, vaan todennäköisemmin syvennetään jo olemassa olevaa kriisiä tai konfliktia sodan taustalla. Sodankäynnissä kannattaisi siis soveltaa yhteistä eikä oman käden oikeutta.