Kuva: Jan Heikkilä

Sauli Niinistö oli kysytty haastateltava sunnuntain tulosillassa Säätytalolla.

Niinistö valittiin uudelleen murskaluvuin

Oskari Rinne

Sauli Niinistö jätti muut ehdokkaat kauas taakseen sunnuntain presidentinvaalissa. Ennusteet kannatuksen putoamisesta viidenkymmenen prosentin tuntumaan eivät pitäneet paikkaansa.

 

Suomen tasavallan presidentiksi ja samalla puolustusvoimien ylipäälliköksi on valittu nyt toiselle kaudelleen jatkava valitsijayhdistyksen Sauli Niinistö. Voitto on historiallinen, sillä koskaan aikaisemmin tasavallan presidenttiä ei ole valittu ensimmäisellä kierroksella, kun käytössä on ollut suora kansanvaali. Niinistö sai kaikista annetuista äänistä 62,7 prosenttia.

Niinistön ylivoimaa kuvaa 50,3 prosenttiyksikön ero toiseksi sijoittuneeseen vihreiden Pekka Haavistoon. Helsingin Säätytalolla vietetyssä presidentinvaalin tulosillassa voittaja oli käytännössä selvä jo ennakkoäänten saavuttua. Niinistö keräsi koko illan ajan suurimman mediahuomion.

Ilta-Sanomien politiikan erikoistoimittajan Timo Haapalan mukaan vaalin tulos oli tiedossa jo varhaisessa vaiheessa.

– Nämä ovat olleet niin ennalta vihelletyt ja ennalta selvät vaalit jo kesästä lähtien, kun Sauli Niinistö ilmoitti hakevansa jatkokautta, että tässä ei ole ollut missään vaiheessa mitään epäselvää, kuka valitaan presidentiksi, Haapala luonnehtii.

Haapalan mukaan jännittävää vaalissa on ollut, valitaanko Niinistö jo ensimmäisellä kierroksella.

– Mielestäni kesästä asti on ollut selvää sekin, että Niinistö menee kerralla läpi. Nämä ovat olleet siinä mielessä kummallisimmat vaalit, että tulos on tiedetty koko ajan, Haapala linjaa.

Vastaehdokkaiden vaisuus yllätti kokeneen politiikan toimittajan. Niinistö ei saanut todellista haastetta.

– Istuvan presidentin asema on niin vahva ja hänen julkinen kuvansa niin hyvä, että kukaan ei uskaltanut Niinistöä lyödä.

Keskustan Matti Vanhanen joutui tyytymään vaatimattomaan 4,1 prosentin kannatukseen samoin kuin SDP:n Tuula Haatainen 3,3 prosentillaan. Keskustataustainen valitsijayhdistyksen Paavo Väyrynen sen sijaan sai Vanhasta suuremman suosion 6,2 prosentin kannatuksellaan.

– Kyllähän tässä nyt jälkipelit alkavat. Isojen puolueiden ehdokkaita tyytyi aivan murusiin. Vaikka täällä Säätytalolla sanotaan toista, niin kyllä siellä puolue-elimissä tämä puidaan läpi ja todetaan, ettei hyvin mennyt, Haapala ennusti Säätytalolla.