Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Lauri Toivonen

Kuvassa Suomen ja Naton liput.

Neuvottelutulos koskee Puolustusvoimien kaikkia henkilöstöryhmiä.

Naton komentorakenteen palkoista ja työajoista syntyi sopu

Felix Rahiala

"Olemme neuvottelutulokseen tyytyväisiä", Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita kiittelee yli vuoden kestäneen väännön lopputulosta.

Puolustusvoimien henkilöstöjärjestöt, Puolustusvoimat ja Puolustusministeriö ovat päässeet sopimukseen Naton komentorakenteessa työskentelevien palkoista ja työajoista.

Upseeriliiton hallitus pitää hyvänä, että yli vuoden kestäneissä neuvotteluissa on vihdoin saavutettu yhteisymmärrys.

– Olemme neuvottelutulokseen tyytyväisiä. Hyväksymisemme kannalta erityisen tärkeää on, että sopimusta tarkastellaan sovitusti ja kehitetään kokemusten perusteella, Upseeriliiton puheenjohtaja Ville Viita kertoo.

Myös Upseeriliiton neuvottelujohtaja oli tyytyväinen neuvottelutulokseen. 

– Tuloksen syntyminen on neuvottelijoille iso helpotus. On tärkeää olla pohja, josta voidaan kehittää asioita eteenpäin, Upseeriliiton neuvottelujohtaja Kari Nousiainen kertaa. 

Yli vuoden kestäneet neuvottelut olivat osapuolille haastavat. Nato-komentorakenteen alla työskentelystä on vasta vähän kokemusta Suomessa, eikä työskentely tapahdu totutusti suomalaisen johdon alla.

– Uuden sopimuksen tekemisessä oli tiettyjä vaikeuksia. Seuranta-ajan jälkeen tiedetään tarkemmin, miten sopimus sopii Nato-komentorakenteen työhön, Viita kertoo. 

Sopimus koko henkilöstölle

Sopimukseen on kirjattu ehdot, jotka koskevat Naton komentorakenteeseen lähtevien palkkoja ja työaikaa. Neuvottelutulos koskee Puolustusvoimien kaikkia henkilöstöryhmiä eli upseereita, opistoupseereita, aliupseereita, erikoisupseereita ja siviilejä.

Henkilöstöä edustavat järjestöt saivat kirjattua sopimukseen tärkeinä pitämiään asioita, mutta Upseeriliiton mukaan kehitettävääkin jäi.

– Olemme pyrkineet koko ajan neuvotteluratkaisuun, kärsivällisyys pöydän molemmilla puolilla on tuottanut hyvää tulosta, Nousiainen kuvaa.

Ennen sopimuksen yksityiskohtien avaamista neuvottelutulos saatetaan valtiovarainministeriön hyväksyttäväksi. 

Upseeriliitto esitti neuvottelupyynnön Nato-palvelussuhteen ehdoista toukokuussa 2022, jolloin Suomi jätti hakemuksensa puolustusliiton jäseneksi. Neuvottelut käynnistyivät saman vuoden joulukuussa.