Nato-joukot ovat mullistaneet pienen virolaiskaupungin arjen

Pohjois-Virossa sijaitseva kaupunginpahanen Tapa ei erikoista nimeä lukuun ottamatta herätä oikein kenenkään huomiota. Virolaisille kaupunki on tuttu lähinnä rautatieasemastaan ja sotilastukikohdastaan ja ei kumma, sillä juuri nämä ovat olleet kaupungin olemassaolon syy jo toistasataa vuotta.

Tapan ensimmäinen rautatieasema rakennettiin vuonna 1870 Baltian rautatien, joka kulki Paldiskista Venäjän Hatsinaan, valmistuttua. Muutama vuosi myöhemmin Tapassa reitille risteytettiin etelästä tuleva Tarton rautatie ja niin Tapasta tuli maan tärkeimpiä solmukohtia rautatieliikenteelle. Viron itsenäistymisen jälkeen kaupunkiin luotiin panssarijunarykmentti.

Neuvostoliitto pommitti toisessa maailmansodassa Tapan maan tasalle, eikä jäljelle jäänyt kuin kaupungin apteekki. Sodan jälkeen puna-armeija laajensi vuonna 1939 rakennettua sotilaslentokenttää pakkolunastettujen peltojen päälle.

Lentokenttä toi Tapaan vilinää, paikallisten riesaksi asti. MIG-23 -hävittäjien harjoituslennot kaupungin yllä piinasivat kaupunkilaisia päivät pitkät ja yömyöhään. Lentokentästä aiheutui tosin muutakin kuin meluhaittaa.

Jäteöljyn ja polttoaineen huolimaton käsittely pilasi Tapan pohjaveden niin pahasti, että sen sanottiin syttyvän tuleen. Edelleen puhutaan Tapan palavasta vedestä, vaikka ongelmat ovat suurimmaksi osaksi ratkaistu.

Everstiluutnantti Kristjan Leimann on seurannut Tapan sotilastukikohdan ja kaupungin kehitystä vuodesta 2007 lähtien. Kuva: Oskar von Essen

Tukikohta antaa elämää Tapalle

Tapan asema maanpuolustuksen polttopisteessä on jatkunut Viron jälleenitsenäistymisenkin jälkeen. Tapa on tänä päivänä Viron suurin varuskunta ja toimii tukikohtana 1. jalkaväkiprikaatille. Prikaatin alla toimii brittiläisistä ja ranskalaisista Nato-joukoista koostuva taisteluosasto. Nato-joukkojen läsnäolo on vaikuttanut vahvasti tukikohdan ja Tapan kaupungin arkeen.

Prikaatin ilmatorjuntapataljoonan komentaja, everstiluutnantti Kristjan Leimann on seurannut tukikohdan kehitystä paikan päältä vuodesta 2007, jolloin hän aloitti pataljoonassa. Hän on omin silmin nähnyt, kuinka Tapa on kehittynyt tukikohdan kasvun myötä.

– Ei tämä alussa ollut kauhean kiva kaupunki. Mutta nyt paikat on pistetty kuntoon, teitä kunnostettu, uusia ravintoloita ja kauppoja avattu, Leimann kertoo.

– Kaupunki on hyötynyt valtavasti liittolaistemme läsnäolosta ja tukikohdan kasvusta. Nyt en haluaisi muuttaa täältä pois, Leimann tiivistää.

Viron maavoimien 1. jalkaväkiprikaatin joukot ovat suurimmaksi osaksi sijoitettu Tapaan. Loput Itä-Viron Jõhviin. Kuva: Oskar von Essen  

Yksi syy, miksi Tapa soveltuu niin hyvin sotilaskäyttöön, on sen ympäristö. Laakealla maalla on otolliset mahdollisuudet harjoitella ja laajentua. Ja laajennettu on – joka puolella näkyy uudenkarheita rakennuksia, joista suuri osa on liittolaisten rakentamia.

– Kun tulin tänne, täällä oli kolme kaksikerroksista parakkia. Näette itse mikä tilanne nyt on. En edes osaa sanoa, kuinka monta rakennusta täällä on, Leimann kuvailee kehitystä.

Liittolaisuus tuntuu ja maistuu

Infrastruktuuria vahvemmin Nato-joukkojen läsnäolo tuntuu tukikohdan ilmapiirissä. Kaikkialla näkyy brittiläisiä ja ranskalaisia univormuja, suikkia ja koreita sulkabaretteja. Tuon tuosta kuulee eloisaa keskustelua milloin ranskaksi, milloin englanniksi. Melkein kuin ulkomailla, voisi suomalaisvaruskuntien yksiulotteisuuteen tottunut hihkaista.

Joukot ovat vaikuttaneet myös ruokaloiden tarjontaan. Huhujen mukaan Tapassa olisi Viron varuskunnista paras ruoka, minkä vuoksi se on erityisen suosittu palveluspaikka. 

Tarinan mukaan ranskalaisjoukoille tarjottu ensimmäinen lounas oli perivirolainen tatrapuder, eli keitettyä tattaria lihalla. Aterian jälkeen ranskalaiset olivat todenneet, että paikalle varmaan tarvitaan omat kokit.

Aamiainen sotilasruokalassa on perinteisen brittiläinen: munakas pekonilla ja papuja tomaattikastikkeessa. Virolaisen vivahteen kattaukseen tuo raakamakkara ja ohrapuuro. Huhuihin on uskomista – ruoka uhkuu tukikohdan henkeä ja maistuu erinomaiselta.

Brittien ohjelmassa helteisenä perjantaiaamuna on koripalloa. Samalla virolaiset alokkaat lähtevät kymmenen kilometrin marssille. Kuva: Oskar von Essen

Nato-treeni pistää varusmiehet koville

Virolaisen varusmiehen arki Tapassa ei paljon eroa suomalaisesta. Heinäkuussa ilmatorjuntapataljoonassa palveluksensa aloittaneet kertovat tuttua tarinaa aikamääreistä, punkkien petaamisesta, aseen käsittelystä ja toimistokäyttäytymisestä.

– Kyllä tämä arki on vaatinut tottumista, Suomen Inkoossa asuva mutta Virossa asepalvelusta suorittava alokas Lõhmus toteaa.

Vaikka varusmiehet ovat toistaiseksi pitkälti eläneet omassa kuplassaan, on heilläkin jo ollut henkilökohtaista kosketusta tukikohdan ulkomaalaisiin joukkoihin.

– Brittisotilaat vetävät meille treenejä, ne ovat kyllä todella rankkoja. Mutta olemme myös pelanneet lentopalloa ranskalaisjätkien kanssa, he ovat todella ystävällisiä tyyppejä, kertoo alokas Kersa.

Sotilaat ovat Virossa kuin kotonaan

Brittijoukoissa jo toista komennustaan Virossa suorittava korpraali Owens kertoo, ettei vietä paljon vapaa-aikaa Tapassa, vaan lähtee tilanteen salliessa mieluummin Tallinnaan tai Tarttoon.

– Tapassa ei ole oikein mahdollisuutta nähdä mitään, kun kaupunki on täynnä sotilaita, Owens toteaa.

Britti-korpraali Evans, joka on kolmannella komennuksellaan Virossa sanoo, ettei miehistöllä ole arjessa paljon kosketusta virolaisjoukkoihin. Yhteisiä harjoituksia toki on ja kasarmilla tulee välillä seurusteltua. Komentoportaassa yhteistyötä on enemmän, ja joukot saavat koulutustakin virolaisilta.

Neljättä kuukautta Virossa palveleva korpraali Louis Ranskasta kertoo, että tupakkapaikalla tulee usein juteltua paikallisten kanssa.

– Kyselevät mitä tienaamme, ja onko Pariisi kiva paikka. Kyllä se on, kerron heille, Louis avaa tyypillisiä keskustelunaiheita.

Nato-arki näkyy Tapassa urheilukentilläkin. Virolaiset varusmiehet ja brittijoukot ottavat toisistaan mittaa lentopallossa. Kuva: Oskar von Essen

Muuten sotilaat kuvaavat arkeaan Tapassa hyvin tavanomaiseksi.  Palvelus ei paljon eroa, vaikka jotkin asiat koulutuksessa ja ympäristössä ovatkin melko erilaisia. Suurin ero on se, ettei omaa perhettään pääse tapaamaan. Korpraali Louis kaipaa kuitenkin kotimaansa ruokaa, vaikka kehuukin Tapan tarjoiluja.

– Kotitukikohdassamme meille tarjotaan ruokaa, jolloin annokset voivat jäädä liian pieniksi. Täällä saa ottaa ruokaa itse ja syödä niin paljon kuin haluaa, Louis kehuu.

Kun kyselemme, onko heillä Virossa palvellessa esiintynyt erityisiä haasteita, tulee vastaus korpraali Evansin suusta kuin apteekin hyllyltä.

– Ei kesällä.

Talvea juuri rotaatioon tulleet sotilaat eivät ole vielä kokeneet. Korpraali Owens kuitenkin osaa kertoa, että välillä on niin kylmä, ettei voi oikein tehdä mitään. Hyytävät pakkaset vaativat sotilailta tottumista.

Suot, metsät ja talvi luovat haastetta

Tapassa palvelevat Nato-joukot muodostavat 1. jalkaväkiprikaatin alla toimivan reilun pataljoonan kokoisen itsenäisen taistelujoukon, joka kulkee nimellä Multinational Battlegroup Estonia. Joukot tunnettiin ennen Forward Land Forces (FLF) -joukkoina.

Joukosta noin kaksi kolmasosaa ovat brittiläisiä ja kolmasosa ranskalaisia. Brittijoukkojen rotaatio on kuusi kuukautta ja ranskalaisten neljä. Naton taistelujoukon lisäksi Tapaan on myös sijoitettu jonkin verran joukkoja Yhdysvalloista ja muutama tanskalainen.

Brittijoukkojen ajoneuvot jäävät perintönä seuraavalle rotaatiolle, joten niiden kunnossapito on huoltojoukoille kunnia-asia. Kuva: Oskar von Essen

Nato-joukoille Viron maasto on tarjonnut haastetta ja paljon opittavaa. Soiden ja metsien hallitsema virolainen luonto tarjoaa taistelukenttänä hyvin erilaiset puitteet kuin esimerkiksi Iso-Britannian tai Saksan ympäristö. Joukot ovat tottuneet avoimeen ja laakeaan maastoon, jossa voi vaivatta suorittaa yhdistettyjen aselajien taktiikoita ja jossa näkyvyys on monta kilometriä.

– Suurin opetus on ollut, että tarvitsemme juuri Baltian maiden maasto-olosuhteisiin sopeutuvia tekniikoita, käytäntöjä ja taktiikoita. Erilaisia kuin mitä olemme oppineet, kertoo kapteeni Dean, joka toimii brittijoukoissa adjutanttina.

Ilmatorjuntapataljoonan komentaja Leimann vahvistaa maaston olevan Nato-joukoille uudenlainen kokemus. Järvet, metsät ja suot tuovat omanlaisia haasteita erityisesti ajoneuvoille ja niiden käyttöön liittyviin taktiikoihin. Ja sitten on tietenkin talvi, joka on aivan oma lukunsa. Hän kokee kuitenkin, että yhteistyö Tapassa toimii.

– Oman käsitykseni mukaan brittijoukot ovat hyvin tyytyväisiä, että saavat harjoitella meidän kanssamme. Länsieurooppalaisilla joukoilla ei ole kovin paljon mahdollisuuksia taistella prikaativahvuudella. Täällä järjestetään harjoituksia, joissa prikaatit ovat vastakkain, Leimann kertoo.

Suurharjoitusten määrä on Viroon sijoitetuilla joukoilla tavanomaista suurempi. Ranskalaisten joukkojen komentaja, kapteeni Benoit mainitsee, että kesäisin ei lomien ja varusmiesten rotaation takia harjoitella yhtä paljon, mutta tavoite on, että koko taisteluosaston osallistuvia harjoituksia olisi vuosittain kolme, joita tietenkin edeltää valmistelevat harjoitukset.

– Onhan se aika vaikuttava määrä. Tämä on hyvällä tavalla intensiivistä aikaa, otamme kaiken irti siitä, että voi niin helposti harjoitella tällaisella joukolla, kapteeni Dean sanoo.

Ukrainasta oppeja, muttei yllätyksiä

Ukrainan sota on monella tavalla muuttanut käsityksiä ja käytäntöjä Viron puolustusvoimissa ja Tapan tukikohdassa. Toisaalta monet asiat ovat pysyneet täysin ennallaan. Yksi näistä on Viron puolustuksen perusdoktriini, joka on valmistanut maata juuri vastaavanlaista suurhyökkäystä vastaan.

– Oli helpottavaa huomata, että olemme kaikki nämä vuodet kouluttaneet juuri niin kuin olisi pitänytkin. Pieniä muutoksia olemme toki tehneet, esimerkiksi siinä, miten käytämme tykkejä ja ohjuspattereita. Sota on myös alleviivannut liikkeellä pysymisen tärkeyttä, everstiluutnantti Leimann kertoo.

Maanpuolustustahto ja asepalvelusta suorittavien nuorten motivaatio on Virossa historiallisen korkea. Kuva: Oskar von Essen

Muuttunut turvallisuusympäristö näkyy myös varusmiesten motivaatiossa. Kesällä 1. jalkaväkiprikaatin ilmatorjuntapataljoonassa palveluksensa aloittaneista 90 prosenttia on vapaaehtoisesti hakeutunut juuri sinne. Tällä hetkellä pataljoonassa palvelee hyvin motivoituneita sotilaita, Leimann toteaa. Hän lisää, ettei tilanne ennenkään ollut huono, mutta nyt taso on historiallisen korkea.

Droonit ja juoksuhautataistelut nousevat ilmeisinä esimerkkeinä Ukrainan sodan konkreettisista opeista. Kapteeni Benoit huomioi, että koko ajan opitaan uutta ja että uudet opit otetaan heti käytäntöön. Tapa on kuitenkin antanut hyvät mahdollisuudet harjoitella esimerkiksi juoksuhautataistelua.

Yhteistyö kaikin tavoin sujuvaa

Yhteistyö monikansallisessa taistelujoukossa toimii saumattomasti. Työkielenä on englanti, joka ranskalaisilta sotilailta luonnistuu. Kulttuuriset erotkaan eivät arjessa ruokatottumuksia lukuun ottamatta oikeastaan näy.

– Teemme tiivistä yhteistyötä, toimimme joukossa kuin brittiläinen komppania. Päämajassa on vain joitakin päällekkäisiä positioita juoksevien asioiden sulavoittamiseksi. Mutta pitkälti ollaan yksi organisaatio, ranskalaiskapteeni Benoit kiteyttää.

Yleistä organisaatiota helpottaa se, ettei taisteluosastoon kuulu kuin brittiläisiä ja ranskalaisia joukkoja. Joukko on monessa muussa tukikohdassa paljon kirjavampi, joka tietenkin tuo omat haasteensa arkeen ja paisuttaa byrokratiaa. Briteillä ja ranskalaisilla on sitä paitsi paljon aikaisempaa kokemusta yhteistyöstä.

– Kun elämme yhdessä, eroja tuskin huomaa. En tiedä, osoittaako se taistelujoukon vai Naton vahvuutta, kapteeni Dean toteaa.

Kapteeni Dean (vas.) ja kapteeni Benoit ovat aiemmin palvelleet muun muassa Lähi-Idässä, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Viron olosuhteet ovat tarjonneet uudenlaisia haasteita. Kuva: Oskar von Essen

Kosketus virolaiseen yhteiskuntaan on kehittynyt hurjasti Nato-joukkojen sijoituksen aikana. Joukot ylläpitävät aktiivisesti suhdettaan virolaisiin. Viroon sijoitetut brittijoukot lähestyivät operaatio Cabritin alussa yhteiskuntaa tietoisesti hyvin varovaisesti.

Nyt tilanne on hyvin erilainen. Joukot järjestävät säännöllisesti kalustoesittelyjä eri tapahtumissa ja kouluvierailuja, kertomassa omasta toiminnastaan ja tehtävästään. Vastaanotto on lähes poikkeuksetta hyvin myönteistä.

– Varusmiespalveluksen ansiosta puolustusvoimat on keskeinen osa yhteiskuntaa, ja virolaiset arvostavat osallistumistamme tähän työhön, kapteeni Dean kertoo.

Nato-joukkojen läsnäolo on saanut uudenlaisen merkityksen 24. helmikuuta 2022 jälkeen, jolloin Viron itsenäisyyspäivän viettoa varjosti Venäjän aloittama suurhyökkäys Ukrainaan.

– Krimin valtauksen jälkeen kaikki tuntui vielä melko kaukaiselta, mutta nyt on selvää, ettemme ole täällä ikään kuin varmuuden vuoksi. Se mitä harjoittelemme voi hyvinkin tapahtua oikeasti, kapteeni Dean kuvaa.