Näin voitat intin

Suurin osa suomalaisista miehistä suorittaa varusmiespalveluksen noin 19–20-vuotiaana. Kotiuduttuaan he ovat tilastollisesti viettäneet tällöin noin viisi prosenttia elämästään sotilaana.

Viisi prosenttia elämästä on uhraus, jonka isänmaa vaatii asevelvollisilta. Osalle se saattaa tuntua pieneltä lahjoitukselta pullean suomettaren puolesta, mutta arvelen, että monelle nuorista Puolustusvoimille annettava aika tuntuu julmalta uhraukselta. 

Haluan helpottaa näitä ihmisiä jakamalla joitain vinkkejä, joiden avulla varusmiespalvelus tuntuisi hieman helpommalta ja kenties kokemuksesta jäisi oikeasti jotain käteen.

Jälkikäteen ajateltuna intin ensimmäiset viikot saattavat olla varusmiespalveluksen raskainta aikaa. Jännittävän megazone-räiskinnän sijaan aikaa käytetään jalkojen leveyden mittaamiseen, lakanan ruttujen suoristamiseen sekä hiekkakentällä ympyrää kävelyyn. Uudet kujeet ja käytännöt vaativat sisäänajoa, joka vie toisilta pari päivää – toisilla viikkoja. Läheisiin yhteydenpito ja tupakavereiden kanssa keskusteleminen vähentää nopeasti telamiinojen määrää henkisessä painolastissa. Toisaalta myös omaa aikaa saa ja pitää ottaa, jotta voi käsitellä uutta ympäristöä rauhassa.

Kun sotilaselämä ja -tavat alkavat jossain vaiheessa hajottamaan, kannattaa sisäistää, että se on sallittua ja kaikki kokevat sitä jossain vaiheessa palvelusta. 

Kun hyväksyy, että asiat tehdään kasarmilla vähän eri tavalla kuin kotona, palvelus helpottuu. Esimerkiksi Puolustusvoimien päätöksissä omasta mielestä loogisimmalta tuntuvin ratkaisu ei välttämättä ole aina oikea. Sotilas ei muun muassa kierrä upottavaa suota ja käyttää Google Mapsin sijaan paperista karttaa.

Metsäyöt ja marssiharjoitukset tuntuvat kevyemmiltä, kun nauttii inttiarjen pienistä iloista, jotka odottavat raskaiden harjoitusten jälkeen. Sotkun grillituotteet ja omien sukkien jalkoihin laittaminen saa aikaan kicksit, joita oppii arvostamaan palveluksen kuluessa.

Vaikka osa harjoituksista ovat rankkoja, on hyvä muistaa, että varusmiespalvelus on suunniteltu siten, että kaikki selviävät siitä. Jokainen kouluttaja on loppupelissä henkeä pihisevä ihminen, jolle maksetaan palkkaa varusmiesten auttamisesta. Kersanteilla on aivot ja sydän, vaikka tätä ei mainitakaan Sotilaan käsikirjassa. Onkin fiksumpaa kääntyä heidän puoleensa ajoissa, kun jokin askarruttaa. Esimerkiksi kaasumaskin käytöstä kannattaa kysyä mielummin kyynelkaasukontin edessä kuin vasta sen sisällä. 

Tänään tj:ni ollessa enää viisi päivää, tuntuu, että intissä aika on kulunut hitaasti, mutta hetket nopeasti. Tuntuu, että ensimmäisen päivän sipulisäkin kannosta on kulunut jo vuosia, mutta muistot ensimmäisestä hernekeittopäivästä löytyvät lähimuistista.

Ehkä koko inttikokemus muuttuukin ajan myötä pitkältä tuntuvasta ajanjaksosta hetkeksi. Vaikka keho saattaa hylkiä tauotta barettimarssia, mieli voi palveluksen jälkeen välillä aikamatkaa takaisin vihreisiin päiviin. Niitä voi sitten tukevaisuudessa muistella vähän toisenlaisten iltavapaiden äärellä.