Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Monet maat ovat tukeneet Ukrainaa eri tavoin turvallisuustilanteen muuttuessa

Mitä maat ovat tehneet Ukrainan tukemiseksi? Monet maat ovat tukeneet Ukrainaa materiaalisesti, jopa Suomi ilmoitti taloudellisesta tuestaan.

Viime päivien aikana useat maat ovat suositelleet kansalaisiaan poistumaan Ukrainasta, välittömästi. Ukrainassa olevien suurlähetystöjen toimintaa on sopeutettu ja osa henkilöstöstä on poistunut maasta.
 
Samaan aikaan, kun maat kehottavat kansalaisiaan poistumaan Ukrainasta, ovat ne lähettäneet Ukrainaan materiaalista tukea ja omia joukkojaan tukemaan koulutuksessa.
 
Yksi osoitus tuesta on ollut sotilaallisen läsnäolon lisääminen Ukrainaa ympäröivissä Nato-maissa. Muun muassa Yhdysvallat on lähettänyt joukkojaan Romanian, Puolan ja Saksan maaperälle.
 
Tanska sen sijaan on kurvannut F-16-hävittäjänsä Liettuaan ja Alankomaat aikoo suunnata F-35-hävittäjänsä Bulgariaan huhtikuussa. Espanja taas on suunnannut alustensa kurssin kohti Ukrainan rannikkoja hipovaa Mustaamerta. Toimet ovat osa pidempiaikaista Naton ilma- ja merivalvonnan rotaatiota, eivätkä liity suoraan turvallisuustilanteen viimeaikaiseen muutokseen. 
 
Venäjä ei ole ollut mielissään Mustallemerelle tulleista ulkomaisista aluksista. Se on rajoittanut ulkomaisten sota- ja valtiollisten alusten pääsyä osaan Mustaamerta. Rajoitustoimet ovat muun muassa haitanneet kulkua Ukrainan Mustanmeren itäiselle rannikolle. 
 
Venäjä aloitti viime viikon torstaina harjoituksensa Valko-Venäjän lisäksi Mustallamerellä.
 
Useat maat ovat antaneet Ukrainalle suoraa materiaalista tukeaan. Yhdysvallat ja Iso-Britannia ovat antaneet maan käyttöön ohjuksia. 
 
Myös Viro on ilmoittanut valmiudestaan luovuttaa Ukrainaan tusinoittain 122-millisiä haupitseja. Ennen tätä maa tarvitsee luvan Suomelta ostettujen ohjusten luovuttamiseen. Asia on käsitteillä.
 
Ukrainaan on siis virrannut ja todennäköisesti edelleen tulee virtaamaan valtavasti erilaista materiaalista tukea. Todistetusti tästä on ollut konkreettista hyötyäkin.
 
Muun muassa Turkilta saamillaan droneilla Ukraina on tuhonnut sitä pommittaneen venäläisen tykistön. Tästä minulle kertoi myös yhtenä ainoista suomalaisista Itä-Ukrainan eturintamalla vieraillut Hannu Haukka. Hän on omin silmin nähnyt alueet, joissa pommitus suoritettiin.
 
Haukan vierailut Itä-Ukrainan vaarallisella, jatkuvan pommituksen kohteena olevalla, eturintamalla ovat alueen sotilaille iloinen asia. Haukan juontamassa ohjelmassa Alfa TV:llä kuvataankin eturintaman tapahtumia. Hänen johtamansa IRR-TV on myös tukenut ukrainalaisia siviilejä.

Suomi ilmoitti eilen odotetuista tukitoimista. Kokonaissumma on neljä miljoonaa. Tärkeintä on, että tukea saadaan kohdennettua sinne, missä sitä eniten tarvitaan. 

Historiaa kertaillessa muistetaan auliit auttajat.