Modernia maanpuolustustahtoa sosiaalisen median etulinjassa
Instagramista tunnettu @Mighty_Finland_ on Suomen suurin maanpuolustukseen, inttiin ja reserviläisiin keskittyvä yhteisö.
Seuraajamäärältään jopa Puolustusvoimat ohittava Suomen suurin maanpuolustukseen keskittyvä Instagram-tili sai alkunsa vuonna 2015. Idea sai alkunsa muiden maiden vastaavista tileistä, ja on sitemmin noussut todella suureen suosioon.
Tiliä vetää nelihenkinen tiimi, johon kuuluvat tilin perustaja Joonas sekä Joose, Ville ja Wille. Instagram-tili tekee myös yhteistyötä valokuvaaja Jere Hietalan kanssa. Tili saa kuvansa Puolustusvoimien viestinnästä, harjoituksista sekä myös seuraajiltaan ja aktiivisilta reserviläisiltä. Tili on myöhemmin laajentanut toimintaansa myös podcasteihin, joissa juontajina toimivat Ville ja Wille.
Podcastien ääni
Kaveruksien palvelushistoria on todella samanlainen. Molemmat palvelivat vuonna 2012 kansainvälisissä valmiusjoukoissa, kävivät saman aliupseerikurssin ja vielä reservissä päätyivät samaaan rauhanturvaoperaatioon samaan joukkueeseen. Parivaljakko aloitti podcastien tekemisen tammikuussa 2020, ja on tähän mennessä tuottanut seitsemän jaksoa. Kesäloman jälkeen podcastien tekeminen jatkuu toisen tuotantokauden merkeissä, ja luvassa on lisää vieraita ja ajankohtaisia aiheita.
Tilin ylläpitoa motivoivat aktiiviset seuraajat ja tekemisen hyöty maanpuolustustyölle.
– Vuosien aikana olemme saaneet paljon kiitosta ja aktiivisen seuraajakunnan, joka lähettää meille kuvia, ettei tarvitse käyttää vain Puolustusvoimien omaa viestintää. Kiitosta on tullut reserviläisiltä ja ammattisotilailta, että teemme hyvää työtä. Palautteen myötä tulimme hiljalleen siihen tulokseen, että tässä on jotain suurempaa, Ville toteaa.
Kaverukset kokevat myös pystyvänsä käsittelemään asioita todella vapaasti verrattuna esimerkiksi Puolustusvoimien viestintään, mutta ymmärtävät myös vastuunsa suurena maanpuolustuksellisena vaikuttajana. Kaverukset saavat paljon kysymyksiä palvelunsa aloittavilta varusmiehiltä ja pyrkivät vastaamaan niihin parhaansa mukaan.
Lehden ja saunaillan välillä
Villen mukaan maanpuolustuksesta käydään kahdenlaista keskustelua. On olemassa virallisemmat kanavat, kuten painettu media sekä Puolustusvoimien oma viestintä. Nämä tuottavat todella asiapitoista tekstiä kansalle ja medialle. Toinen ääripää taas on ns. jätkien saunailta, jossa verrataan inttikokemuksia ja millaista silloin oman palveluksen aikana elämä oli. Willen mukaan heidän podcastinsa ja muu sisältönsä on näiden kahden välimuoto, jossa he puhuvat asioista reserviläisten näkökulmasta, mutta pohtivat myös ajankohtaisia asioita kuten HX-hanketta.
Tulevaisuudessa toimintaa olisi tarkoitus laajentaa muillekin alustoille.
– Instagramin vakaalta pohjalta on hyvä lähteä laajentamaan, mutta ehkä emme ensimmäiseksi lähde TikTokiin tekemään hassuja viraalivideoita, Wille naurahtaa.
Villen mukaan podcastien toinen tuotantokausi on seuraavana tähtäimessä, mutta sen jälkeen toiminnan laajentaminen on todennäköistä.
– Ja vaikka meitä on melko vähän, niin emme tykkää mennä hutiloiden joka suuntaan, vaan edetä harkiten ja tuottaa hyvää sisältöä seuraajille.