Missä on sun ensiaputasku?
Kirjoittaja pohtii yhteisten sääntöjen puutetta ja niiden seurauksia Puolustusvoimissa.
Alokaskauteni päätyttyä aurinkoiseen valapäivään Upinniemessä siirryin paahtavaan Santahaminaan jatkamaan palvelustani Ruotuväen toimittajana. Santahaminassa minä, ja noin kuusikymmentä muuta erityistehtäviin valittua taistelijaa joutuivat kokemaan eräänlaisen kulttuurishokin. Me siirryimme Santahaminaan kaikista mahdollisista varuskunnista, kaikista kolmesta palvelushaarasta ja kaiken maailman aselajeista. Yksinkertaisesti sanottuna jokainen varusmies oli oppinut tekemään asioita eri tavalla.
Tämä ilmeni varsin hyvin ensimmäisenä iltana siivouspalvelun aikana, jolloin tuvassamme käytiin kiivasta keskustelua päiväpeiton kohtalosta. Osa tupalaisistamme oli oppinut, että siivouspalvelun aikana sänky pysyy päiväpunkassa, kun taas osa, että päiväpeitto laitetaan pinkkaan jäkille sängyn viereen; jotkut, mukaan lukien minä, eivät tienneet mikä pinkka edes on. Muutaman päivän kuluttua, kun tuli aika laittaa kaappimme "teksiin", kiivas keskustelu yltyi kovaääniseksi väittelyiksi. Kaksi tuvassamme olevaa Santahaminan saaren natiivia esikunta- ja viestikomppaniasta väitti, että taisteluliivin keraamiset levyt pitäisi poistaa liivistä ja laittaa kaappiin esille, kun taas tuvassamme asuva Santahaminalainen sotilaspoliisi väitti vastaan. Loppujen lopuksi tupamme päätti kuunnella kovaäänistä, mutta vakuuttavaa sotilaspoliisiamme, ja kopioida hänen kaappiteksinsä.
Kaikki tilanteet, joita yhteisten ohjeiden puute voi aiheuttaa, eivät ole yhtä koomisia tai viattomia kuin mitä tuvassamme tapahtui. Pahimmillaan ohjeiden puute voisi vaikuttaa taistelijoidemme turvallisuuteen. Tämä varsinkin ilmenee taisteluliivien irtotaskujen järjestyksissä. Olkoot sitten uudet tai vanhat taisteluliivit, jokaisessa joukko-osastossa, ja jopa niiden sisäisissä yksiköissä taskut useimmiten laitetaan eri tavalla. Jos tositilanne tulisi ja sota syttyisi, puolustusvoimien eri joukko-osastot joutuisivat taistelemaan yhdessä. Tulisi tilanteita missä taistelijoiden pitäisi pelastaa taistelijoita, jotka kuuluvat eri joukko-osastoihin tai yksiköihin. Esimerkiksi kajaanilainen jääkäri, jonka taisteluliivin irtopussit on laitettu yksikkönsä tavalla, voisi joutua tilanteeseen, missä hänen pitäisi pelastaa haavoittunut säkyläläinen sotilaspoliisi. Pelastaessaan säkyläläistä hän saattaisi haaskata elintärkeitä sekunteja etsiessään ensiaputaskua tai kiristyssidettä, koska ne eivät löydykään sieltä mihin hän on tottunut.
Miksi asioiden laita on näin? Puolustusvoimat on onnistunut luomaan organisaation laajuiset säännöt miljoonalle ja sadalle asialle kuten esimerkiksi koulutukselle, univormuille, toimistokäyttäytymiselle, jonottamiselle, hiuksille ja syömiselle. Miksi puolustusvoimat ei voisi viimeistellä työtä ja luoda yhteisiä sääntöjä kaikille muillekin asioille? Varsinkin niille, jotka vaikuttavat taistelijoidemme turvallisuuteen? Olen tietoinen, että tämä olisi suuri taakka ja tiedostan nykyisten ohjeiden luomisen tuottaneen suurta vaivaa. Tästä huolimatta olisi vähintään järkevää luoda yhteiset ohjeet kalustolle, mitä on olemassa tuhansia kappaleita. Tuhansien varusmiesten käyttämät taisteluliivit ja irtotaskut ovat hyvä esimerkki. Jos kaikille asioille olisi ohjesäännöt, maamme taistelijat voisivat välttää kiusallisia ja jopa pahimmillaan hengen vaarantavia tilanteita, jotka yhteisten ohjeiden puute aiheuttaa.
