Minustako sotilas?
Kirjoittaja pohtii asepalveluksessa pärjäämistä naisena.
Suoritin lukiossa turvakurssin, joka sisälsi muun muassa luentoja yhteiskunnan eri viranomaisista ja intensiiviviikonlopun Santahaminassa. Viikonlopun aikana pääsin kokeilemaan, miltä arki intissä suurin piirtein tuntuu. Nukuin elämäni ensimmäisen yön teltassa, seisoin tunteja kaatosateessa ja maistoin pakkiruokaa, kuumaa ja keltaista kanapastaa. Palatessani kotiin istuin varuskunnasta saapuvassa bussissa ja sain idean. Olisiko minusta sotilaaksi?
Nuorille miehille on usein itsestäänselvää, että heidän on ennen pitkää täytettävä asevelvollisuutensa jossain muodossa. Naisille asepalveluksen suorittaminen ei ole pakollista, eivätkä monet ole välttämättä edes ajatelleet asiaa. Osalle sen sijaan palveluksen aloittaminen voi olla pitkäaikainen unelma.
Olin pitkään epävarma siitä, jaksaisinko kantaa painavia varusteita ja pysyisinkö joukkueeni mukana. Sanotaan, että ryhmä on niin vahva kuin sen heikoin lenkki, enkä halunnut olla sellainen. Tiesin kuitenkin, että tarvitsisin taukoa opinnoista lukion päätyttyä ja päätin antaa asepalvelukselle ja vihreille vaatteille mahdollisuuden.
Harvoin tulee ajateltua, kuinka paljon rasitusta ihminen todella kestää. Itselleni kynnystä hakea palvelukseen korotti oman fyysisen kuntoni taso. Kärsin pitkään jalkakivuista, enkä saanut kuntoilla ennen palveluksen aloittamista. Tein kuitenkin päätöksen: nyt mennään joko syteen tai saveen.
Suoritettuani koulutushaarakokeen ymmärsin, että fyysistä kuntoa tärkeämpää on oma motivaatio ja sinnikkyys. Suuri osa suorituksesta tapahtuu oman pään sisällä. On omattava itsekuria, mutta jokaista asiaa ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Nyt muisto raskaasta kokeesta tuo lähinnä hymyn huulille.
On turhaa miettiä, selviääkö tulevista harjoituksista tai onko suoritus edes mahdollinen. Johtajat tietävät, kuinka paljon tavaraa nuori jaksaa kantaa ja montako kilometriä hän jaksaa marssia. Tietysti pitkä marssi voi tuntua ajoittain ikävältä, mutta oma ajatustyö kantaa jo pitkälle.
Ensimmäiset päivät palveluksessa ovat vaikeimpia. Ympäristö ja kulttuuri ovat erilaisia, mutta uusiin toimintatapoihin ja rutiineihin tottuu nopeasti. Viikot ovat tarkoin aikataulutettuja, eikä päivän aikana välttämättä edes ehdi miettiä, mitä varuskunnan ulkopuolella tapahtuu.
Naisilla on mahdollisuus keskeyttää palvelus 45 päivän kuluessa, mikäli asepalvelus ei tunnukaan omalta. Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, jossa ehdotetaan keskeyttämismahdollisuuden kestoa lyhennettäväksi 30 päivään, jotta estettäisiin palveluksen keskeyttäminen tehtyjen koulutushaaravalintojen jälkeen ja niistä aiheutuvat siirrot yksiköiden välillä.
Jos päättää lähteä palvelukseen, on kyettävä sopeutumaan raskaisiin harjoituksiin ja tiukkaan kuriin. Asepalvelus on täynnä unohtumattomia kokemuksia, eikä tilaisuutta kannata jättää käyttämättä. Jokaisesta naisesta on sotilaaksi.
