Osiot
Valikko

Ruotuväki

Miltä näyttää asevelvollisuuden tulevaisuus?

Syntyvyyden lasku, nuorten lisääntyvät mielenterveysongelmat ja muuttuva turvallisuusympäristö tulevat haastamaan nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän tulevaisuudessa. Aihetta ei voi vaieta kuoliaaksi, sillä puolustuksemme tulee olla kunnossa niin tänään kuin huomennakin.

Tasaisin väliajoin keskustelunaiheeksi yhteiskunnassa nousee yleinen asevelvollisuus ja sen tarpeellisuus tai kehittäminen. Tämänhetkinen valtioneuvosto on asettanut parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean pohtimaan järjestelmämme kehitystarpeita. Tapetille ei kuitenkaan nouse itse yleinen asevelvollisuus, vaan sen vahvistaminen ja kehittäminen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita kohti. Keskustelussa ollaan väläytelty kansalaispalvelusta vaihtoehtoiseksi palvelusmuodoksi muiden rinnalle sekä koko ikäluokkaa koskevia kutsuntoja. 

Aiheeseen olisi syytä pureutua tarkemmin tarkastelemalla puolustusjärjestelmäämme kokonaisvaltaisemmin. Suomi on Euroopan maiden vastarannan kiiski asevelvollisuusjärjestelmiä verrattaessa. Vain muutamalla maalla, kuten Virolla, Norjalla ja Sveitsillä on käytössään Suomen kaltainen järjestelmä. Kylmän sodan päätyttyä ja kaksinapaisen maailmanjärjestyksen kohdatessa loppunsa Euroopan maat lakauttivat asevelvollisuusarmeijoitaan kiihtyvällä tahdilla. Euroopan unioni ei ole toistaiseksi tarjonnut kattavaa uskottavaa puolustusyhteistyöjärjestelmää, sillä suurin osa EU-maista luottaa puolustuksessaan sotilasliitto Natoon. 

Suomen valitsema puolueettomuuden ja liittoutumattomuuden tie on johtanut sen erilleen maanosan muista maista. Suomessa käytössä oleva kaikkia miespuolisia koskeva aseellinen palvelus on suunniteltu turvaamaan maata mahdollisimman laajan reservin turvin. Kysymys kuuluukin, onko nykyinen järjestelmä toimiva ja kustannustehokas kriisitilanteiden sekä muun yhteiskunnan kannalta? 

Kiistämätön fakta on se, että palkka-armeijamallissa koulutettuja taistelijoita olisi huomattavasti vähemmän. Risto Siilasmaan vetämä asevelvollisuustyöryhmä laski vuonna 2010, että silloisella puolustusbudjetilla olisi saatu kasaan noin 20 000 sotilaan palkka-armeija. Ero on huima Puolustusvoimien nykyiseen sodan ajan 280 000 sotilaan vahvuuteen. 

Palkka-armeijaan siirtymisestä kaikuvat kauhutarinat länsinaapurista ovat olleet oiva argumentti mallia vastaan myös Suomessa. Ruotsi luopui yleisestä asevelvollisuudesta vuonna 2010 ja maan puolustuskyky romahti pohjalukemiin. Heikoimmillaan tilanne oli vuonna 2013, jolloin Ruotsin puolustusvoimilla oli ainoastaan 16 000 sotilasta. Silloinen Ruotsin puolustusvoimain komentaja Sverker Göranson antoi julkisuuteen kylmäävän lausunnon, jonka mukaan Ruotsi pystyisi puolustamaan itseään sotilaallista hyökkäystä vastaan korkeintaan viikon ajan. 

Maan puolustusvoimien hankkiessa edellytyksen olemassaololleen kriisinhallintaoperaatioihin osallistumalla ammattisotilaiden rekrytointi osoittautui haasteelliseksi. Ura Ruotsin armeijassa tarkoitti pitkiä komennuksia ulkomailla, jotka eivät varsinaisesti houkutelleet esimerkiksi perheellisiä tai parisuhteessa olevia ihmisiä. Kuten naapurimaan esimerkki osoittaa, puolustuskyvyn rakentaminen on hidasta mutta alasajaminen pelottavan nopeaa.

Asepalvelusta suorittavien määrä tulee väistämättä pienenemään tulevaisuudessa syntyvyyden laskun seurauksena. Jo tällä hetkellä nuorten mielenterveysongelmat, kuten ahdistuneisuus, estävät noin 25 prosentilta kutsuntaikäisistä pääsyn armeijaan. Mielenterveysongelmat ovat myös suurin syy palveluksen keskeyttämiselle. Mikäli asiaan ei tässä vaiheessa puututa, edessä voi olla tilanne, jossa asepalveluksen suorittavien valmiiksi pieni joukko pienenee edelleen henkilökohtaisten vaikeuksien takia. Tämä tuo haasteita uskottavan reservin ylläpitämiselle tulevaisuudessa. Naisten rekrytointiin panostaminen on askel oikeaan, mutta pienellä tulpalla ei tukita murtumassa olevaa patoa. 

On poliitikkojen tehtävä pohtia, tullaanko kutsunnat ja asevelvollisuus ulottamaan tulevaisuudessa myös naisiin. Väestöpyramidin kallistuessa väärin päin myös sotilasliitto Natoon liittyminen tulee olemaan mitä luultavimmin päättäjien pöydällä. Mikäli liittoutumattomuuden linja jatkuu, palkka-armeija ei kuitenkaan tule maassamme kysymykseen. Sen tuottama puolustuskyky on liian heikko kustannuksiin verrattuna, erityisesti yksinään Venäjän vieressä seisovalla maalla. 

Uskoisin, että mikäli päätöstä naisten aseistamisesta ei tehdä, tulevaisuuden puolustusmalli tulee luultavimmin olemaan jotain nykyisen mallin ja palkka-armeijan välillä. Asepalveluksen suorittavien miesten määrän vähentyessä kaikki vaihtoehdot on käytävä läpi. Tulevaisuuden skenaarioista on puhuttava ja niihin on pohdittava ratkaisuja huolimatta siitä, kuinka radikaaleja muutoksia joudutaan tekemään. Puolustuskyvyn laiminlyönti on vaarallista, sillä tulevaisuuden tapahtumia on mahdoton ennustaa.