Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Mikäs se barbaarimaa Suomi oikein on?

Valtioiden määrä, joissa on käytössä asevelvollisuus, on vähentynyt voimakkaasti sotien jälkeen. Asevelvollisuutta tulee lähteä kehittämään objektiivisesti tehokkaan dialogin keinoin.

Onko Suomi oikeasti sivistysmaa? Japanilainen ystäväni kysyi näin, kun kerroin lähteväni asepalvelukseen. Hänen oli vaikea ymmärtää, miten 2020-luvun länsimaissa voi yhä olla maita, joissa pakotetaan pojat sotilaiksi tarvittaessa aina rintamalle asti.

Ystäväni ei ole ainoa, joka ajattelee tällä tavoin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen asevelvollisuuden lakkauttamisen yhdeksi syyksi nostetaan usein sen yleinen vastustus Vietnamin sodan aikana. Myös moni muu valtio lopetti yleisen asevelvollisuuden 1900-luvun loppupuoliskolla. Tällä hetkellä yleinen asevelvollisuus on käytössä käsitteen määritelmästä riippuen noin 20–30 valtiossa.

Ymmärrän ystäväni näkemyksen. Siihen ovat vaikuttaneet mielikuvat, jotka liitetään asevelvollisuuteen. Japanissa asevelvollisuus yhdistetään usein militaristiseen ja fasistiseen toisen maailmansodan aikakauteen. Tämä kohta Japanin historiaa muistetaan kurjana sotaisana aikana, jota ei mielellään muistella. Tyynenmeren sodan sotaelokuvien ja -sarjojen tyypillinen tarinankerronta rakentuu nuoren miehen ympärille, joka viedään väkisin pois läheistensä luota sotarintamalle näkemään ihmiskunnan raakuus, julmuus ja kärsimys. Samat tekijät tulevat esille myös länsimaalaisissa sotaelokuvissa vaikuttaen asevelvollisuuden mielikuviin.

Tuntemattoman sotilaan kaltaiset elokuvat ovat tietämättäni vaikuttaneet myös minun näkemyksiini asevelvollisuudesta. Ehkäpä Suomi onkin se outo maa, jossa nuoret laitetaan aikuisten poliittisiksi pelinapeiksi.

Toisaalta on tärkeää seurata, mitä Suomen lähikentällä tapahtuu. Naapurimaa Ruotsi palautti asepalveluksen huomatessaan, että palkka-armeija ei ollut hyvä ratkaisu sodan ajan joukkojen koulutukseen. Myös Liettuassa palattiin asevelvollisuuteen turvallisuuspoliittisista syistä. Joidenkin maiden lakeihin on yhä kirjattu, että asevelvollisuus voidaan tarvittaessa palauttaa kriisitilanteessa. 

Vaikuttaakin siltä, että asevelvollisuus ei ole kansainvälisessä mittakaavassa niin menneen talven lumia kuin joskus ajatellaan. Asevelvollisuuskonseptia tulee kuitenkin kehittää modernimpaan, 2020-luvun maailmaan soveltuvampaan muotoon, jossa siihen liitetyt kriittisemmät mielikuvat eivät olisi yhtä keskeisessä roolissa, kuten ystävälläni.

Yksi tällainen uudistus saattaa olla tulossa Suomeen hyvinkin pian. Valtioneuvoston asettama parlamentaarinen asevelvollisuuskomitea on Helsingin Sanomien mukaan esittämässä, että tulevaisuudessa myös naiset määrättäisiin kutsuntoihin. Tämän avulla voitaisiin mahdollisesti parantaa yleistä maanpuolustustahtoa, kun palvelukseen saadaan enemmän motivoituneempia ihmisiä. 

Toinen mahdollinen keino kehittää palvelusta voisi olla hyödyntää paremmin varusmiesten omia kokemuksia ja harrastuneisuutta siviilissä, jolloin lähtö palvelukseen tuntuisi houkuttelevammalta ja hyödyllisemmältä.

On hyvä, että keskustelua asevelvollisuudesta käydään, jotta maanpuolustuksemme pysyisi mahdollisimman tehokkaana. Suomen, kuten myös muiden maiden, on käytävä keskustelua asevelvollisuuden kehityskohdista. Haasteeksi osoittautuu se, että keskustelun tulee perustua faktoihin eikä olla niinkään mielikuviin vetoavaa. Tilannetta tulee seurata aktiivisesti ja uusiin käänteisiin ja mahdollisuuksiin reagoitava nopeasti. 

Eri vaihtoehdoista tulisi olla tietoa paremmin saatavilla, jotta japanilainen ystävänikin pystyisi tekemään paremmin omia tulkintoja. Seuraavan kerran, kun puhun hänen kanssaan, en haluaisi kuulla kuinka Suomi elää vielä toisessa maailmansodassa – haluan kuulla mitä voisimme tehdä, jotta Puolustusvoimat pääsisi hänen mielestään 2020-luvulle.