"Mikään ei voita rentoa hirvestystä"

Kuura kimaltelee puiden oksilla. Metsätien varressa kyttäävät oranssit hahmot siristelevät  silmiään aamuauringossa. Yhdellä on käsissään höyryävä  termospullo, toisella kivääri ja kolmannella hirvikoirien liikkeitä seuraava GPS-sovellus. Yhtäkkiä hiljaisuuden halkaisee haukku. Tussarit nousevat tanaan. Saalis on lähellä.

–  Mikään ei voita rentoa hirvestystä, mutta ei se saalis ole pääasia, hymähtää Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevan Lehtimäen metsästysseuran lihamestari Jorma Jokinen.

– Tilanteetkin pysyvät mielenkiintoisina, kun eläimet liikkuvat ja passipaikkojen pitää siirtyä perässä, kertoo viisikymmentä vuotta hirvimetsällä käynyt Kalevi Paimen. 

Joillekin laji tarjoaa irtioton arjesta, toisille se on elämäntyyli.

–  Metsästys on nautinto, ja minä harrastan sitä jollain tapaa lähes päivittäin. Käyn  ruokintapaikkoja hoitamassa, ajokoiraa lenkittämässä ja kesällä kyhäsin omin käsin kyttikopin, Paimen kertoo. 

Seuran puheenjohtaja Pekka Borisov selittää, että kyse on myös riistanhoidosta. Esimerkiksi peuraeläinkannan kontrollointi vähentää liikenneonnettomuuksia ja taimikkovahinkoja. Supikoirien ja muiden vieraslajien hävittäminen suojaa Suomen luontoa niiden levittämiltä taudeilta.

  –  On aina mukava nollata työviikko käymällä luonnossa porukan kanssa, Borisov jatkaa.

Kylä kokoontuu peijaisissa

Lehtimäki on vajaan kahden tuhannen asukkaan pitäjä, jota yhdistää metsästäminen.

–  Tarjoamme syksyisin hirvipeijaiset koko kylälle. Kutsumme paikalle seuran jäsenet ja maansa vuokranneet, mutta läheiset ja ystävät saapuvat myös. Nytkin olemme varanneet pitoja varten kahdeksankymmentä kiloa paistia, kertoo lihamestari Jokinen.

Lehtimäen metsästysseuran hirvipeijaisille kokoontuu satoja paikallisia. Ruokittavien määrän vuoksi peijaisilla tarjoillaan usein hirvikeittoa, mutta taittuu riistasta kotona hirvikäristystä,  jänispataa tai paistettua sorsanrintaakin.

– Suosikkiriistaa on vaikea sanoa. Syön kaikkea mitä saan kiinni, naurahtaa vuo-
sien varrella metsäkanalinnun poikineen kyninyt Paimen.

–  Metsästys on suomalaista kulttuuria, kerrassaan syrjäseutulaisten korkea-
kulttuuria. Laji yhdistää monen eri tason osaajia ja ikäpolvia. Siinä on sitä yhteisöllisyyttä, mistä voimme olla ylpeitä, toteaa Lapin Jääkäripataljoonan ylivääpeli Timo Kallio.

Joskus käy niin että hirvi kaatuu nevan laitaan, puolen kilometrin päähän lähimmästä tiestä. Näissä tilanteissa ei auta itku, vaan ripeä suolistaminen, sitominen ja koko porukalla kotiinpäin vetäminen. Kuvassa hirven pysäyttänyt ja ensimmäisestä kaadostaan erittäin ylpeä hirvikoira Pimu, kolmevuotias harmaan norjanhirvikoiran ja jämtlanninpystykorvan risteytys. Ensimmäinen onnistunut kaato on tärkeä virstanpylväs hirvikoiran koulutuksessa. Kuva: Viljami Paimen

Mitä, missä ja miten?

Metsästäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka on suorittanut metsästäjätutkinnon. Tutkinnon suorittanut voi lunastaa metsästyskortin. Se on voimassa vuoden kerrallaan, ja on lunastettavissa riistanhoitomaksua vastaan. Vuosittain riistanhoitomaksun suorittaa reilut kolmesataatuhatta suomalaista. 

Tutkinnolla ei ole ikärajaa, mutta vain täysi-ikäinen voi anoa aseenkantolupaa. Alle 15-vuotiaat voivat ampua aikuisen välittömässä valvonnassa, ja yli 15-vuotiaat voivat hakea rinnakkaislupaa täysi-ikäisen aseeseen.

Metsästäjä voi asianmukaisten lupien ja rauhoitusaikojen piirissä metsästää kaikkia  kuuttakymmentä Suomessa esiintyvää riistalajia. Haitallisia vieraslajeja, kuten supikoiria, minkkejä ja piisameja voi pyytää ympäri vuoden. 

Metsästäjien mukaan kivääri- ja lajituntemusta oppii peuraeläinten perässä. On osattava  liikkua aamu- ja iltahämärässä sekä usutettava suurriistaa pysäyttävät pystykorvat oikeille jäljille. 

Haulikko ja hyvä tuliasema tulevat tutuiksi teerestäessä. Metsäkanalinnut viihtyvät hajanaisissa sekametsissä ja soiden liepeillä. Pienikin liike voi paljastaa vaanijan ja säikyttää saaliin. Noutaja- ja setterirotujen keräilyvietin hyödyntäminen helpottaa linnun etsimistä. 

Pistooli ja ansat ovat luolapyynnin työkaluja. Metsästysmuoto vaatii tiivistä yhteistyötä terrierien ja mäyräkoirien kanssa, sillä luolaston löytäminen ja raivaaminen voi kestää tunteja.

Elämäntavan ja kuoleman kysymys

Nykyään metsästyksen yhteiskunnallista merkitystä korostavat sen tarjoama vir-
kistyksellinen ja kulttuurillinen arvo. Sotavuosina  metsämiehet olivat kuitenkin viimeinen este joukon ja nälkäkuoleman välissä, kun huoltolinjat rintamalle olivat katkenneet.

– Maa- ja metsätyömiehet kaatoivat rintamalla riistaa. He olivat erittäin ampumataitoisia  ja sitkeitä huippukuntoisia miehiä. He ovat olleet maanpuolustuksen kivijalka, toteaa Kalevi Paimen. 

Ylivääpeli Timo Kallio muistuttaa, että Suomen jalkaväen ykkösnyrkinkin, ”jääkärin”, olevan perua saksan kielen sanasta ”Jäger”, joka tarkoittaa metsästäjää.

– Jääkärit taistelivat varsinaisen jalkaväen sivustoilla vihreissä asuissa, tiedustellen ja hiljaa liikkuen sekä ehdottomasti muita kauemmas ja tarkemmin ampuen.