Mikä tehtävä on kynäsotilaalla?

“Ai mikä oli? Vai että toimittaja? Aijaha, no kaipa niitäkin täällä tarvitaan”, arveli eräs nuori mies naapurituvasta, kun kerroin siirtyväni alokaskauden jälkeen toimittajan erityistehtävään.  

Vastaavia tilanteita on ollut palveluksen aikana monta ja keskustelukumppaneilla kysymyksiä niin paljon, että olen toisinaan miettinyt, olisiko toimittajan homma sittenkin vastapuolen heiniä.   

Komennukseni myötä silloiset inttikaverini jäivät Sodankylään jatkamaan palvelustaan omien tehtäviensä parissa, mutta ihmetyksen sävyttämät kommentit seurasivat minua mukanani etelään.  

Ihmisiä kiinnostaa erityisesti se, mihin sodassa ylipäänsä tarvitaan toimittajaa. Eikä se ole mikään yllätys kun otetaan huomioon, millainen on niin sanotusti perinteinen sotilas. Useimmiten hän pitelee kädessään rynnäkkökivääriä, ei mustekynää. 

Toimittajaopiskelijana tiedän, miten yhteiskunnallisesti merkityksellistä journalismi voi parhaimmillaan olla. En kuitenkaan ollut ajatellut asiaa maanpuolustuksen näkökulmasta ennen vuotta 2022, jolloin sota Ukrainassa eskaloitui. 

Lukiessani toimittajien kirjoittamia juttuja Butšan verilöylystä ja muista hirmuteoista ymmärsin, ettei Eurooppa ole turvassa sodalta, vaikka nuori ja naiivi mieleni olisikin halunnut uskoa niin.  

Journalistit kuitenkin kuvasivat äärimmäisen tukalaa tilannetta sellaisena kuin se oli, realistisesti ja kaunistelematta. Tämän myötä ymmärsin, että minulla on toimittajanakin oma paikkani maanpuolustuksessa. 

Historiasta löytyy paljon tapauksia, joissa journalismilla on ollut kallisarvoinen vaikutus jopa kokonaisten kansakuntien kohtaloiden kannalta. 

Talvisodassa kansainvälinen media raportoi laajasti suomalaissotilaiden sitkeydestä ylivoimaiselta vaikuttaneen vihollisen edessä, mikä innosti niin vapaaehtoistaistelijoita kuin valtiotason toimijoitakin osoittamaan tukensa Suomelle.  

Toinen osuva esimerkki on Vietnamin sota, jossa toimittajat toivat sotakuvastollaan kansalaisten tietoisuuteen brutaalit ihmisoikeusrikokset, mikä käänsi yleisen mielipiteen sotaa vastaan johtaen lopulta Yhdysvaltojen vetäytymiseen. 

Voidaan siis todeta, ettei kriisitilanteessa toimittajan työstä tule yhtään sen vähemmän arvokasta kuin rauhan aikana vaan ehkä jopa päinvastoin.  

Kuten koko yhteiskunta, myös journalismi joutuu sotatilanteessa kohtaamaan aivan erityislaatuisia haasteita, kun lehdistönvapauden rinnalle nousee kysymyksiä niin turvallisuuden kuin taistelumoraalinkin vaalimisesta.  

Selkeitä vastauksia tuskin on olemassa, mutta tässä palvelustehtävässä niitä saa silti pohtia. 

Siksi onkin tärkeää, että meillä on varusmiestoimittajia, jotka saavat riittävän koulutuksen ja valmiudet kriisien varalle, kuten kaikki muutkin palveluksen suorittaneet sotilaat. 

Ihmettelijöille annan siis hyvin yksinkertaisen vastauksen: maanpuolustus tarvitsee monenlaista voimaa.