Miinantorjunta-alus kansainvälisen arviointiryhmän testissä

Turun saaristossa merimiinojen etsintä- ja tuhoaminen sujui mallikkaasti, kun MHC Purunpää-alus suoritti harjoituksessa tehtäväänsä belgialaishollantilaisen arviointiryhmän valvovan silmän alla.

Pansion sotasataman laiturissa vierailijoita odotti aamulla kahdeksalta Katanpää-luokan miinantorjunta-alus MHC Purunpää. Kylkinumerolla 41 varustettu alus sai kannelleen joukon belgialaisia ja hollantilaisia miinanetsinnän ja -raivauksen asiantuntijoita oman miehistönsä lisäksi. Pian laiva irtautui laiturista suunnaten kohti Turun saaristoa ja miinantorjunnan täyttämää päivää.

Kyseessä oli MHC Purunpään Mine Countermeasure Vessels Operational Sea Training (MOST) -koulutus ja arviointi, eli belgialaishollantilaisten perustaman miinantorjunnan osaamiskeskuksen kanssa järjestetty harjoitus, joka keskittyi nimenomaan miinantorjunnan osaamisen arviointiin.

– Arviointi tukee kansallista puolustustamme. Saamme ulkopuolista näkökulmaa omasta toiminnastamme ja pystymme tämän palautteen perusteella toteuttamaan kehitysideoita omilla ehdoillamme, 4. Miinantorjuntalaivueen komentajakapteeni Sampo Neste kuvailee laivalla tapahtuvaa arviointia.

– Tämän arvioinnin myötä saamme totta kai tietoa myös siitä, miten hyvin aluksemme ja henkilöstömme täyttävät kansainväliset vaatimukset. Vaikka kansallinen puolustus onkin etusijalla, tämä antaa meille työkaluja esimerkiksi pohjoismaiseen yhteistyöhön, Neste pohjustaa arvioinnin tarkoitusta.

Arviointiryhmä seurasi miehistön työskentelyä tarkasti. Ilmatyynyn avulla pinnalle nostettu merimiina kiinnitettiin nosturiin työskentelyn helpottamiseksi.

Miinanetsintään ja tunnistukseen liittyviä harjoituksia oli päivän aikana muutama, ja ne sisälsivät useita eri vaiheita, jotka vaativat tarkkaa suunnittelua ja miehistön yhteistyötä. Kaikki alkoi etsinnästä ja tunnistuksesta.

Aluksen kannelta mereen laskettu ROV eli Remote Operated Vehicle oli yksi MHC Purunpään miinanetsintään, tunnistukseen, tuhoamiseen ja pohjan kartoitukseen käytettävistä laitteista. Kirkkaankeltainen laite oli varustettu kameroilla ja sensoreilla, joiden avulla tunnistetaan miinanetsintäsensoreilla havaitut mielenkiintoiset pohja- tai välivesikohteet. Laitetta ohjattiin keskuksesta käsin, ja sen saatua tiedustelukierroksensa valmiiksi, se nostettiin takaisin laivan kannelle käyttöhuoltoa varten.

– Hollantilainen ja belgialainen osaaminen liittyy nimenomaan miinantorjuntaan. Koska olemme itse Suomen parhaat alan asiantuntijat, saadaksemme asiantuntevaa palautetta omasta toiminnastamme on meidän käännyttävä kansainvälisten tahojen puoleen. Tässä kohtaa teimme päätöksen pyytää arviota nimenomaan MOST:ilta heidän ammattitaitonsa ja kokemuksensa vuoksi.

MHC Purunpään kalustoon kuului useita erilaisia miinanetsintään ja -tunnistukseen sopivia laitteita, joista harjoituspäivänä käytössä olivat HMS eli Hull Mounted Sonar, SSS eli Side Scan Sonar ja ROV eli Remote Operated Vehicle.

Osaamisen tuominen Suomeen on ollut helppoa, sillä osaamiskeskuksella on tällaisia arviointikäyntejä varten Mobile MOST -paketti. Paketti sisältää laitekokeiluja, merikuntoon ja merenkulkuun liittyviä aiheita, merimiestaitoja muun muassa hinaamisen ja merellä suoritettavan täydentämisen osalta, suojapalvelua sisältäen palo- ja vauriontorjuntaa sekä tietenkin miinantorjuntaan liittyviä harjoituksia.

– Miinanraivaamisessa meillä suomalaisilla on todella hyvä osaaminen jo pelkästään edellisten sotien jälkeen Itämerestä raivattujen räjähteiden takia. Se, missä tietotaitoamme täytyy vielä kehittää, on miinojen etsintä.

Saadakseen parhaan mahdollisen kuvan aluksen toiminnasta MOST -ryhmä oli läsnä aluksella yhteensä kaksi viikkoa. Miinojen etsintä, tunnistus ja vaarattomaksi teko sujuivat aluksen henkilöstöltä hyvin, vaikka kehitysehdotuksiakin tuli. Jokaisen harjoitustilanteen jälkeen käytiin läpi lyhyt palaute, jossa arvioitsija kertoi havaintojaan.

– Paitsi omaan käyttöömme 4. Miinantorjuntalaivueeseen, saamme tästä todennäköisesti koko merivoimia koskevaa palautetta. Huomiot esimerkiksi turvallisuuteen ja pelastukseen liittyen ovat sellaisia, joita voimme pidemmän päälle hyödyntää muillakin aluksilla, Neste valotti arvioinnista saatavan palautteen hyötyjä.

Arvioinnin aikana harjoitukset ovat keskiössä. Nyt on meneillään ensimmäinen viikko, jonka aikana keskitymme perusteisiin, kuten turvallisuuteen ja merimiestaitoihin, miinantorjuntaa unohtamatta. Toisen arviointiviikon aiheena on niin kutsuttu "Weekly War", eli viikon mittainen tehtävä, jonka aikana suoritetaan käskettyjä miinantorjuntatehtäviä kaikkine muuttujineen harjoitusta varten laaditussa scenaariossa.

Erilaiset harjoitukset ovat arvioinnin keskiössä. Laivan miehistön on oltava valmiina toimimaan tehtävässään milloin vain, sillä osa tehtävistä tulee yllättäen reaktiokyvyn arvioimista varten.

Turvallisuuden perusteisiin kuuluvia palontorjuntaharjoituksia oli päivän aikana useita. Toimintaa hätätilanteessa testattiin paikallisesti harjoituksissa, joissa yksi arviointiryhmän jäsenistä kuvaili jollekin miehistön jäsenelle tulipalohavainnon. Kuvailuun reagoitiin kuten oikeaan hätätilanteeseen, jolloin toiminnan nopeutta ja oikeaoppisuutta päästiin tarkkailemaan helposti.

– Aluksella ei voi vain juosta karkuun palon sattuessa, vaan jokaisen miehistön jäsenen on osattava tarvittavat alkusammutustoimenpiteet. Yksi suurimmista eduista Mobile MOST:in tilaamisessa tänne Suomeen on se, että saamme tietoa nimenomaan omien toimintatapojen toimivuudesta, Neste kertoo.

Mukana aluksella oli ryhmä sukeltajia, jotka omalta osaltaan osallistuivat miinanraivaustehtäviin. Merimiinan nostaminen pohjasta ja sen kuljettaminen ilmatyynyn avulla alukselle sujui kokeneelta ryhmältä mallikkaasti. Katanpää-luokan alusten varustukseen kuuluu painekammio, joka mahdollistaa sukellustoiminnan alukselta käsin.

Aluksen miehistöön kuuluu asepalvelustaan siellä suorittavia varusmiehiä, joista yksi oli alikersantti Nana Polkutie. Varusmiesten tehtäviin aluksella kuuluu navigointia, ympäristön tarkkailua, palvelusta laivakokkina, aluksen laivaveneen kanssa toimimista sekä monia muita tehtäviä.

Varusmiespalvelustaan laivastossa suorittava alikersantti Nana Polkutie on tyytyväinen palveluspaikkaansa ja harkitsee hakeutuvansa sotilasuralle.

– Suoritan varusmiespalvelustani MHC Purunpäällä kansialiupseerina. Rannikkolaivasto on ollut todella mielenkiintoinen ja antoisa paikka suorittaa varusmiespalvelusta, koska täällä pääsee oppimaan asioita, joita siviilissä on mahdotonta edes kokeilla, Polkutie kertoo omasta palveluksestaan.

Varusmiehen elämä aluksella on toisinaan haastavaa sääolosuhteiden, ahtaiden tilojen ja merellä vietettyjen viikonloppujen takia. Pitkistä harjoitusjaksoista huolimatta tai ehkä juuri niiden takia Polkutie suhtautuu laivapalvelukseen positiivisesti. Varusmiespalveluksen jälkeen hän on harkinnut jatkavansa uraa puolustusvoimissa ja on kiinnostunut jatkamaan merivoimissa.

– Aseistuksena meillä on 40 mm tykki ja kaksi laivakonekivääriä sekä syvyyspommeja. Pituutta aluksella on yli 50 metriä ja leveyttä noin kymmenen.

– Syvyytemme on kolmen metrin luokkaa. Kyllä täällä välillä tuntuu ahtaalta, mutta meillä on onneksi lepohetket vuorotellen, Polkutie esittelee alusta.

Veden varaan joutunut miehistön jäsen. Miinanetsintä, merkinanto valosignaalilla, kylmiöön lukkojen taakse jäänyt kokki. Ensiaputehtävä, laivaveneen vesille laskeminen ja nostaminen. Pitkään päivään mahtui paljon toimintaa, jonka jälkeen MHC Purunpää palasi takaisin satamaan auringonlaskun aikaan. Arviointiryhmä poistui yöksi alukselta, kun taas miehistöllä alkoi harjoituksen paras ja haastavin osuus, palautteen käsittely ja siitä oppiminen.

 

Näköislehdet