Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Elias Harinen

Miinalaiva Uusimaa miehistöineen.

Miehistö vilkutti omaisilleen miinalaiva Uusimaan lähtiessä koulutuspurjehdukselle Turusta.

Miinalaiva Uusimaa lähti kadettien koulutuspurjehdukselle ja kohti Espanjaa

Johannes Koivisto

Paluumatkalla alus osallistuu kansainväliseen harjoitukseen Nato-liittolaisten kanssa Liettuan rannikolla.

Miinalaiva Uusimaa lähti viime perjantaina Merivoimien jokavuotiselle koulutuspurjehdukselle Varvintorin edustalta Turusta. Purjehdus kestää kaikkiaan noin kuusi viikkoa.

Merisotakoulun koulutuspäällikkö, komentaja Ilkka Stenberg kertoo, että koulutuspurjehdus on keskeinen osa laivastolinjan merikadettien opetusuunnitelmaa. Purjehdukseen osallistuu ensimmäisen ja kolmannen vuosikurssin kadetteja.

Monelle ensimmäisen vuoden kadettiopiskelijalle koulutuspurjehdus on ensikosketus meripalvelukseen taistelualuksella. Kokeneemmat kadetit taas pääsevät perehtymään syvemmin jo opittuihin taitoihin.

Kunkin vuosikurssin koulutustavoitteet on sovitettu omille tasoilleen

– Kolmannen vuosikurssin kadeteilla on luonnollisestikin paremmat lähtökohdat, jolloin heidän kouluttamiselleen on asetettu korkeammat tavoitteet, Stenberg avaa.

Vaikka koulutuspurjehduksella on pitkä traditio Merivoimissa, toteutetaan se täysin  koulutuksellisen arvon vuoksi.

Komentaja Stenberg kertoo, että koulutustavoitteet ovat sovitettu kokemuksen perusteella. Kuva: Elias Harinen

Kesäkuussa Baltops-harjoitukseen

Niin laiva kuin miehistökin on pitänyt valmistella vaativaa matkaa varten.

– Koulutuspurjehduksen alkua edeltää kahden viikon mittainen vaihe, jossa matkaan osallistuva henkilöstö valmistellaan perustaidoiltaan, Stenberg kertoo.

Samassa yhteydessä alukseen tehdään tarvittavat täydennys- ja huoltotoimenpiteet. 

Merikelpoisuudesta ja toimintakuntoisuudesta halutaan olla aivan varmoja ennen pitkää purjehdusta.

Koulutuspurjehduksen ensimmäinen osio vie eteläiseen Espanjaan, jossa Uusimaa tekee matkan ensimmäisen satamakäynnin Gibraltarinsalmen lähellä.

Stenberg mainitsee, että matkalle valittiin tarkoituksellisesti pitkä siirtymä, joka koulii miehistöä. Koulutuspurjehdus jatkuu Espanjasta Alankomaihin ja sitten takaisin Suomeen. 

Toukokuun 31. päivä ensimmäisen vuosikurssin kadetit nousevat maihin Turussa. Muun miehistön koulutuspurjehdus jatkuu vielä kaksi viikkoa, kun Uusimaa osallistuu kesäkuussa kansainväliseen BALTOPS 2024 -harjoitukseen Itämerellä Liettuan tuntumassa.

Koulutuspurjehdusta vaikea korvata 

Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen näkee, että koulutuspurjehduksella on ensiarvoisen tärkeä sija laivastokadettien kouluttamisessa.

– Purjehduksessa yhdistyy ainutlaatuisella tavalla teoria- sekä käytännön koulutus, Tiilikainen arvioi.

Etenkin nuoremmat kadetit oppivat merimiestaitoja ja sitä, kuinka laivalla toimitaan ja eletään.

Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tiilikainen tarkastaa laivan ja sen miehistön. Kuva: Elias Harinen

– Koulutuspurjehdusta on vaikea korvata millään muulla tavalla. Näkemystäni vahvistaa se, että käytännössä kaikissa muissakin maailman laivastoissa on samantyyppistä toimintaa, hän kertoo.

Tiilikainen ennustaa, että jatkossa nähdään mahdollisesti haastavampiakin harjoituksia osana Nato-liittokuntaa.

Merivoimissa Nato-jäsenyys näkyy lisääntyvänä kansainvälisyytenä. Kuitenkin Merivoimien ydintehtävä eli Suomen puolustaminen säilyy muuttumattomana.

Tiilikaisen mukaan kielitaito korostuu Merivoimissa jatkossa entistä enemmän. Kyky kommunikoida sujuvasti liittolaisten kanssa edesauttaa yhteistoimintaa ja -turvallisuutta.

Juhlallinen lähtö matkalle

Komentaja Stenberg sanoo, että Uusimaa on täytetty lähes maksimikapasiteettiinsa purjehdusta varten. Ylimääräisiä punkkapaikkoja ei ole. 

Uusimaan miehistö on valmiina lähtöön. Kuva: Elias Harinen

Aluksen miehistöön kuuluu noin sata henkeä. Kadettien lisäksi koulutuspurjehdukseen osallistuu Puolustusvoimien kantahenkilökuntaa sekä miinalaiva Uusimaalla palvelustaan suorittavat varusmiehet.

Uusimaan lähtö oli juhlallinen, kun Merivoimien komentaja Tiilikainen irrotti henkilökohtaisesti aluksen viimeisen köyden. Miehistön omaisten ja Laivaston soittokunnan hyvästelemänä alus suuntasi Itämeren kautta Atlantille.