Mighty Arrow 25 -harjoitus toi yhteen eurooppalaiset aseveljet

Lähivartiomiehen kolina herättää teltassa nukkuvat hieman ennen kuutta. Pakkasaamun liikkeellelähtö on tahmeaa, sillä lämmin teltta ja makuupussi houkuttelevat. Hetken päästä joukko on hajaantunut ryhmitysalueelle aamupalalle. Yksi lapioi kaurapuuroaan puun juurella, toinen siemailee mehua teltan lämmössä. 

Upseerikokelas Aapo Hänninen komentaa joukkoaan liikkeelle. Vaunujen moottorit hörähtävät käyntiin, kypärät sekä taisteluliivit sujahtavat ylle ja sotilaat kapuavat vaunuihin. Hänninen käskee johtamansa valmisteluosaston matkaan ennen kuin kranaatinheitinjoukkueet suuntaavat yksi kerrallaan kohti tuliasemia.

– Päivän teemana on viivytystaistelu. Tuemme epäsuoralla tulella vaunukomppanian irtaantumista, Hänninen kertoo.

Letka pysähtyy tieuralle. 120-milliset kranaatinheittimet ajetaan ripeästi asemaan, ja MT-LB-vaunut naamioidaan ilmasuojaan. 

Panssarivaunut naamioidaan ympäröivän maaston mukaisesti esimerkiksi havuilla. Kuva: Yankuan Zhang

Pian mäntymetsässä kajahtaa huuto ”tulikomentoja”. Metsä tärisee, kun sirpalekranaatit singahtavat heittimistä kohti kuvitteellista vihollista. Bravo-tulijoukkueen johtaja, upseerikokelas Eeli Packalen, on tyytyväinen joukkueensa toimintaan.

– Kranaatinheitinmiehen motto on nopeus, nopeus ja nopeus. Saavutimme ampumavalmiuden alle tavoiteaikaan, joten illan saunavuoro on todellakin ansaittu. 

Ammunnan keskeyttää monia kranaatinheitinmiehiä puistattava huuto ”Ajoon!”  Vanhat tuliasemat on hylättävä mahdollisimman nopeasti. Hiki virtaa, kun heitin nostetaan maasta takaisin ajopyörien päälle.

– Nyt on kiire! Vauhtia, hoputtaa tulitoiminnan valvojana toimiva luutnantti.

Panssarivaunujen miehistö pinkoo poistamaan naamioverkkoja ja käynnistämään vaunut. Lopulta heittimet saadaan vaunuihin kiinni ja komppania siirtyy kohti seuraavaa tuliasemaa.

Joki ei estä etenemistä

Käynnissä on Maavoimien mekanisoitujen joukkojen Mighty Arrow 25 -harjoitus. Taisteluosaston hyökkäyksen tielle on tullut alati virtaava joki.

Maa tärisee jalkojen alla, kun harjanteen takaa ilmestyy siltapanssarivaunu. Kolme moottoripyörälähettiä ohjaa sitä kohti jokea. 

Joen pientareella makaa suomalainen pioneeri. Hän on valmiina auttamaan sillan laskemisessa ja pidättää hengitystään, kun teräshirviö matelee hänen viereensä. 

Vaunu lipuu hiljalleen joen eteen ja pysähtyy. Metalli kitisee, kun vaunun päällä oleva silta ojentuu 26-metriseksi. Ajaja kapuaa luukusta ylös varmistamaan, että silta laskeutuu varmasti oikeaan kohtaan. 

Lopulta 1 500-hevosvoimainen rautahirviö pakittaa vauhdilla suojaan harjanteen taakse. Ensimmäinen liki 60 tonnia painava Leopard-taistelupanssarivaunu ajaa sillalle ja lähtee etenemään sitä pitkin. Telojen ja sillan urien väliin ei jää monta senttiä tilaa. 

Vaununjohtaja varmistaa, että etäisyys edessä ja takana kulkeviin ajoneuvoihin pysyy sopivana. Kuva: Eetu Kolehmainen

Kärjessä etenee Panssarivaunukomppania Leopard 2A4 -kalustollaan, jota seuraa Panssarijääkärikomppania MT-LB-vaunuilla. 

Kaikki eivät kuitenkaan pääse joesta yli kuivin jaloin. Ennen vaunujen paikalle tuloa jalkaväkijoukkue on kahlannut joesta läpi ja varmistaa vastarannalla, ettei kukaan pääse yllättämään aseetonta siltavaunua.

Joen ylitys tuo esiin mekanisoitujen joukkojen keskeisimmän vahvuuden – eri aselajien saumattoman yhteistoiminnan. Taistelupanssarivaunut ja panssarijääkärit eivät olisi päässeet joesta yli ilman pioneerien tukea. Siltaa puolestaan ei olisi voitu laskea ilman tulenjohtajan tarjoamaa epäsuoran tulen turvaa. 

Meno ei pysähdy tähän. Hyökkäys jatkuu, kuin mitään jokea ei olisi tiellä ollutkaan.

Sivustansuoja murskautuu

Parin kilometrin päästä hyökkäys pysähtyy vastapuolen puolustusasemiin. 

Saksalainen jalkaväkijoukkue yrittää hätäisesti muodostaa taisteluajatusta. He ovat jalkautuneet Pohjankankaan harvaan metsämaastoon, ja ryhmänjohtajat juoksevat ripeästi toistensa luo. 

Varvikossa makaa saksalainen jääkäri. Hän sulautuu niin hyvin ympäristöön, ettei häntä edes huomaa – vihreänruskea maastopuku ja kasvot peittävä tuubihuivi hukkuvat mäntyjen ja risujen joukkoon. 

– Odotamme vihollisen vastahyökkäystä. Tehtäväni on valmistella panssarintorjunta-aseeni ja tähystää länteen, sotamies Nagel huikkaa kesken taistelun. 

Taistelun äänet peittävät keskustelun: konekiväärit rätisevät edessä.

Aina harjoitukset eivät ole yhtä turvallisia kuin Suomessa. Brittiläisen tiedustelujoukkueen ajoneuvoa kohti on ammuttu Lähi-idässä. Kuva: Yankuan Zhang

Harjoituksessa opetellaan toimimaan myös vihollisen elektronisen häirinnän alaisena. Tällöin tukeudutaan paperikarttoihin ja käsimerkkeihin. 

– Emme tiedä edessä olevien panssarivaunujen tilannetta, sillä vihollinen häiritsee radiota. Tilannetieto ei kulje nopeasti, ja odotan ryhmänjohtajani ohjeita, kertoo Nagel. 

Lopulta punaisten vastahyökkäys yllättää sinisten puolella taistelevat saksalaiset. Heidän tehtävänään on toimia sivustansuojana vieressä hyökkäävälle Panssarivaunukomppanialle. 

Ryhmä saksalaisia on jäänyt vihollisen Leopard-taistelupanssarivaunujen ristituleen ja tuhoutunut taukoamatta räiskyvän konekivääritulen alle. He ovat riisuneet kypäränsä merkiksi siitä, että eivät ole enää taistelussa mukana.

– Seitsemän Leopardia tulitti ryhmäämme tykeillä ja konekivääreillä. Erkaannuimme toisistamme, joten lopulta mitään ei ollut tehtävissä, ryhmän lääkintämies, korpraalia vastaava Tar, kertoo.

Simulaattoreista apua palautteeseen

Myös vihollinen on saanut tappioita, ja tieuralle on pysähtynyt punaisten Leopard-taistelupanssarivaunu. Sen putki on nostettu ylös ja kanuunan suussa olevat simulaattorin valot vilkkuvat merkiksi tuhoutumisesta. Moottori hohkaa vielä kuumana, vaikka se on hetki sitten jo sammutettu. 

Vaunun miehistö pohtii kannen päällä syitä tuhoutumiselle. Vihreisiin haalareihin ja mustaan vaunupäähineeseen pukeutunut Leopardin johtaja tietää, mikä siihen johti. 

– Hyökkäsimme tieuraa pitkin ja vihollisen vaunu ehti ampua meitä ensin. Menimme korjaamaan vaurioita taaemmas, mutta vaunu tuhoutui lopullisesti, kun meitä osuttiin sivusta singolla, kertoo vaunujoukkueen johtaja, upseerikokelas Aleksi Karttimo.

Harjoituksessa on käytössä KASI-simulaatiojärjestelmä, jonka avulla kuvataan tappiota niin yksittäiselle jalkaväen soturille kuin Leopard-taistelupanssarivaunulle. 

– Olemme saaneet saksalaisten ja suomalaisten simulaattorijärjestelmät toimimaan keskenään. Näin saksalainen jääkäri voi esimerkiksi tuhota singollaan suomalaisen panssarivaunun, toteaa Panssariprikaatin koulutuspäällikkö, everstiluutnantti Petteri Tammi.

Aika ansaitulle levolle

Panssarikranaatinheitinkomppanian ryhmityksessä on utuinen tunnelma. Ilta-aurinko laskee mäntymetsän taakse, ja ilmassa leijailee dieselin ja savun tuoksu.

Soratien kupeessa on vierekkäin kymmeniä panssarivaunuja, joista useimpiin on kytketty raskas kranaatinheitin. Puolijoukkueteltat kohoavat jo pystyssä. Suurin osa sotilaista on vetäytynyt makuupusseihinsa lepäämään.

Muutama johtaja on vielä karttojen ja muistivihkojen äärellä – valmistautumassa huomiseen. Yksi heistä on upseerikokelas Lasse Koivula. Miehestä näkee, että hän on ollut yhtäjaksoisesti metsässä kaksi viikkoa. 

– Harjoituksen taisteluvaihe meni todella nopeasti. Päivät alkoivat aamukuudelta ja päättyivät yömyöhään – mutta tekemistä oli ja oppia tuli paljon. Tulenjohtopäällikön tehtävään harjaantuva Koivula kokee oppineensa Mighty Arrowissa paljon droonien hyödyntämisestä. 

– Olen harjoitellut vihollisen paikantamista vertaamalla ilmasta saatua kuvaa karttaani. Se on ollut todella tehokas keino hahmottaa kokonaistilannetta. Usean kuukauden mittainen harjoitusrupeama ei unohdu hetkessä. Harjoitukset jättävät jälkensä myös lomalla.

– Toissaviikon harjoituksen jälkeen löysin itseni jopa unissa pyytämässä tulitukea, Koivula naurahtaa. Käynnissä olevassa ampumaharjoitusvaiheessa sotilaille annetaan tavallista enemmän aikaa levätä. Riskit ovat suuremmat, kun käytetään kovia ampumatarvikkeita.

– Meillä ei ole ollut yhtään yöllistä hälytystä, ja nyt ampumavaiheessa on ainoastaan yksi vartiomies tunnissa. Unta on saatu yllättävän hyvin, Koivula kertoo. Harjoituksessa olevat kotiutuvat hieman yli kuukauden kuluttua, ja mielissä alkaa siintää jo palveluksen jälkeinen aika. Upseerikokelas Aapo Hänninen ja panssarijääkäri Pessi Hipp eivät ole vielä varmoja, missä palveluksen päättymistä juhlistavat. 

– Pohdimme Himos-mökin ja Ruotsin risteilyn välillä. Juhlat saavat kylläkin jäädä yksipäiväisiksi – kevään sotaharjoitusrupeaman jäljiltä energiat ovat varmasti vähissä, Hipp kertoo. 

Taistelumuonaa ja munkkeja

Yli 2 800 sotilaan harjoitus vaatii ruokahuollolta tarkkaa suunnittelua ja joustavuutta. Kenttäkeittiöstä nousee savu ja ilmassa leijuu tuttu hernekeiton tuoksu. Hernekeitto näyttää maistuvan kaikille – myös paikalle saapuneelle suomalaiselle kenraalille sekä ulkomaalaisille sotilaille. Brittiläisen tiedustelujoukkueen kasvoja korostaa ruskea naamiointi. He ovat levähdystauolla ja vaikuttavat hyväntuulisilta, vaikka Pohjankankaan tuuli onkin napakka.

Joukkojen johtaja, ylivääpeli Stewart, kertoo vaikuttuneensa suomalaisista olosuhteista  ja ennen kaikkea ruuasta.

– Ruoka on ollut erinomaista. Taistelumuonista erityisesti perunamuusi ja kinkkutahna ovat yllättäneet positiivisesti. Makumaailma käy välillä yksitoikkoiseksi, mutta silloin pitää käyttää luovuutta. Perunamuusia voi laittaa esimerkiksi tortillan väliin, Stewart neuvoo. Sotilaat eivät joudu selviämään ainoastaan taistelumuonalla, sillä leirisotilaskoti on käytössä viikoittain. 

– Leivomme satoja munkkeja päivittäin. Kaikkia munkkeja emme pysty teltassa paistamaan, joten tuomme osan leipomoista. Etenkin saksalaisia on hämmentänyt sotilaskotiauton palvelut, kertoo sotilaskotisisar.

Ilmauhka on jatkuva

Niinisalon helikopterikentällä patsasteleva Brittien Apache-taisteluhelikopteri miehistöineen kerää varusmiesten ja ammattisotilaiden huomion. Ryhmä kersantteja ottaa selfien metallihirviön kanssa. Harjoituksessa on läsnä ”vihreät joukot”, jotka vaihtelevat puolta vallitsevan tilanteen mukaan. Näihin joukkoihin kuuluu Mighty Arrowin lukuisat ilma-alukset 10-kiloisesta Orbiter-lennokista 10-tonniseen Apacheen. 

– Helikopteri on tällä tehtävällä varustettu 230 gallonan lisäpolttoainesäiliöllä. Vaihtoehtoina olisi myös asentaa lisäsäiliön tilalle Hellfire-ohjus, ensi syksynä lentäjäopintonsa aloittava brittisotilas valaisee. Syynä aseistuksen vähäisyydelle on Mighty Arrowin tehtävien luonne.

Apache-taisteluhelikopterit käyttivät laskeutumispaikkoinaan helikopterikenttien ohella myös valtateitä. Kuva: Yankuan Zhang

– Tehtävämme on löytää ja tunnistaa vihollisen panssaroituja ajoneuvoja. Kun löydämme kohteen, ilmoitamme siitä radiolla ja tässä harjoituksessa se tuhotaan virtuaalisesti, kertoo kopterin ampuja, kapteeni Tom. Kapteenin olemus on hämmästyttävän rauhallinen siitä huolimatta, että Apache nousee ilmaan 30 minuutin päästä. Hän kertoo kokemuksistaan rauhallisesti ja ammattitaitoisesti. 

– Olemme hyvin tehokkaita löytämään vihollisen ajoneuvot sekä tuhoamaan ne. Harjoittelemme Mighty Arrowissa sekä tiedustelu- että tuhoamistehtäviä, kapteeni jatkaa. Apachen pääase, 30-millinen M230-konetykki, pääsee harjoituksen aikana myös tositoimiin. 

– Harjoituksen ampumavaiheessa ammumme kovilla, yhteistyössä suomalaisten kanssa. 

Apachella on kiire ilmaan. Kapteeni Tom katoaa kopterin hyttiin yhdessä lentäjän kanssa ja alkaa tutkia huolellisesti papereita ja karttoja. 

Kopterin nokassa oleva konekivääri alkaa kääntyillä – se tähtää sinne, minne ampuja katsoo kypärävisiirinsä läpi. Samalla teknikko varmistaa, että koneen ulkopuolella on kaikki kunnossa. Hän tarkastaa huolellisesti jokaisen anturin ja irrottaa lopuksi langallisen puheyhteyden kuulonsuojaimistaan kopterin sisälle. 

Hiljaisuuden rikkoo moottorin jyrähdys ja roottorien lavat alkavat pyöriä vimmatusti. Ilmavirta nostattaa kentälle hiekkamyrskyn. Ihmiset kääntyvät poispäin ja suojautuvat lentävältä pölyltä. Apache nousee hiljalleen puiden ylle ja kaartaa vauhdilla kohti harjoitusaluetta.