Mieluummin tetsaan kuin täytän lisää työhakemuksia – Kaikki kotiutuvat, mutta töitä saa vain muutama prosentti
Kirjoittaja toivoo, että häntä haluttaisiin kesätöihin yhtä paljon kuin inttiin.
Vuoden alun synkkyyttä ruokkii kaikkien nuorten inhokkiaktiviteetti – työnhaku.
Reservi ja sen tuoma työttömyys odottavat minua. Maaliskuusta eteenpäin kalenterini ei täyty enää itsestään maanpuolustuksella, eikä tilille kilahda edes päivärahoja. Vähän hajottaa lähitulevaisuus.
Kuukauden ajan olen käyttänyt iltavapaita ja viikonloppulomia työhakemusten täyttämiseen – tuloksetta. Enkä ole läheskään ainoa. Kun puhun asiasta inttikavereilleni, on heilläkin sama kivi maiharissa. Töitä ei ole, eikä tule. Intin jälkeistä elämää pitäisi joillain varoilla ylläpitää.
Meillä kesällä aloittaneilla yhdeksän kuukauden sotureilla ovat aamut vähissä. Vaikka kotiutumista on odotettu, alkaa loppusuoralla arvostaa intissä oloa enemmän.
Rahaa en ole intissä liikaa kuluttanut. Toki päivärahojen pitäisi olla korkeammat, koska ne kuluvat välipalojen ostamiseen. Mutta silti ilmaiset ateriat ja majoitus tuntuvat tässä kohtaa aika hyvältä.
Intissä meistä pidetään huolta. Siviilissä meidän päälle syljetään.
Kun tein ensimmäisiä kesätyöhakuja, sain puhelimeen uutisilmoituksen, että Suomessa on Euroopan huonoin työttömyystilanne. Onpa kannustavaa.
Hain esimerkiksi Lidlin myymälätyöntekijäksi. Niin haki pelkästään pääkaupunkiseudulla 4 052 muutakin, joista 3,7 % sai paikan.
Lähdin inttiin heti lukion jälkeen. Se tarkoittaa sitä, että minulla ei vielä ole minkään alan korkeakoulutusta alla, joten toiveeni kohdistuvat lähinnä asiakaspalvelutöihin. Olen siis noiden 3,7 % mahdollisuuksien varassa.
Vaikka minulla on kokemusta ravintola- ja baarityöstä, haastattelukutsut ovat olleet vähissä monesta kymmenestä hakemuksesta huolimatta.
Kun olen kuitenkin toimittaja, haluaisin uskoa, että hakemuskirjeeni ovat ainakin kelvollisia. Liian monta nuorta vaan on samalla laiturilla kanssani ja vain harvoille on veneessä tilaa.
Pankkitilin täyttäminen ennen opiskelujen aloittamista on nykyään välttämätöntä, kun opiskelijoiden ja vähävaraisten asema vain heikkenee. Tänä päivänä nuorten talousongelmat ovat sääntö, eivät poikkeus.
Minunkin on sitten pakko nostaa opintolainaa ja kasvattaa sen suosiota, kun elokuussa viimein aloitan jatko-opintoni.
Töitä pitäisi saada, mutta kovin montaa kertaa en jaksa enää kirjoittaa, kuinka kahvin keittäminen tai riisipaketin hyllylle laittaminen on aina ollut intohimoni.
En silti luovuta, joten työnantajat: olen käytettävissä 18. maaliskuuta alkaen!
