Mieluummin poterossa kuin juhlasalissa – vuoden reserviläiskouluttaja palkittiin jalkaväen vuosipäivänä ensi kertaa

Jalkaväen vuoden reserviläiskouluttajan, vääpeli (res.) Ari Kokon mukaan kouluttaminen on ennen kaikkea yhteistyötä.

Maasotakoulun auditorion penkkirivit ovat puoliksi täynnä jalkaväen päällystöä. Eturivissä everstit, toisessa everstiluutnantit. Viimeisessä rivissä edustaa komeat rivit ansioituneita aliupseereita.

Jalkaväen vuosipäivän juhlallisuuksiin kuuluu muun muassa vuoden kouluttajien palkitseminen. Tänä vuonna stipendi annettiin ensimmäistä kertaa myös vuoden reserviläiskouluttajalle. Tunnustuksen sai vääpeli (res.) Ari Kokko. 

Nöyränä tunnustuksen vastaanottanut Kokko kertoo, että viihtyisi ennemmin poterossa reppu selässä kuin juhlasalissa kravatti kaulassa.

– Se yllätti minut niin paljon, että soitin ja kysyin, onko tapahtunut erehdys. Ehkä olen oman osuuteni tehnyt, mutta niin on moni muukin.

Porilainen Kokko on Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kautta käynyt yli sata harjoituskurssia, toiminut kouluttajana lukuisilla kursseilla, joilla hän on johtanut yli kahdensadan koulutuksen opetusta

MPK:n lisäksi hän on aktiivinen jäsen Rauhanturvaajaliitossa sekä Reserviläisurheiluliitossa.

Kokko aikoo juhlia saavutusta jatkamalla kouluttamista. Jalkaväen säätiön myöntämä stipendi menee uusiin varusteisiin. Tunnustus on hänelle ensisijaisesti lisäkipinä työhön.

Parolannummelta Libanoniin

Kokko suoritti asepalveluksensa vuonna 1986 Parolannummella Hämeen jääkäripataljoonassa, joka on nykyisin osa Hämeen panssaripataljoonaa. 

Maanpuolustushenkiseksi itseään kuvaileva Kokko ei kuitenkaan osannut odottaa, että jonain päivänä hän olisi palkittu kouluttaja.

– Silloin nuorena sattui miettimään vähän muitakin asioita, hän sanoo.

Sotilaan elämä vei kuitenkin mennessään. Keväällä reservin kersanttina kotiutunut panssarijääkäri löysi itsensä jouluna Libanonista rauhanturvaajan tehtävistä. Hän pistää sen nuoruuden seikkailunhaluisuuden piikkiin.

Palattuaan Libanonin kierrokselta aika kului toimeentulon hankkimisessa ja arjen pyörittämisessä.

Kokko pitää yhteistyötä tärkeänä, mutta muistuttaa, että parhaansa yrittämisellä on väliä. Kuva: Pauli Hytönen

Vaikka 2000-luvun alussa kiinnostus aktiivireserviläisyyteen heräsi ja Kokko kävi harjoituksissa, oli osallistuminen satunnaista. Hän aktivoitui kunnolla vasta nelisen vuota sitten.

– Elämäntilanne ja työelämä antoivat mahdollisuuden satsata enemmän.

Kouluttaminen on joukkuelaji 

Kokon mielestä kouluttaminen on ollut helppoa, sillä Puolustusvoimat ja sen henkilökunta on järjestänyt harjoituksia erinomaisesti. Kokon mukaan hänen on pitkälti tarvinnut vain tulla paikalle.

Kouluttaminen on joukkuelaji, ja ansiot ovat lopulta hyvän yhteistyön tulos. Kokko kiittelee, kuinka turvallinen ja toimiva järjestelmä reserviläiskoulutusten taustalla on. Hän painottaakin, että systeemi ihmisten takana unohdetaan liian usein.

– Minähän olen tullut valmiiseen pöytään.

Parasta kouluttamisessa on Kokon mukaan se, että samalla oppii itsekin. Nykyään Kokko toimii usein apulaiskouluttajana ja ohjaa nuorempia kouluttajia.

Kokko korostaa taustatyön tärkeyttä ja arvostaa jokaisen osallistujan panosta.

– Jos työpäivän jälkeen katsoo itseään peiliin ja kehtaa sanoa, että yritti parhaansa. Se riittää sitten, mihin se riittää. 
Kokko kehottaa käymään avoimin mielin koulutuksissa. Kertausharjoituksissa keskitytään enemmän yhdessä tekemiseen. MPK:n koulutuksissa tuodaan Kokon mukaan esille yksilöiden erityistaitoja – kuvaajille ja toimittajillekin voisi löytyä tehtäviä.