Midnight Hawksin huimapäinen lentonäytös on millintarkka taidonnäyte

Tuhansia ihmisiä on pakkautunut kiitoradan varteen. Vaasan lentoasemalla on pitkin lauantaita ripotellut vettä, mutta se ei ole katsojien intoa sammuttanut.

Kaukana yleisön kurkkivilta silmiltä seisoo kaksi maastonvihreää konttia, joiden suojissa menoa seuraa joukko miehiä oliivinvihreissä haalareissaan. 

Musiikki pauhaa lujaa, sillä miesten korvat on suojattu tulpilla. Porukka ottaa rennosti ja makoilee taittotuoleissa. Miehillä on aurinkolasit ja lippalakit, joissa lukee: "MIDNIGHT HAWKS – FINNISH AIR FORCE".

Ilmavoimien virallinen taitolento-osasto Midnight Hawks valmistautuu Vaasa Airshow'n näytökseen samalla tavalla kuin ryhmä on tehnyt jo vuosien ajan.

– Vuodesta 1997 lähtien, miehet kertovat ylpeästi.

Pian neljällä Hawk-suihkuharjoituskoneella varustettu osasto on valmis valloittamaan Pohjanmaan lakeuksien avarat taivaat.

Temput sään mukaan

– Noni, briiffi äijät, kehottava käsky kuuluu.

Koko miehistö tietää, mitä se tarkoittaa – esitysaikaan on enää reilu tunti. On aika ruveta toimeen.

Käskyn antaa Midnight Hawksin johtaja ja taitolennon konkari, kapteeni Juho Tervahartiala.

Johtajana hän lentää numerolla #1 eli muodostelman kärjessä.

Pakettiautossa torkkuva vasen siipi, numero #2, kapteeni Ville Kirijatshenko nousee miettimättä. Hän poistaa unimaskin silmiltään ja istahtaa retkituolille pakettiauton viereen Tervahartialan seuraan.

Muut lentäjät liittyvät seuraan. Kukaan ei ole enää keltanokka. Silti, tai ehkä juuri sen vuoksi, briiffi otetaan tosissaan. Vaikka pilotit ovat huumorimiehiä, Top Gun -machoilu ei ole näille ammattilaisille.

Kiitoradalla haisee kerosiini, kun Midnight Hawks käy läpi tulevaa näytöstään. Juho Tervahartialle (oik. edessä) osasto on osa identiteettiä. Kuva: Oskar von Essen

Lentäjänelikon kanssa ympyrään istahtaa osaston valvoja ja ryhmän toinen seiska eli tuleva lentäjä.

Keskustelu kohdistuu liikkeisiin ja temppuihin, sillä niiden pitää soveltua sääolosuhteisiin. Rikkonainen ja epävarma pohjoinen sää on osastolle haaste. Vallitseva sää vaikuttaa suuresti näytöksen toteutukseen korkeusakselilla.

Tervahartiala korostaa turvallisuuden tärkeyttä ilmailussa. Hawkseille keliluokituksia onkin kolme: hyvä, keski ja huono.

– Rivissä pilveen ajo on sellaista painajaista, ettei se kannata. Homman pitää olla hanskassa, Tervahartiala väläyttää.

Rakkaudesta lajia kohtaan

Johtajan hengessä Tervahartiala on briiffissä eniten äänessä. 36-vuotiaana hän on joukon vanhin ja kokenein. Osaston jäsenenä hän on jo kahdeksatta vuotta. 2024 voi hyvinkin olla hänen viimeinen vuotensa Midnight Hawkina, ellei hänestä tule osaston uutta valvojaa.

– Veikkaan, että Midnight Hawks jää kirsikaksi kakun päälle siitä ajasta, jonka vietän Ilmavoimissa, Tervahartiala mietiskelee.

Muut nyökkäilevät myötäilevästi. He ovat kukin osa melkoista jatkumoa, joka on tehnyt Midnight Hawksista maailmalla tunnetun brändin.

Perinnettä kukin lentäjä kantaa ranteessaan. Elegantti Breitling Emergency -rannekello kiiltelee auringossa. Lentäjät laskevat leikkiä, että ajan kello kertoo, eikä juurikaan sen enempää.

Tunnearvoa esineellä kuitenkin löytyy. Kun kausi vaihtuu ja osaston riveistä poistuu lentäjä, siirtyy kone kellon kera uudelle jäsenelle.

Lentäjät pohdiskelevat, että perintökello symboloi Midnight Hawksia, sen historiaa, perinteitä ja jatkuvuutta. Siihen liittyy vankkaa ylpeyttä.

Kellon hätäpaikannuslähettimen toiminnot eivät pahemmin ole tulleet edes tutuiksi.

– Kaikki kellot ovat sitä paitsi eri ajassa, kapteeni Petteri Wahlgren, #4, naureskelee.

Ilmassa osasto toimii kuitenkin kuin synkronoitu kello.

Midnight Hawks on tunnettu tiukasta timanttimuodostelmastaan. Kuva: Oskar von Essen

Kolmannella kaudellaan oleva numero #3, kapteeni Joonas Sunnari lentää oikealla siivellä. Hän kertoo lentävänsä osastossa rakkaudesta lajia kohtaan.

Keskimäärin Midnight Hawks -pilotti viettää kaksi tai kolme kautta osaston lentävänä jäsenenä. Johtajaksi tulemalla voi voittaa kolme vuotta lisää, kuten Tervahartiala.

100 desibeliä tuntuu korvissa

Yhtäkkiä ilmasta kuuluu repivää, järisyttävää ääntä. Yksilö pelkistyy aistitasolle etsiessään äänen lähdettä. Se löytyy kiitoradan päältä.

Alankomaiden kuninkaallisten ilmavoimien F-35 Lightning II aloittaa esityksensä suomalaisen F/A-18 Hornetin kanssa.

F-35 singahtaa taivaalle ketterästi ja kiipeää vain sekunneissa niin korkealle, ettei sen etäisyyttä pysty enää arvioimaan.

Kuulonsa suojaamatta jättäneet katuvat valintaansa, kun jyrinä painautuu tärykalvoihin. Toisaalta yli 100 desibeliä tuntuu korvissa tulpistakin huolimatta.

Kahden hävittäjän aiheuttama melu on kuin maanjäristys. Peltiset pinnat rätisevät ja jyskytyksen tuntee luissa asti. Ääni iskeytyy kehoon kuin valtava aalto.

Hawksit sopeutuvat tilanteeseen kuin tilanteeseen ja kokous siirtyy pakettiauton sisään. Jokaisen lentäjän pitää olla tilanteen tasalla. Pakettiauto täyttyy taitolentojargonista.

Yhteishenki on vahvaa; Hawksit puhuvat toisilleen kuin kaverukset.

Minuuttien jälkeen pakettiauton ovi liukuu auki.

– Ei muuta kun kamoja päälle jätkät.

Lentäjät alkavat pukea päälleen moniosaista asua.

Se tapahtuu rutiininomaisesti ja nopeasti. Oikea asustus on lentäjälle elintärkeä kysymys.

Oikein puettuna hävittäjälentäjänpuku lieventää G-voimien eli kiihtyvyyden vaikutusta ihmiskehoon.

Viimeiseksi lentäjät pukevat kypärät. Toisin kuin muu vihertävä varustus, kypärä ja siihen liitoksissa oleva hengitysnaamari ovat teollisen harmaat.

Yksitoikkoisuuden rikkoo kuitenkin visiiri, joka hehkuu kultaisena heijastaessaan valoa.

Kapteeni Petteri Wahlgren, #4, pukee päälleen täyden varustuksensa. Taitolento on vaativa laji, jota kukaan ei tee muuten vaan. Kuva: Oskar von Essen

Osaston maamiehistö toivottaa lentäjille onnea, ja sitten porukka jakaa keskenään nopeat ylävitoset.

Mitään tekaistua sentimentaalisuutta ei kiitoradalle tuoda. Luotto toisiin on kova.

Vielä ennen siirtymistä koneille lentäjät kokoontuvat yhteen ja lyövät nyrkit yhteen. Se on heille tärkeä hyvän onnen rituaali ja mielialan kohottaja.

– Ilmassa olen ainoassa paikassa, jossa ei ole mitään murheita, Tervahartiala kertoo.

Testit ja tarkastukset suoritettuaan lennonjohdosta saapuu tuttu ilmoitus. Hawk-suihkukoneet siirtyvät jonossa kiitoradan päähän. Koneet on numeroitu 1-4, kuten lentäjätkin.

Tervahartiala nostaa tehoa ja Hawk nytkähtää liikkeelle. Kiitorataa on kaksi kilometriä, mutta kevyt Hawk nouse hetkessä ilmaan. Osasto räjähtää tiiviissä ryhmässä taivaalle valkoisen savun saattamana.

Millimetreistä kiinni

Ilmassa koneet omaksuvat nopeasti lentäjille tutun tähtimuodostelman. Perusasiat Midnight Hawks on hionut niin lähelle täydellisyyttä kuin mahdollista.

Hawkit tekevät pitkän kaarroksen lentoaseman ympäri. Jokaisessa näytöksessä on jotain erilaista. Siksi päällikön käskyjen seuraaminen on äärettömän tärkeää.

– Veto kiristyy, ..., savut nyt, ..., oikealle pyörii!" – Tervahartiala kommunikoi jatkuvasti lentäjiensä kanssa.

Lentäessä tarkkuus palkitsee niin turvallisuudessa kuin näytöksen näyttävyydessäkin. Kuva: Oskar von Essen

Tervahartiala keskittyy myös toveriensa ja lennonvalvojan kuunteluun. Käskyt toteutetaan nillittämättä.

Kapteeni Kirijatshenko huomauttaa, että taisteluharjoituksessa ryhmässä lentäminen on metreistä kiinni – taitolennossa kyse on millimetreistä. 

Takamies irrottautuu muodostelmasta ja lähtee kiertämään muiden koneiden jättämää savuraitaa. Koneiden siipiin asennetut savukoneet tuovat aivan oman elementtinsä näytökseen.

Pilotit painautuvat penkkeihinsä kieputuksesta. Liike jatkuu ja jatkuu, pää on alaspäin, mutta sitä tuskin ehtii tiedostaa.

Menon hellittäessä pitää muistaa hengähtää. Sitten mennään uudestaan. Osasto kääntää jyrkkään nousuun.

– Tehoa lisää! kantautuu käsky.

Turbulenssi kurittaa koneita. Lentäjät vetävät ohjaussauvaa yhtenäisessä tahdissa.

Kroppa liiskaantuu penkkiä vasten. G-voimat kiristävät kasvoja. Edessä kiiltää loputon taivas.

Nopeissa vauhdeissa kärkikoneen aiheuttama ilmavirtaus hylkii viereisiä koneita. Efekti on kompensoitu kalibroimalla eli trimmaamalla ohjaus koneiden vuorovaikutus huomioiden.

Fyysisesti taitolentoesitys menettelee urheilusuoritusta. Kuva: Oskar von Essen

Hawk on tyyni, kun pystysilmukka on huipullaan. Lentäjät näkevät toisensa tiiviissä muodossa.

Hetken pilotit ovat ohjaamoissaan kevyitä kuin höyhenet.

Heistä Tervahartiala ja Wahlgren mahtuvat mainiosti ohjaamoon. Pitkä keminmaalainen Sunnari on kuomun alla henkisesti täysin omassa kuplassaan, vaikka ohjaamo onkin hänelle ahdas.

– Yleisöä ei ehdi miettiä, Sunnari tiivistää.

Sitten ryminä alas alkaa.

Kuomujensa läpi lentäjät näkevät, kuinka kone ja maa ovat törmäyskurssilla. Kone tärisee maan lähestyessä.

Sukeltaessaan Hawk-kone viheltää kuin napakka tuuli tai syöksypommittaja. Lentäjän kroppa liiskaantuu Martin Baker -heittoistuinta vasten. Lentäjiin kohdistuu lähes kahdeksan G:n voima. Sen kaikki lentäjät kykenevät hetkellisesti sietämään ja se onkin Hawk -koneen tarkoitettu kestoraja.

Tervahartiala käskee kiristämään vetoa. Se tapahtuu maltillisesti ja hallitusti.

Kolme kilometriä nurinpäin

Kultakin lentäjältä on kulunut satoja tunteja koneen perinpohjaiseen oppimiseen. Midnight Hawksit jos jotkut ovat mestareita lajissaan.

Pystysuuntaisen silmukan pohjalla osasto jättää allensa vain noin sata metriä korkeutta.

Välimatkaa eli reserviä täytyy olla tarpeeksi. Varoitukset eivät kuitenkaan tänään huuda; matalalla lentäessä varoitukset on sammutettu.

Taitolentoa varten ohjaus on trimmattu, eikä sauvaa tarvitse kiskoa.

– Valonheitin nyt!

Hawkit kytkevät keulassa sijaitsevan matkavalonheittimen päälle. Se saa koneet hohtamaan kuin aurinko edestä katsottuna.

Kapteeni Kirijatshenko sanoo, että samalla elimistössä käynnistyy 'petomoodi', joka näkyy aggressiivisena ja hyökkäävänä lentämisenä.

Karvat nousevat pystyyn. Koneet kiihdyttävät kiitoradan yllä ja nelikko jakautuu pareihin.

Hawk #1 kääntyy ympäri ja lentää kolme kilometriä nurinpäin. Sen päällä liitää Hawk #4 ainoastaan metrien päässä; #2 ja #3 pyörittävät tynnyriä ympärillä.

Lentäessä tarkkuus palkitsee niin turvallisuudessa kuin esityksen näyttävyydessäkin. Kuva: Oskar von Essen

Koneet sujahtavat yleisön ohi sukkulan lailla. Yksikin väärä liike ja törmäys toisi näytökselle tuhoisan käänteen.

Hawkit oikaisevat ja syöksyvät horisonttiin. Edessä on vielä yksi henkeäsalpaava liike.

Voitonriemuinen, muttei täydellinen

Osasto ilmestyy yllättäen takaisin puiden latvojen takaa. Hawkit purkavat räjähtäen tähtimuodostelmansa eri suuntiin. Taivas maalautuu valkoisesta savusta.

Kiitoradan päällä koneet kohtaavat uudelleen. Hawkit lentävät kohti kuin ne yrittäisivät osua toisiinsa. Kommunikaatio ei saa sakata. Keskittyminen ei voi herpaantua.

Viime hetkellä koneet muuttavat rataansa. Hawkit nyrjähtävät toistensa ohi.
Euforinen tunne kehossa on valtava.

Työ, tai vaihtoehtoisesti hupi, on kohta ohi. Midnight Hawks on lopulta uran kannalta piloteille oikeastaan vain sivuaktiviteetti.

Jokainen Midnight Hawksin nykyisistä piloteista toimii täysaikaisesti lennonopettajana Tikkakosken Ilmasotakoulussa. Kapteeni Tervahartiala kertoo karsastavansa näytösten jälkeisiä työpäiviä intohimoisesti.

Työstä tai urheilusuorituksesta esiintyminen kuitenkin menee. Lennon jälkeen hiki paistaa ohimoilla ja vesi maittaa.

Maassa yleisö antaa runsaat aplodit lentäjille. Suosionosoitukseen yksi Midnight Hawksin lentäjä vastaa vilkuttamalla. Toinen näyttää peukkua ja muut taas heiluttavat Hawkinsa pyrstöä onnistumisen merkiksi.

Virheitä toki sattuu aina, mutta usein yleisö tai edes muu osasto ei sitä huomaa. 
Tärkeintä on, että yleisö sai, mitä he tulivat katsomaan.

– Haluamme antaa katsojille vau-fiiliksen. Taitolennossa tärkeintä on näyttävyys ja vaikuttavuus, Kirijatshenko summaa.

Osaston 'yhden minuutin' -säännön mukaan huonot fiilikset suodatetaan pois nopeasti näytöksen jälkeen. Kuva: Oskar von Essen