Merivoimat harjoittelee Ruotsissa sukellusveneiden kanssa
Ruotsi, Suomi, Saksa ja Norja harjoittelevat yhdessä Marex Autumn 24 -harjoituksessa.
Suomi saa ainutlaatuisen mahdollisuuden harjoitella sukellusveneentorjuntaa Marex Autumn 24 -harjoituksessa, johon osallistuvat myös Saksan ja Norjan asevoimat. Harjoitusta johtaa Ruotsin merivoimat.
Suomen merivoimilla ei ole omia sukellusveneitä, joten monikansallinen harjoitus on otollinen mahdollisuus harjoitella niitä vastaan puolustautumista. Ruotsin merivoimilla on viisi sukellusvenettä, jotka osallistuvat harjoitukseen.
Itämeren maiden yhteistyö merellisissä harjoituksissa ei ole harvinaista.
– Usean maan yhteiset harjoitukset ovat osa laivaston normaalia toimintaa, ja erilaisia harjoituksia järjestetään useasti vuodessa, Rannikkolaivastosta kerrotaan.
Suomelta osallistuu harjoitukseen Hamina-luokan ohjusvene Hamina. Tämän lisäksi kaksi suomalaisupseeria toimii harjoituksen ajan ruotsalaisella korvetilla ja harjoittelee ruotsalaisen operatiivisen johdon alaisuudessa.
Suomikin pääsee isännöimään yhteisiä sotaharjoituksia lähitulevaisuudessa. Merivoimien marraskuisessa Freezing Winds -harjoituksessa on myös mukana ulkomaalaisia aluksia.
Marex Autumn 24 -harjoitus järjestetään Ruotsin etelärannikolla 7.-18.10.2024