.jpg/ebde88e2-4d0c-d053-f2aa-5aed43dccead?t=1753769553585)
Intian ja Pakistanin välinen vihamielisyys on yksi maailman pitkäkestoisimmista valtioiden välisistä konflikteista. Sen ytimessä on Kashmirin kiista, joka juontaa juurensa vuoden 1947 siirtomaavallan purkautumiseen.
Kun britit jakoivat Intian niemimaan hinduenemmistöiseksi Intiaksi ja muslimienemmistöiseksi Pakistaniksi, Kashmirin ruhtinaskunta jäi epäselvään asemaan. Vaikka alue oli väestöltään muslimienemmistöinen, sen hinduhallitsija päätti liittää alueen Intiaan. Päätös johti ensimmäiseen sotaan Intian ja Pakistanin välillä.
– Kashmirin nykyinen jako on tulitaukolinja, ei pysyvä raja. Kumpikin valtio väittää alueen kuuluvan itselleen kokonaan, eikä kumpikaan ole valmis kompromissiin, ulkopoliittisen instituutin asiantuntija Olli Ruohomäki toteaa.
Tulitaukolinja, Line of Control, jakaa alueen Intian ja Pakistanin hallinnoimiin osiin. Kiinallakin on Kashmirissa oma nurkkansa. Vaikka alue on jaettu, rauhaa ei ole saatu aikaan.
– Kashmirin kysymys on jatkuva kipupiste. Rajalla tapahtuu säännöllisesti tulitaukorikkomuksia ja alueella on käyty kaksi täysimittaista sotaa sekä lukuisia pienempiä yhteenottoja, Ruohomäki sanoo.
Viimeisin vakava yhteenotto tapahtui keväällä 2025, kun Kashmirin rajalla suoritettiin ilmaiskuja ja Pakistan raportoi ampuneensa alas viisi Intian hävittäjää. Tilanne kiristyi nopeasti ja osapuolet syyttivät toisiaan provokaatiosta. Tilanteen eskaloituessa mediahuomio oli lyhytkestoista ja siirtyi nopeasti muihin kriiseihin.
Aiempi merkittävä eskalaatio nähtiin vuonna 2019, jolloin Intia ja Pakistan suorittivat ilmaiskuja toistensa alueille ja molemmat ilmoittivat ampuneensa alas toistensa hävittäjiä. Konflikti ei kuitenkaan rajoitu pelkästään rajakiistoihin.
Taustalla vaikuttavat uskonto, nationalismi ja sisäpoliittiset intressit. Intian hallitseva BJP-puolue ajaa hindunationalistista politiikkaa ja on kiristänyt otettaan Kashmirista, kun taas Pakistan käyttää Intiaa viholliskuvana omien sisäisten jännitteidensä hallintaan.
– Taustalla on molemmissa maissa sisäpolitiikkaa. Pakistanissa armeija käyttää Intiaa uhkakuvana oikeuttaakseen valta-asemansa, Ruohomäki kuvailee.
– Pakistan on käytännössä armeija, jolla on valtio.
Intiassa taas muslimivähemmistöön kohdistuva epäluulo on osa laajempaa poliittista ilmapiiriä, joka näkyy erityisesti Kashmirin hallinnassa ja valvonnassa.
Molemmat valtiot ovat ydinasevaltioita, mikä tekee konfliktista erityisen herkän. Ruohomäki korostaa, että pienetkin taistelut rajalla voivat eskaloitua nopeasti, ja kansainvälinen yhteisö seuraa tilannetta tarkasti.
– Eskalaation riski on aina olemassa. Rajaseudulla tilanne voi muuttua tunneissa, hän huomauttaa.
Pakistan pyrkii nostaa Kashmirin kysymystä kansainvälisille foorumeille, kuten YK:hon, kun taas Intia pitää asiaa puhtaasti sisäisenä. Kiinallakin on alueella intressejä, erityisesti Pakistanin läpi kulkevien infrastruktuurihankkeiden vuoksi.
Konfliktissa toistuu usein samanlainen kaava. Ensin tapahtuu isku Intian puolella, jota seuraa Intian vastaisku. Tämän jälkeen Pakistan reagoi ja kansainvälinen yhteisö alkaa painostaa osapuolia rauhoittumaan.
– Se on syklistä. Tulee kriisi, vastareaktio ja sitten kansainvälinen rauhoittelu. Mutta mikään ei lopulta muutu, Ruohomäki sanoo.
– Media huomioi vain suurimmat räjähdykset. Todellisuudessa pinnan alla kytee koko ajan, hän muistuttaa.
Ruohomäen mukaan Kashmirin asukkaiden oma ääni jää suurvaltapelin jalkoihin. Monet alueen ihmiset toivoisivat itsemääräämisoikeutta, mutta kumpikaan valtio ei ole valmis antamaan sitä.
– Konfliktilla ei ole näkyvissä ratkaisua. Molemmat osapuolet hyötyvät nykytilasta, vaikka se pitää koko alueen panttivankina hän toteaa.
Sillä välin Kashmirin arki jatkuu epävakaana. Rajalla valmistaudutaan aina seuraavaan kriisiin, ja rauha tuntuu olevan vain hengähdystauko seuraavan aallon edellä.
