"Maavoimien pienimmästä prikaatista Merivoimien keihäänkärjeksi" – Uudenmaan prikaati on instituutio, joka on 400-vuotisen historiansa aikana kokenut kovia

Prikaatin koko tarina on koottu juhlavuoden kunniaksi ensimmäistä kertaa yksiin kansiin historiikin muodossa.

Uudenmaan prikaatin 400-vuotiseen historiaan mahtuu monta suurta taistelua, voittoa ja tappiota. Suomen ainoa ruotsinkielinen joukko-osasto jatkaa kuningas Kustaa II Adolfin vuonna 1626 perustaman Uudenmaan rykmentin perinteitä.

Rykmentti osallistui aikanaan Ruotsin suurvallan kahakoihin aina Pultavasta Norjan tuntureille, Ruotsinsalmen voitokasta meritaistelua unohtamatta. Kohtalon hetkiä on riittänyt aivan 2000-luvulle saakka.

Juhlavuoden kunniaksi Uudenmaan prikaatin kilta on koonnut joukon historian yksiin kansiin. Historiikin kirjoittanut prikaatin komentajanakin toiminut eversti (evp) Anders Gardberg toteaa, että hän on keskittynyt erityisesti nykyhistoriaan, josta ei aiemmin ole kirjoitettu kootusti.

Yksi merkittävimpiä käännekohtia Uudenmaan prikaatille oli vuoden 1998 Puolustusvoimien uudistus. Uudistuksen myötä joukko siirtyi Maavoimien alaisuudesta Merivoimiin, mutta oli myös hyvin lähellä, että uudistus olisi koitunut prikaatin kohtaloksi.

Elettiin syvää rauhan aikaa ja puolustusvoimia ajettiin maailmalla alas kovaa vauhtia, myös Suomessa. Silloinen puolustusministeri Anneli Taina ehdotti prikaatin lakkauttamista juuri ennen uuden puolustusselonteon hyväksymistä.

– Vaikka muitakin läheltä piti -tilanteita on ollut, niin vuoden 1997 selvitys oli pahin. Lakkauttaminen kuitenkin estettiin, Gardberg toteaa.

Ryysyistä kulttuuri-instituutioksi

Uudenmaan prikaati on nykyään hyvin arvostettu ja pidetty palveluspaikka, jolla on vahva identiteetti ja tapakulttuuri.

Rannikkojääkärien vihreä baretti ja lomapuvussa kannettava Siikajoki-risti, jolla kunnioitetaan vuoden 1808 voitokasta taistelua Suomen sodan aikana, ovat joukon näkyvimpiä symboleja.

Prikaatilla on myös tärkeä rooli suomenruotsalaisten kohtaamispaikkana ja yhtenäisyyden rakentajana.

– Historioitsija Henrik Meinanderia lainaten: Åbo Akademi, Porvoon hiippakunta ja Uudenmaan prikaati ovat merkittävimpiä suomenruotsalaisia kulttuuri-instituutioita, ja väittäisin, että Uudenmaan prikaati on näistä vahvin, Gardberg kertoo.

Uudenmaan prikaatin tunnistettavimmat symbolit ovat vihreän baretin lisäksi lomapukuun kiinnitettävä Siikajoki-risti. 400 år i torrt och vått -nimisen historiikin kannessa komeilee prikaatin lippu. Kuva: Sol Martin Jõemaa

Uudenmaan prikaati oli tosin sodanjälkeisenä aikana varsin rähjäinen laitos. Kasarmialue oli huonossa kunnossa ja sotilaat varustettiin kirjavalla sekoituksella vanhentunutta ja kulahtanutta kampetta.

Lisäksi prikaati kärsi kroonisesta miehistövajeesta, joka jopa uhkasi sen olemassaoloa.

– Pohjanmaalaisia houkutteli Vaasan Rannikkopatteriston ja Pohjan prikaatin läheisyys, Turunmaalta haettiin Turun rannikkorykmenttiin ja Helsingin purjehdusseuran pojat lähtivät mieluummin Merivoimiin, joka koettiin vähän hienompana vaihtoehtona, Gardberg kertoo.

Maalta merelle

Rannikkojääkärikoulutuksen siirtäminen Upinniemestä Dragsvikiin 1989 auttoi kohottamaan Uudenmaan prikaatin arvostusta varusmiesten silmissä. Samalla Ahvenanmaan puolustus siirtyi prikaatin vastuulle. Asia pidettiin kuitenkin pitkään salassa henkilökunnaltakin.

– Minä en komppanianpäällikkönäkään saanut tietää tästä. Sain tietää, että meidän pitää valmistautua puolustamaan ”Porvoon kokoista kaupunkia”, Gardberg muistelee.

Tehtävä koettiin luonnolliseksi joukolle, joka sekä puhuu ruotsia että on tottunut rannikon olosuhteisiin.

Uudenmaan prikaati siirtyminen Merivoimien alaisuuteen lujitti joukko-osaston asemaa Puolustusvoimissa ja sotilaiden silmissä. Siirto tapahtui yhdessä merkittävän Merivoimien uudistuksen yhteydessä.

Sodanjälkeisessä organisaatiossa Merivoimat koostui ainoastaan laivastosta. Rannikkotykistö kuului Maavoimien alaisuuteen. Teknisen kehityksen myötä taistelut merellä ja rannikolla vaativat kuitenkin dynaamisempia joukkoja ja keskitetympää johtamista.

Uudenmaan prikaati oli uudenlaisten rannikkojoukkojen kehityksen keskiössä, jossa koeponnistettiin uusia taktiikoita ja kokeiltiin uutta varustusta ja aseistusta.

– Maavoimien pienimmästä prikaatista Merivoimien keihäänkärjeksi, Gardberg tiivistää.

Laadukas arki ja kova osaaminen

Uudenmaan prikaatin komentaja, kommodori Mikko Laakkonen kertoo, että on suuri etuoikeus johtaa joukko-osastoa, jolla on pitkän historian lisäksi vahva yhtenäisyyden kulttuuri.

Suomenkielinen tausta ei ole ollut ongelma vajaan vuoden palvelleelle, jo ruotsia sulavasti puhuvalle kommodorille.

– Täällä on valtava tekemisen meininki, se on meidän vahvuutemme ja yhdistävä tekijä, Laakkonen kehuu.

Kommodori Mikko Laakkonen on ollut tyytyväinen ensimmäiseen vuoteensa Uudenmaan prikaatin komentajana, jonka aikana hän on muun muassa suorittanut prikaatin kunnianhimoisen barettimarssin. Kuva: Eino Nevalainen

Hän nostaa erikseen esille, kuinka suuri kunnia on johtaa joukkoa, jonka ydintehtävä on niin poikkeuksellisen kauan ollut maamme turvaaminen. Laadukkaan arjen rakentaminen yhdessä on hänen mielestään toimivan joukko-osaston kulmakivi.

Anders Gardbergin tie Dragsvikissä on vienyt hänet varusmiespalveluksesta sopimussotilaaksi aina prikaatin komentajaksi saakka. Hänen henkilökohtainen suhteensa sekä prikaatiin, että kirjoittamaansa historiikkiin on siis hyvin vahva. Hän nostaa omilta palvelusajoiltaan esille erityisen kovan osaamisen tärkeyden joukkuehengen ylläpitämiseksi.

– Muiden tekemistä vähättelemättä, meidän piti olla parhaita siinä, mitä teemme, ettei meille vain voisi nauraa, että tuolla ne ruotsinkieliset puuhaavat, Gardberg naurahtaa.