Kuva: Valtteri Nevalainen

Ohimarssissa nähtiin myös eri sotaveteraanijärjestöjen lippuja, joita kantoivat Kainuun prikaatin varusmiehet.

Maavoimat pääosassa itsenäisyyspäivän paraatissa

Alberto Politi

Kajaanissa eilen järjestetty itsenäisyyspäivän paraati sai runsaasti huomiota osakseen purevasta pakkasesta huolimatta. Tänä vuonna erityinen painopiste oli maavoimien joukoissa ja kalustossa.

Puolustusvoimien perinteisen itsenäisyyspäivän paraatin teemaksi oli valittu maavoimat osana Suomen puolustusjärjestelmää. Kajaanissa järjestetyssä paraatissa nähtiinkin runsaasti maavoimien joukko-osastoista tulleita sotilaita ja kalustoa.

Yhteensä paraatissa oli mukana noin 1300 henkilöä. Maavoimien lisäksi edustettuina oli joukko-osastoja kaikista puolustushaaroista. Esimerkiksi merivoimia edusti Rannikkoprikaatin aliupseerikoulun varusmiehistä koottu osasto ja ilmavoimat lähetti joukkojaan Karjalan lennostosta.

Paraatiin kuului myös moottoroidun kaluston marssiosuus. Siihen osallistui noin 90 ajoneuvoa moottoripyöristä raskaisiin taistelupanssarivaunuihin.

Ohimarssin vastaanotti maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Seppo Toivonen. Paraatijoukoille pitämässään puheessa hän korosti puolustusvoimien uskottavan suorituskyvyn ylläpidon merkitystä.

– Puolustusvoimien tehtävä on ennen kaikkea huolehtia siitä, että joukot ovat riittävässä valmiudessa ja pystyvät varautumaan yllättäviin turvallisuusympäristön muutoksiin.

Paraatin lisäksi puolustusvoimat esitteli kalustoaan Kajaanin keskustorilla. Yleisön oli mahdollista tutustua muun muassa Leopard-taistelupanssarivaunuun ja ITO90M-ilmatorjuntaohjusjärjestelmään.

Jääkäriprikaatin Rovaniemen toimipisteestä Kajaaniin saapunut kapteeni Markku Kauppi kertoo, että ilmatorjuntaohjusjärjestelmää haluttiin esitellä, koska se on tärkeä osa Suomen puolustusta.

– ITO90M on yksi olennainen osa ilmapuolustusjärjestelmää. Mitään salaisuuksia tässä ei kuitenkaan ruveta esittelemään. Ihan yleisellä tasolla mennään, Kauppi kertoo.

Tapahtuma herätti runsaasti kiinnostusta Kajaanissa. Vaikka lämpötila kaupungissa oli Ilmatieteenlaitoksen mukaan päivällä 22 astetta pakkasen puolella, oli urheilukentän katsomot ja Pohjolankadun reunukset täynnä yleisöä.